20.3.2015

Not So Stylish

Tiedättekös,

mulla ei tahdo nykyään pysyä kynsilakat kynsissä. Ekana päivänä ne jo kuluu, seuraavana päivänä ne irtoaa kokonaisena lohkona kynnestä pois. Vaikka se onkin vähän turhauttavaa niin toisaalta, lakka ainakin kuluu siististi pois kun kynnelle ei jää sitten yhtään mitään.

Turhauttavaa se on ainakin siinä vaiheessa, kun väkertää koristuksia kynsiin ja naps vain lähtevät pian pois.
Ehkä pitäisi kokeilla jotain toista aluslakkaa?


Aurinkoisemmat päivät ovat saaneet minut haikailemaan korallin sävyjä niin kynsiin kuin huuliin. Rimmelin Instyle Coral on ikivanha, johon tartun yleensä juurikin keväisin. Paha vain että mulla on joku ihme suhtautuminen tuohon lakkaan; pidän hirveästi sen sävystä, mutta jo muutaman minuutin päästä katseltuani sävyä kynsissäni, kyllästynkin siihen jo ihan totaalisesti. Siksi väänsin nytkin noita leimauksia kynsiin.

Jotenkin se on huvittavaa kuinka suhtaudun tuohon lakkaan, sillä normaalisti pidän kovasti korallin sävyistä kosmetiikassa.


Tuleeko teillä jonkin tuotteen kohdalla niin, että ensin olette ihan innoissanne, mutta pian sitten hyljeksitte sitä?

17.3.2015

Diorshow Iconic Overcurl

Viimein voin kertoa hieman Diorin Diorshow Iconic Overcurl maskarasta!

En ole tainnut koskaan edes omistaa mitään näin kallista ripsiväriä, mutta kerta se on ensimmäinenkin! Olen jo aiemmin kertonut kuinka sorruin Kutsu Kauneuteen-tapahtumassa tähän Diorin ripsariin myyjän myynti... esittelypuheen jälkeen: tuuheuttaa, tuo kaarevuutta, oli valittu Cosmopolitanissa(?) parhaimmaksi ripsariksi, mahdollistaa kerrostamisen massan nopean kuivumisen ansiosta jne. Myyjä esitteli myös kuinka ripsaria kuuluu levittää, sillä kuulemma siinä on oma kikkansa jotta saisi parhaimman lopputuloksen, mutta enhän minä sitä kotiin päästyäni enää muistanut.


Overcurlissa on kaareva harja, johon ei tule onneksi liikaa ripsivärimassaa. Pidän myös harjan varren pituudesta; joissain maskaroissa se on niin lyhyt, että tuntuu kuin käsi pitäisi tuoda liian lähelle silmiä ja se taas häiritsee ainakin minua.

Entäs sitten ne ripset?
Minun ripseni ovat luonnostaan aika olemattomat. Sen lisäksi etteivät ne ole kovinkaan tummat, niin eivät ole myöskään erityisen pitkät vaan hyvinkin hentoiset ja... noh, olemattomat. Odotin siis aika paljon tältä ripsarilta.


Mun on pakko myöntää, että olin ensin hieman pettynyt. Kyllä, se tuo pituutta ripsiin. Ei, en tarvitse erikseen ripsientaivutinta. Ja kyllä, se on helppo kerrostaa.
Mutta silti odotin jotain enemmän! Vaikka ikävä tosi asia on, ettei pelkkä ripsiväri voi täysin muuttaa ripsiäni, kuten vaikka yhtäkkiä kasvattamalla niihin ylenpalttista pituutta.

Mutta onhan ero aika selvä omiin luonnollisiin ripseihin verrattuna.

Olen kuitenkin pitänyt maskarasta, vaikka odotin siltä hehkutusten jälkeen hieman enemmän. Mutta rehellisesti sanoen en maksaisi tästä yli 40 euroa.

Maskara pitäisi olla suhteellisen helppo poistaa lämpimällä vedellä. Itsellä se ei kuitenkaan lähtenyt vedellä ihan noin vain, vaan jämähti silmien alle, joten käytän mielelläni meikinpoistoainetta ripsivärin poistoon.


Mikä on teidän kipurajanne ripsivärin hinnassa? Entä mikä on teidän ikisuosikki?

15.3.2015

Minkä ikäisen henkilön veikkaisit omistavan seuraavat asiat?

