30.12.2014

Pöllöpostia odotellessa

Muistan lapsena ihmetelleeni, että kuinka joku viitsii lukea saman kirjan moneen kertaan. Pieni mieleni ei voinut käsittää saman tarinan lukemista aina uudestaan ja uudestaan - eikö muka yksi kerta riitä?
Toisaalta elokuvia ja tv-sarjojakin katsottiin useamman kerran. Mutta miksi ihmeessä kirja, jonka lukemiseen menee tuplasti enemmän aikaa kuin vaikkapa yhden elokuvan katsomiseen, pitää lukea toistamiseen? Se oli jotenkin vain niin... hassua.

Nykyään ymmärrän, että hyvä tarina kestää useamman lukukerran. Pää on myös kerennyt täyttyä kaikella muulla tiedolla lukuhetkien välissä, niin eihän sitä pikkutarkasti muista edes kaikkea tapahtunutta - ainoastaan vain pääpiirteittäin.

Minä aloitin joulun tienoilla lukemaan pitkästä aikaa Harry Pottereita uudelleen, mutta aloitinkin suoraan kolmannesta eli Azkabanin vangista (kaksi ensimmäistä kirjaa en jaksanut lukaista, vaan aloitin suoraan siitä jännimmästä).


Ja ah miten olinkaan kaivannut sitä Tylypahkan taikaa! Sitä melkein jo ihan masentaa kun tajuaa, ettei itse pääse kokemaan samanlaisia oppitunteja ja ihmeellisyyksiä, joita kirjoissa on. Kyllä, minäkin haluaisin olla animaagi. Ja kyllä, minäkin haluaisin hoitaa taikaeläimiä ja käydä liemitunneilla, kuin myös muodonmuutoksen ja loitsun tunneilla. Itse asiassa kaikissa muissa paitsi jästitiedon - enköhän siinä ole jo ihan hyvä.

On aina vaikea nimetä yksi lempihahmo Pottereista, sillä niitä on monta. Weasleyn perheestä Bill tuntuu olevan mielenkiintoinen, mutta hän ei esiinny tarpeeksi. Sirius Musta ja Lupin kuuluvat tietysti suosikkeihin ja aina yhtä kärttyisä Kalkkaros. Saako Hermionen Koukkujalka kuulua myös suosikkeihin?

Välissä lukaisin myös Robert Galbraithin Käen kutsun, kun en Pottereista Feeniksin kiltaa saanut heti käsiini Liekehtivän pikarin jälkeen. Toisin sanoen tämänkin dekkarikirjan on kirjoittanut itse J.K.Rowling "salanimellään" - eihän se enää ole mikään salanimi, kun se on yleisessä tiedossa.


Yksityisetsivä Cormoran Stiken  ja Harry Potterin tarinoita on turha lähteä vertailemaan keskenään, Siinä missä Harry Potter sisälsi ihmeellistä taikaa ja fantasiaa, on Striken maailma hänen pienessä toimistossaan Lontoossa, ratkoen mahdollista murhaa. Kirjan lukeminen tuntui aluksi aika nihkeältä ja hitaalta, mutta kyllä se viikossa tuli luettua.
Välillä meinasin unohtaa koko murhamysteerin, sillä ainahan se on hauska arvuutella että kuka se murhaaja oikein on. Tässä keskityin enemmänkin itse kirjan päähahmoon, joka ei ollutkaan tylsä kuten aluksi olin pelännyt.

Ajattelin lukaista seuraavankin Striken tarinan (Silkkiäistoukka), uskoen sen olevan ensimmäistä parempi kun hahmoon on päässyt jo hieman tutustumaan. Nähtävästi kirja on kuitenkin suosittu, sillä täällä päin kaikki kappaleet ovat lainassa ja jopa varauksiakin on tehty - eli ihan heti en pääse jatkamaan tämän yksityisetsivän tarinaa.

Myös Feeniksin kilta näyttäisi yhä olevan lainassa. Ne kaikki 10 kappaletta. Hitto.

Lähetä kommentti