26.2.2015

Sheer Daisy with a touch of Copper

Tajusin tässä eräänä päivänä etten ole pitkään aikaan laittanut minkäänlaista kuvaa kynsistäni.

No yksi aika painava syy on ollut oma laiskuuteni: kynteni ovat viime aikoina olleet enemmän rispaantuneen kuin huolitellun näköiset ja lakkaukset lähinnä pelkkiä hutaisuja. Toinen syy on se, että yleensä väsään kynnet myöhään illalla, jolloin luonnonvaloa ei juuri ole ja siihen se kuvaaminen sitten jääkin.
Kolmas taas on se sottaisuus: en hirveästi kehtaa näyttää kuvia sotkuisesti lakatuista kynsistä, kun lakka pursuaa yli kynsinauhojen.

Mutta menkööt tämän kerran!


Tällä hetkellä kynnet ovat persikkaiset nudet ja niihin on töpötelty hieman kupariakin sekaan. Olin nähnyt jossain kuvan nudekynsistä kultaisilla hipuilla ja glittereillä, mutta eihän minulta tarpeeksi kultaista sävyä löytynyt. Yksi kultainen glitterilakka kyllä on, mutta se ei ollut ihan sellainen jota näkemässäni kynsiväsäyksessä oli ollut. No eihän siinä auttanut muu kuin kokeilla kuparia kullan sijasta.

Olin hieman hölmö etten tajunnut tuohon ylempään kuvaan laittaa lakkojen sävyjä, joten käydäänpäs ne läpi tässä alemmassa kuvassa.



Kicksin Sheer Daisy nudelakka on ollut suosikkejani mitä nudeen tulee. Mitä vain lakkaa tarvitsi 3 kerrosta joihinkin kynsiin, esim. peukaloon peittävän lopputuloksen saamiseksi.

L'Orealin kuparinen Copper Cuff glitterlakka oli pakko hankkia silloin kun se ilmestyi hyllylle. Tietysti olen unohtanut sen käytön ajan kuluessa, joten oli oikeastaan ihan kivakin käyttää sitä pitkästä aikaa.

Kikon sparkle touch kynsilakkaa käytin yhden kerroksen päällyslakan virassa. Yhdellä kerroksella ei juuri kauniita hippuja tullut kynsiin, mutta ei se oikeastaan haitannut (ainakaan ihan kamalasti). Kikon lakalle ei ole keksitty sävynimeä, vaan se on numeroitu tylsästi sävyksi 270,

Mitä teidän kynsistä löytyy tällä hetkellä, vai löytyykö yhtään mitään?

Lähetä kommentti