Sunnuntain kunniaksi puhutaan vähän toisenlaisesta asiasta kuin kosmetiikasta!

Olimme siskon kanssa muutama kuukausi sitten varanneet kirppispöydän. Itse laitoin aika raa'asti menemään ison kasan dvd-elokuvia ja kirjoja viemästä turhaa tilaa hyllystä. Kummasti sitä vain vuosien aikana on kertynyt elokuvia, joita ei ole katsonut kuin ehkä kerran tai kaksi. Ja kiitettävästi niitä sitten myös menikin, paljon paremmin kuin vaikkapa vaatteita joita ei ehkä mene kuin se pari hassua aina.

Sain myös uuden hyllyn pikkuiseen kämppääni ja järjestelin näitä jäljelle jääneitä dvd:itä. Jonka jälkeen tajusin erään melko karun asian.

Mun dvd-kokoelma on nykyään kuin suoraan kirjaston lastenosastolta.


No okei, onhan tuolla brittihuumorista Mighty Boosh ja IT-porukka (joiden vitseille saatan vieläkin alkaa nauramaan aivan yhtäkkiä). Nähtävästi myös poikakaverin Herrasmiesliiga tv-sarjan dvd on ilmestynyt tuonne...
Mutta jostain kumman syystä yli puolet näyttäisi olevan piirrettyä/animaatiota. Saapasjalkakissan olisin itse asiassa halunnut myydä kirpparilla pois, mutta poikakaveri kielsi....!

Ja joo myönnän, mä tykkään Late Lampaasta! Me aina katsotaan sitä yhdessä poikakaverin kanssa ja myönnetään, käytiin katsomassa myös se elokuvakin. Eikä oltu edes kaikista vanhimmat lapsettomat yleisön joukossa.
Miyazakin leffoista taas en millään pystynyt luopumaan, niitä katson aina yhä uudelleen ja uudelleen (ja itken myös niiden lopussa uudelleen ja uudelleen).

Lapsellisuuteni ei taida painottua nähtävästi vain elokuviin. Huomasin "ongelman" myös kirjahyllyssäni.


Kirjahyllyni taas on enemmän kuin suoraan nuorten osastolta. Toki pari poikkeustapaustakin on, mutta taas tuli hieman lapsekas olo kun katsoin uudelleen järjesteltyä hyllyä.
Paitsi että tuo kaverilta lahjaksi saatu Dagssonin kirja on vaatekaapissa pikku viritelmän osana, jotta ylempi hylly pysyisi paikoillaan eikä lysähtäisi alas (on aika rasittavaa saada sitä tipahtanutta hyllyä pois vaateläjän kätköistä).

Mutta ah, kuinka kaipaankaan lisää täytettä kirjakokoelmaani! Sain myytyä kirpparilla vain kerran lukaistut kirjani, joilla ei ollut mitään arvoa itselleni. Itse asiassa yksi lisäys on tulossa lähiaikoina kirjakokoelmaani, mutta en nyt tiedä onko sekään kovin aikuinen valinta. Siitä saatan kertoa lisää myöhemmin, joten erityisesti sarjisnörttien kannattaa pitää silmät auki.

No miten on, minkä ikäisellä luulisitte olevan tällaiset leffa- ja kirjakokoelmat?

ps. Myös poikakaveri huomautti eilen kuinka hyllyni muistuttaa lähinnä 16-vuotiaan kuin 24-vuotiaan omistamalta....

14.3.2015

Liiankin freshiä

Melko usein ajattelin, ettei sillä oikeastaan ole väliä millaista rasvaa naamallensa laittaa kunhan se vain kosteuttaa. Mutta eihän se oikeastaan mene niin, etenkään minun akneen taipuvaisen ihon kohdalla.

Paha vain, että olen katsonut epäpuhtauksia kasvojen iholla niin orjallisesti: siten en ole osannut tunnistaa milloin ihoni on ollut enemmän kuiva kuin rasvoittuva.

Viimeksi hankin kasvovoiteeksi Herbina Fresh virkistävän mattageelivoiteen, joka on ihanteellinen rasvoittuvalle ja sekaiholle. Herbina hehkuttaa tuotteen tekevän ihosta mattapintaisen tukkimatta ihohuokosia ja voide sisältää kosteuttavaa mustaherukka- ja karviaisuutetta sekä ksylitolia.

No mutta mikäs siinä, en halua että ihoni loistaa rasvaisuudellaan ja olihan voide myös edullisimpia mitä marketin hyllystä löytyi. Joten ostoskoriin vain ja kassalle!


