7.12.2015

Enkelikakkua




Tiedän että tuo suklainen kakkupala ja suklaaruutujen resepti on luultavasti kiinnostavampia kuin itse huulikiilto, mutta pakko tuota kiiltoa oli käyttää kuvausrekvisiittana - eikun siis keittokirjaa huulikiillon rekvisiittana, koska kiillon tuoksu on aivan yhtä herkku kuin leivoksella!

Eli joo, tänään on vuorossa postaus NYX Butter Gloss-huulikiillosta sävyssä Angel Food Cake.


Nyxin tuotteet ovat tänä päivänä varmaan jo monelle tuttuja. Nykyään niitä saa myös helposti tilattua netin kautta, kun yhä useammat nettikaupat myyvät merkin tuotteita ja se tuntuu olevan aika suosittu merkki myös meille suomalaisille kosmetiikan kuluttajille. Kun aikansa katselin muiden kuvia Nyxin huulikiilloista, sorruin lopulta itsekin yhteen sellaiseen. Kiillot eivät onneksi ole hinnalla pilattuja, sillä niitä saa ostettua alle 10 eurolla (keskimäärin hinta taitaa olla 8,90€ ainakin suomalaisissa verkkokaupoissa). Vaikeinta oli tietysti valita itse sävy, sillä niitä olikin enemmän kuin vain pari hassua!

Lopulta päädyin Angel Food Cakeen, sillä ajattelin sen sopivan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja sitähän se myös onkin.



Angel Food Cake on roosanruskea nudekiilto, joka ei ole kovin radikaalin sävyinen tai erityisen huomiota herättävä huulilla. Se ei ole liian ruskea tai liian tumma, muttei ihan liian barbiemaisen pinkkikään. Se on ns. "my lips but better" (vai pitäisikö tästä kiillosta sanoa että "my lips but butter", eh eh), joten se sopii niin kevyemmän kuin tummemmankin silmämeikin kanssa hyvin yhteen luomatta ristiriitaista vaikutelmaa. Kiilto levittyy huulille hyvin ja tuntuu kosteuttavalta. Tuntuma oli itselle ainakin alkuun hieman tahmeahko (ekalla kauppareissulla jouduin sukimaan hiuksia irti huulista, kun mokomat tuulen lennättämät jäivät niin hyvin kiinni kiiltoon...), mutta hiljalleen aloin tottumaan siihen ja aloin ymmärtämään millainen on "voimainen" tuntuma huulilla. Se ei ole sellainen sitkeän tahmea, vaan huulilla on kerros joka ikään kuin liukuu huulilla, mutta tuntuu hieman kosteuttavalta - oliko kovin ymmärrettävästi selitetty?

Ja hei se tuoksu! Se on ihanan makea, josta tulee mieleen ihan juustokakku. Enkelikakku ei ihan taida olla juustokakkua(?), enkä tietääkseni koskaan ole sellaista edes syönyt... Mutta ainakin minun tekee mieli juustokakkua aina kun haistan kiillon tuoksun.

Siitä asti kun ostin Angel Food Caken, olen lisännyt sitä lähes automaattisesti huulilleni. Sävy vain on sellainen, että se sopii ihan vaikka maidon hakureissulle, oli jaloissa sitten pieruverkkarit tai pillifarkut. Se kun ei herätä liikaa huomiota sävyllään, mutta tuo kuitenkin mukavasti kiiltoa huulille.

________

Oletteko ihastuneita Nyxin Butter Gloss huulikiiltoihin?

4 kommenttia

  1. Mulla on NYX:in Butter Gloss detti, jossa tuli Tiramisu, Red Velvet ja Devil's Food Cake. Tykkään kiilloista kovasti ja haluan niitä lisää. Angel's Food Cake on ehdottomasti yksi haluamistani sävyistä! Näyttää tosi ihanalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiramisu houkutteli itseä kovasti ja olikin lähellä että olisinkin valinnut sen!
      Suosittelen kyllä tätä, jos haluaa joka tilanteeseen sopivan huulikiillon :)

      Poista
  2. Kiva sävy, nää kiillot on huippuja!

    VastaaPoista