23.10.2014

Sleek MakeUpin Face Contour Kit

Taisinkin mainita aiemmin, että nappasin Sleekin Garden of Eden-paletin mukaan myös Face Contour Kit-paletin, joka sisältää korostus- ja varjostuspuuterit kasvojen muotoiluun.
Pohjoismaalaisena valitsin tietysti vaalean sävyn eli Light.


Ensin en meinannut millään osata päättää, että tilaisinko ainoastaan tämän vai Face Formin, jossa on varjostus- ja korostuspuuterin lisäksi myös poskipuna. Light ja Fair-palettien poskipunana on Rose Gold, jota useat ovat verranneet NARSin kuuluisaan Orgasmiin.
No ajattelin kuitenkin pihistää ja valitsin tämän "tylsemmän" vaihtoehdon, sillä onhan noita poskipunia muutenkin jo meikkipussi pullollaan (mutta voiko niitä olla liikaa?).

Jos olisin tilannut tuotteet Pretty.fi:stä, niin sitten olisin valinnut Face Form trion, koska siellä Face Contour Kitillä ja Face Formilla on vain yhden euron hintaero! Sleek Makeupin omilla sivuilla hintaeroa näiden kahden tuotteen välillä on 5€.


Varjostuspuuterin sävy on hyvä. Yleensä aurinkopuuterit tuppaavat olemaan liian oransseja vaikka viime aikoina niissäkin on kyllä tuntunut tapahtuneen muutosta (tai sitten Suomen markkinoille on osattu tuoda muitakin sävyjä/tuotteita). Sävy myös helppo levittää ja se ei varise. Puuteri onkin ollut lähes aina meikkausrutiineissani mukana.

Korostuspuuteria taas en koe jotenkaan niin miellyttävänä käyttää. Sillä saa kyllä hehkua, jopa ehkä liikaa minun makuuni... mutta en tiedä. Tuntuu ettei se ainakaan minun kasvojani korosta niin nätisti.


Tuotteen mukana tuli myös jonkinlainen lappunen, jossa oli ohjeita kasvojen muotoiluun. No minähän onnistuin senkin lappusen hukkaamaan jo jonnekin - huups!

Mutta hei, huomasin instagramin kautta että Sleek MakeUpin omilta sivuilta saa tänään ja huomenna 25% alennuksen kaikista tilauksista! Joten jos nyt olet himoinnut jotain luomiväripalettia tai muuta kivaa tuotetta, niin nyt saisit sopivasti pientä säästöä tilaukseesi! Koodi on SLEEK25.

4 kommenttia

  1. Mä kokeilin tätä jokunen vuosi sitten, mutta en oikein lämmennyt. En saanut varjostuspuuterista tarpeeksi sävyä irti ja kunnon varjoja kasvoille. Korostustuote oli kyllä hyvä.

    VastaaPoista
  2. Hassua, mä taas en oikein lämmennyt tuolle korostuspuuterille!

    Mua sinänsä harmittaa että menin ostamaan tämän, sillä seuraavana päivänä tilauksen teosta Shiro Cosmeticsille ilmestyi korostus- ja varjospuutereita Benedict Cumberbatchin kasvojen luuston inspiroimana. Olisin niin halunnut oman Benedictin meikkipussukkaan!

    VastaaPoista
  3. Varjostusväri näyttää hyvältä ja käyttökelpoiselta sävyltä. Tätä voisi harkitakin ostoslistalle, yleensä olen ollut tyytyväinen Sleekin tuotteisiin :)

    VastaaPoista
  4. Joo Sleekin tuotteissa tuntuisi olevan kyllä hinta/laatu-suhde ihan kohdillaan. :)

    VastaaPoista