Mutta sitten tuli se ongelma, josta jo mainitsin kuinka orjallisesti tuijotin (ja edelleenkin tuijotan) epäpuhdasta ihoani.

Viimeiset pari viikkoa ihoni on ollut enemmän natisevan kuiva, jota tämä geelivoide on luultavasti vain pahentanut. No minähän olen vain läntännyt rasvaa entistä enemmän naamaani, ajatellen että se siten kosteuttaisi enemmän.
Ja siitä seurasi se, että eräänä aamuna naamani oli punaisen laikukas kuin huolimattomasti maalattu paloauto ja kuumotti pahemmin kuin itse kevätaurinko.

Joten ei, Herbina ei sopinut minulle sitten yhtään. Se tekee sen mitä lupaa: mattapintaisen ihon ilman kiiltoa. Itselläni se ei vain kosteuttanut tarpeeksi ja luultavasti jokin ainesosa saattoi myös ärsyttää ihoani.

Pääsin kyllä laikukkaan punaisesta ihosta eroon pesemällä kasvoni pois voiteesta ja levittämällä extrapaljon aloe vera-geeliä, jota (onneksi!) vanhempani olivat tuoneet Thaimaan reissultaan. Myös kasvovoide meni vaihtoon saman tien.

Osaatteko te ottaa ihonne kunnon huomioon ja valita tuotteet sen mukaan?

12.3.2015

Kyllä nyt hävettää!

Tätä postausta ei ole henkisesti mukava tehdä. Oikein hävettää ja harmittaa!

Nimittäin tässä on ne kosmetiikkatuotteet, jotka joutuvat nyt roskiin. Eikä sen takia, että ne olisi kulutettu loppuun, vaan koska ne ovat vanhoja tai muuten vain tyhmiä.


Mua harmittaa suunnattomasti tuo Inglotin luomiväripaletista luopuminen. Vaaleanpunaista olen kyllä käyttänyt ja siinä onkin pikkuinen kuoppa, jota kuvasta ei oikein näy. Mutta vihreää ja sinistä enole muistanut käyttää kuin... noh, silloin, kun paletin hankin eli joskus vuosia sitten (eikä kyseessä ole mikään 2-3 vuotta...). Sininen luomiväri näytti itsellä oikeastaan enemmän vihreältä kuin siniseltä.

Ja entäs nuo kaikki huulipunat? Siis apua, en ikinä saa käytettyä niitä loppuun ennen kuin ne pilaantuvat! MeMeMen huulipunia en kyllä kovin usein muistanut käyttää kun en sietänyt niiden hajua, joka epäonnistuneesti yritti muistuttaa vaniljaa (nettishoppaillun huonoja puolia, kun ei voi tietää miltä tuote tuoksuu/haisee).
Figs & Rougen tuotetta olisin käyttänyt, jos tuubi ei olisi ollut niin epäkäytännöllinen.

Nämä tuotteet ovat siis jo hyvän aikaa lymynneet kaapin kätköissä omassa pussissaan, mutten vain ole raaskinut heittää niitä roskiin. Ehkä nyt viimein uskallan tehdä sen ja huokaista helpotuksesta, kuinka meikkipussi on kevyempi - vaikka omatuntoa kolkuttaakin ihan tuhottomasti.

Olkoon tämä muistutuksena itselleni siitä, etten tarvitse enempää huulipunia tai muitakaan meikkituotteita. Ei ennen kuin olen saanut useamman käytettyä loppuun!

Oletteko te muistaneet siivota meikkipussinne?

8.3.2015

Pirkka Argan kasvonaamiot

Hyvää naistenpäivää kaikille naislukijoille!

Yleensä naistenpäivä on sellainen joka minulta menee ihan ohi, sillä se on ollut vain päivä muiden joukossa. Tänä vuonna poikakaveri kuitenkin muisti minua naistenpäivän varjolla, kun katselin erästä pakkausta haikeasti ruokaostosten lomassa (ja halusi päästä varmaan itsekin osingolle siitä):


Pirkka Argan-kasvonaamio on herättänyt selvästi mielenkiintoa kaikissa niissä, joita vähänkin kosmetiikka ylipäänsä kiinnostaa. Itseäni olisi kovasti kiinnostanut Pirkan Argan kasvovoide, mutta jokaisella ruokaostoskerralla se oli myyty loppuun. No ainakin pääsin kokeilemaan tätä kasvonaamiota!

