5.10.2015

Syyskuun loppuneet

Syyskuussa ei kulunut mahdottoman suurta määrää kosmetiikkaa, mutta silti edes sen verran että niistä viitsi tehdä oman postauksen eikä lykätä seuraavaan kuukauteen.
Tässä kuussa olisi taas tarkoitus tehokuluttaa kosmetiikkaa pois nurkista pyörimästä, sillä olen löytänyt ihme piiloista jo avattujakin vartalorasvoja - huups!

Mutta tässäpä ne loppuneet:



Klippoteket Styling Dust kuivashampoo - Muistaakseni tämä oli ensimmäinen - tai ainakin niitä ensimmäisiä - kuivashampoita joita kokeilin ja ihastuin. Toimii hyvin, mutta myönnän olevani silti enemmän Batiste-tyttöjä, sillä tämän tuoksu tahtoo toisinaan hieman tökkiä. Tyvi voi toisinaan jäädä valkoiseksi, mutta se lähtee hieromalla pois.

Lancôme Hypnôse Pecious Cell maskara - Tästä ripsarista tykkäsin! Normaalihintaisena en ostaisi, sillä yli 30€ on minun budjetillani liikaa ripsarista, mutta tarjouksesta voisin uudestaan. Täältä voi katsoa lisää tietoa ja miltä se omissa räpsyttimissä näytti

Pirkka silmänympärysvoide Q10 - Hyvä perus sy-voide, joka on edullinen ja toimiva - jopa joitain niitä kalliimpia sy-voiteita paremmin. Tähän olen aika usein palanut takaisin muiden kokeilujen jälkeen.

Yves Rocher Cherry Bloom minisuihkugeeli - Tämä kulki aina treenikassin pohjalla pienen kokonsa vuoksi. Suihkugeeli tuoksui aivan ihanan kukkaiselle, joka on jo aika hyvin sillä harvoin välitän kukkaistuoksuista. Voisin siis hyvin kuvitella hankkivani tätä uudestaan täysikokoisena pullona.

Depend kynsilakka sävyssä 4062 Apple Pie - Ihanan herkku mintunvihreä lakka ja oikein harmittaa kun se loppui! Sääli että viimeisiä pisaroita on aina hieman vaikea saada irti Dependin kynsilakkapulloista, muuten ihan hyvä hinta-laatusuhde. Lakka on viime kevään Garden Dreams-kokoelmasta ja blogikirjoituskin löytyy entuudestaan täältä. Tarvitsen kyllä uuden tällaisen vihreän!

_________

Onko nämä tuttuja tuotteita teille?

4 kommenttia

  1. Ei löytynyt tuttuja tuotteita, mutta toi Klippoteketin kuivashampoo mun on pitänyt testata jo ties miten pitkään! Pitääkin laittaa toi ostoslistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi se on usein Sokoksella tarjouksessa etenkin 3+1 päivillä, niin sen saa huikeat 0,90€ halvemmalla ;D

      Poista
  2. Tää on kyllä kiva postausidea :) Harmi kun oon ite niin hidas käyttämään mitään niin en pysty koskaan tälläisiä postauksia tekemään :'D Mutta muiden blogeista näitä on aina hauska lukea :)! Ps. tuo Lancomen ripsari vaikuttaa ihanalta ♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus itelläki kuluu sen verran vähän että on parempi koota vaikka 2-3kk kuluneet siihen yhteen postaukseen. :D

      Lancomen ripsari oli kyllä kiva! :)

      Poista