26.5.2015

Fireball & Matte Beauty


* * * Hei vain pitkästä aikaa! * * *

Hassua kuinka aika kuluu äkkiä erityisesti keväällä/kesällä ja kuinka tuohon aikaan blogin pitämisellekin tuntuu jäävän vähemmän aikaa. Totta puhuen en ole tietokonetta avannut muulloin kuin katsoakseni ohjelmia Netflixistä (Orphan Blackista kun on viimein ilmestynyt uusia jaksoja!).

Nyt viimein sain sopivan sauman näin arjen keskellä esitellä paria uutta kynsilakkaa, jotka ostin täydentämään kokoelmaani. Tiedän että minulla on kynsilakkoja jo tarpeeksi -ei kuitenkaan ylenpalttisesti mutta silti enemmän kuin vain pari hassua ja jo niissä olisi jo oma työnsä kuluttaa ne loppuun. Mutta kun näin nämä kaksi, niin en pystynyt vastustamaan niitä!


Minulla ei aiemmin ole ollut kokemuksia Viva la Divan kynsilakoista, joten tässä ollaan taas yhtä kokemusta rikkaampana. Vasemman puoleinen nudelakka on yksi tämän kevään mattalakkojen kokoelmasta, sävy 177 Beauty. Oikeanpuoleinen hehkuvan oranssi lakka on sävyltään 143 Fireball, joka löytyi alelakkojen joukosta vain 2€ hintaan!

Oi kamala miten kehnosti lakattu, mutmut...!

Fireball on juuri sellainen oranssi, josta minä tykkään. Sähäkkä ja ehkä hieman huomiota herättävä, joka sopii varmasti kuumille kesäpäiville.
Beauty taas on sellainen, jonka sävyä olen metsästänyt jo jonkin aikaa mitä nudelakkoihin tulee. Se ei ole liian vaaleanpunainen, muttei liian harmaa, eikä liian likainenkaan. Uskokaa pois kun sanon että se näyttää paremmalta luonnossa kuin tuossa kuvassa.

Olen lukenut että Viva la Diva-lakkojen pysyvyys ei ole kovin hyvä, Itselläni ne ovat pysyneet suht hyvin; eivät pitkäkestoisia mutta eivät silti rapsahda jo seuraavana päivänä pois. Ihan tyytyväinen olen ollut niiden pysyvyyteen.

Ja kun nyt hieman kynsiasioita puhutaan, niin arvatkaapa vain kuinka kuivat kynsinauhani ovat! Ne ovat olleet kovalla koetuksella töiden vuoksi ja käsirasvaakin kuluu päivittäin ihan reippaasti. Tänään sitten oli ihan pakko tilata kynsinauhavoidetta - merkiltä jota itse en ole koskaan käyttänyt aiemmin - joten siitä tulen varmasti kertomaan sitten kesäkuussa.

* * *
Mitä teille kuuluu?
Mikä on juuri nyt teidän THE kynsilakka?

Lähetä kommentti