Pirkka on aiemmin ainakin yllättänyt positiivisesti silmänympärysvoiteellaan, josta olen tykännyt enemmän kuin joistain kalliimmista vaihtoehdoista. Odotin siis myös tältä positiivisia vaikutuksia iholleni.
"Kosteuttava ja virkistävä Pirkka Argan kasvonaamio sisältää luonnon arganuutetta sekä hyaluronihappoa, joka estää ryppyjen muodostumista ja auttaa ihoa säilyttämään kimmoisuutensa. Tekee ihosta sileän, pehmeän ja miellyttävän. Kevyesti viilentävä. Raikas mentolin tuoksu."

Pirtsakan sininen pakkaus sisältää 100ml pullon aktivointinestettä ja 12 kpl kasvonaamiotabletteja. Jos naamion tekisi vaikkapa kerran viikossa, pakkaus riittäisi hyvin muutamaksi kuukaudeksi.

Tuote maksoi 9,90€ Cittarissa. Tuotteen on valmistanut SIM Finland Oy, joten ei ihme että joillekin on tämä naamio tuonut mieleen SIMin Young Face Maskin. Itselläni ei SIMistä ole ollut aiemmin minkäänlaisia kokemuksia.

Tiedättekö ne pyyhkeet, joita myydään ihan pikkuriikkisinä paloina ja jotka sitten turpoavat kastuessaan? Sama idea on myös tällä kasvonaamiolla. Ensin kuitenkin ravistetaan aktivointineste ennen käyttöä. Avataan yhden tabletin suojakalvo ja sitten kaadetaan tuota nestettä pikkuiseen lokeroon tabletin päälle. Tällöin tabletti alkaa turpoamaan, kun se imee kaiken nesteen itseensä. Sitten vain rullaillaan tabletti (varovasti!) auki ja voilà, siitä paljastuu tuollainen naamari joka laitetaan kasvoille 10 minuutin ajaksi!


Naamio ei tuntunut mitenkään läpimärältä kasvoilla ja ensin jo epäröin, että osasinko laittaa nestettä tarpeeksi. Mutta ei kauaa kun naama alkoi tuntua viileältä ja raikkaalta ja pakko sanoa, että se teki hyvää huonosti nukuttujen öiden ja stressaavien päivien jälkeen. Ja kun naamion otti sitten viimein pois, iho tuntui ja näytti myös paremmalta! Se tuntui sileämmältä ja näytti myös virkeämmältä kuin aiemmin.

Tietysti myös poikaystävä pääsi kokeilemaan naamiota ja noh, hän ei ensin meinannut millään antaa ottaaa maskia pois kasvoiltaan edes sen kymmenen minuutin jälkeen. Sitten kun viimein sain ottaa sen pois, niin kyllä hänkin oli tyytyväinen maskin tehoon. Todennäköisesti kasvonaamiotabletit menevätkin meillä varmaan puoliksi ja pötkötämme yhdessä valkoiset kangaspalat kasvoilla.

Joko te olette kokeillut Pirkan Argan-tuotteita? Kuinka teillä naistenpäivä on sujunut?

5.3.2015

Helmikuun loppuneet!

Jee, sain viimein kuvattua helmikuun loppuneet tuotteet!

Tuotteita loppui ihan kivasti, jopa niitä jotka eivät oikein ollut itselle mieluisia käyttää. Joidenkin tuotteiden kohdalla taas kärsin dementiasta, joten pyydän sitä jo nyt anteeksi, etten ole oikein osannut kertoa joistain tuotteista oikein mitään.


Dermal Gold Collagen Essence Mask kasvonaamio - Korealaisista kasvonaamioista kirjoitinkin jo hieman aiemmin ja neljästä vaihtoehdosta kokeilin tätä ensimmäisenä. Valitettavasti en vain enää muista, mitä mieltä olin tästä! Voisiko siis sanoa että naamio oli mitään sanomaton, kun sen käytöstä ei jäänyt minkäänlaisia muistikuvia?

Garnier Skin Naturals Nordic Moisture Match kosteusvoide - Ihan kiva voide, joka ei jättänyt kasvoja liian kiiltäviksi ja oli myös yllättävän riittoisaa. Soveltui hyvin mineraalimeikkipohjan alle. Voide on suunnaattu normaalille ja sekaiholle.

Decleór Life Radiance Flash Radiance-kasvonaamio (5ml) - Tätä voisi sanoa pikanaamioksi, sillä se jätetään vain 3 minuutiksi kasvoille. Tuote itsessään on läpinäkyvää geeliä, joten itselle tuli lähinnä hölmö olo tätä käyttäessä, enkä voinut uskoa että tämä saisi kolmessa minuutissa juuri mitään aikaiseksi. Mutta kuinka ollakaan, että se kolme minuutia olikin ihan riittävä aika: iho tunuu pehmeämmältä ja puhtaammalta ja näyttääkin hitusen paremmalta. Mutta koska tuote on aika kallis, epäilen etten tule ostamaan tätä (esim. Feeluniquessa 50ml tuubi maksaa 33,52€). Kasvonaamiota pidetään ihanteellisena herkälle ja sekaihon omaaville, tai niille joilla on laajentuneet ihohuokoset.

Hurraw! Earl Grey huulirasva - Olisikohan tämä ensimmäinen kerta moneen vuoteen, kun saan huulirasvan kulutettua aivan loppuun viimeistä rasvapisaraa myöten ennen kuin hukkaan sen jonnekin? Huulirasvaan ihastumisesta olen kertonut jo aiemminkin, mutta nyt voin varmasti sanoa, että tätä tahtoo lisää! Kunhan vain osaisin ensin päättää mitä herkuista vaihtoehdoista kokeilisin seuraavaksi.

Lumene Natural Code Base & Top coat kynsilakka - Olen käyttänyt tätä lähinnä vain aluslakkana.


Aubrey Organics Rosa Mosqueta shampoo kaikille hiustyypeille (118ml) - Tämä oli poikakaverin luona käytössä. Shampoo tuoksuu ihanasti aidolle omenalle, mutta muuten se ei sitten ihastuttanut. En usko että tulen hankkimaan tätä toiste.

TRESemmé Heat Defence Styling-suihke - Tuote lupaa suojata jopa 230-asteisen lämpömuotoilun aiheuttamilta vaurioilta ja noh, se suojasi ainakin minun lämpenemisen itse suihketta kohtaan. Puhtaisiin hiuksiinkin suihkuteltuna tuntui siltä, kuin ne olisivat taas olleet likaiset muotoilun jälkeen ja enemmänkin vain latisti hiuksiani. Joten ei, en tule hankkimaan toiste.

Batiste Striking & Spicy Monochrome kuivashampoo - Taattua laatua hieman erilaisemmalla tuoksulla. En osaa oikein selittää sen tuoksua, joka oli hieman mausteinen, mutta se oli ihan kiva. Ei ihan lempparini näin tuoksun osalta, mutta erilainen. Batisten kuivashampoot itsessään ovat kuitenkin lemppareitani.


JASON Naturally Fresh for Women Unscented deodorantti - Deodorantista olen aiemmin kirjoittanut täällä. En myöskään hankkinut tätä uudelleen, vaan päätin kokeilla Vichyä alumiinittomista vaihtoehdoista. Lyhyesti sanottuna tämä dödö ei ehkä ole täydellinen, mutta hoiti jotenkin asiansa.

Palmolive Caipi Passion suihkugeeliKuinka muka passionin tuoksua voisi vastustaa? No varmaan jotkut teistä, mutta minä en.

Oliko tuttuja tai vieraita tuotteita, erilaisia vai samanlaisia mielipiteitä minun kanssani?

4.3.2015

Ja kuinkas sitten kävikään?

Tämän viikon heikko kohta kosmetiikkahamstraajalle on Sokoksen Kutsu Kauneuteen-tapahtuma.

Muistan kuinka nuorempana hamstrasin kyseisestä tapahtumasta aina mahdollissimman halpoja tuotteita, jotka kuuluivat lähinnä ihan kiva-kategoriaan. Vanhemmiten sitä taas on oppinut katsomaan tarjouksia selektiivisen kosmetiikan puolelta, joista voi löytyä hyviäkin tarjouksia.

Koska olen ostolakossa, olen kiinnittänyt huomioni enemmän maskaratarjouksiin ja yrittänyt välttyä muilta houkutuksilta. Sensain 38 C Volumising Black-maskara olisi peräti vajaat 10 euron alennuksella - mutta viimeksi käyttämäni kolmekasi ei ihastuttanut niin paljoa, että haluaisin kokeilla toista kolmekasia. YSL:n Volume Effet Faux Cils-maskarassa oli vielä suurempi alennus, peräti 16,60€ jos oikein takkoja ollaan, joka alkoi hieman kutkuttamaan jo senkin vuoksi, etten Yves Saint Laurentia ole ennen kokeillut.

Mutta sitten aloin miettimään, että viitsinkö maksaa parikymmentä euroa jostain maskarasta? Eikö se ole vähän liian tyyris, kun markettipuolelta löytyy myös hyviä vaihtoehtoja edullisempaan hintaan.

Siinä sitten mietin ja pyörin ympäri liikettä, että mitä oikein tekisin maskaraongelmani kanssa: uutta tarvitsisi pian vanhan tilalle, mutten tiennyt mitä kokeilla. Uusinta Maybellineä, Lorkkua vai ottaisinko sittenkin sen söpön huulikiillon, jossa on ihana persikkainen sävy?

No seuraavat kuvat kertovat paremmin mihin oikein päädyin.


Juuri kun mietin, että onko se nyt aivan liikaa maksaa yhdestä ripsiväristä se parikymmentä euroa, niin ostin vielä kalliimman, Diorin Diorshow Iconic Overcurl-maskaran. Tämä siis ohittaa jo reippaasti kipukynnykseni mitä yhdestä maskarasta suostun maksamaan.

Ainoa lohduttava seikka oli vain se, että juuri Kutsu kauneuteen-tapahtuman ajan maskaran sai edullisempaan hintaan - ja sen mukana tuli vielä söötti miniviisikko!
Itseltäni ei löydy ennestään paljon kehuttuja viisikkoja, joten on ihan hauska menettää neitsyytensä tällaiselle miniversiolle. Paletiti on 796 Cuir Cannage, joka löytyy myös täysikokoisena.


Paletin sävyt eivät ehkä ole mitkään uniikit, mutta sopivat päivittäiseen käyttöön. Näin vihertävän harmaa silmäisenä olen innoissani tuosta violettiin taipuvasta sävystä.

Nämä kaksi maksoivat siis yhteensä 35,90€. Normaalisti pelkkä maskara maksaa yli 40€. Ei ehkä niin suuri alennus kuin vaikkapa YSL:n maskarassa, mutta miniviisikko kutsui minua liikaa söpöydellään.

Tuliko teille jo sortumisia Kutsu Kauneuteen-tapahtuman ensimmäisinä päivinä?

2.3.2015

Variksen harmaa sävy

Eräs lauantaipäivä oli aika harmaa.
Taivas oli harmaa.
Sulavan lumen alta pilkistävä asfaltti oli harmaa.
Ihmiset olivat harmaita.

Myös puheet olivat melko harmaita, kun Fifty Shades of Grey-leffa oli kovana puheenaiheena niin mediassa kuin kavereiden ja tuttujen huulilla (erityisesti S&M ja piskaamiset, mutta ne eivät taida ihan harmaita puheita olla?).
Harmaus tarttui niin pahasti, että sitä lähti itsekin ulos harmaan sävyissä.


Tämä meikki ei ole nyt siltä kyseiseltä lauantailta, mutta tein sen uudelleen. Se on hyvin yksinkertainen ilman turhia kikkailuja - mutta tarvitseeko sitä aina kikkailla ylimääräisiä? Joskus nimittäin tuntuu, ettei enää osaa käyttää yksinään jotain luomiväriä vaan aina lähtee tekemään varjostuksia tai väriyhdistelmiä muiden sävyjen kanssa.

Hopeanharmaa luomiväri on Make Up Storen Cybershadow luomiväreihin kuuluva Crow, jonka voitin Dazzling Glow-blogin arvonnassa. Tykkään kovasti sävystä ja koska nimikin viittaa varikseen, niin tieysti olen ihan haltioissani. Kaikki eläinaiheiset teemat ovat minun heikkouksiani, viitattiiin niihin joko sävyn/kokoelman nimessä tai itse pakkauksessa, kuvin taikka sanoin.



Kicks Eyebrow Definer: Blonde
Kicks Eyelid Primer
Urban Decay Naked Basics: W.O.S (kulmaluu)

Make Up Store Cybershadow Crow (liikkuva luomi+alaluomen hento rajaus)
Urban Decay Naked Basics: Crave + Yves Rocher eyeliner Noir Scintillant

Yves Rocher Sexy Pulp Ultra-Volume mascara

Mikä fiilis teillä on tänään?