30.12.2016

Joulukuun loppuneet

Vuoden viimeisiä roskia viedään! Tällä kertaa kului mukavasti myös täysikokoisia tuotteita useiden näytteiden sijaan, vaikka toki niitäkin mahtui jälleen mukaan.


Mádara misellivesi - Ihan kiva, mutta ei parhaimpia kokeilemiani misellivesiä. Saattaisin ostaa uudestaan jos oikein hyvä tarjous tulisi vastaan, mutta ei ihastuttanut niin paljoa että ostaisin heti uuden perään. Misellivedestä olen aiemmin kirjoittanut täällä.

XZ Niiskuneiti -selvityssuihke - Toimii! Edullinen ja tuoksuu ihanan marjaiselle! Voisin siis hyvinkin hankkia tätä uudestaan.

YA naturae silmämeikinpoistoaine - En oikein osaa sanoa että pidänkö tästä vai en. Tämä jättää sy-alueen hieman öljyisen tuntuiseksi (eipä ainakaan kuivata ihoa), putsausteho taas on ihan hyvä mutta sekin tuntuu riippuvan hieman ripsiväristä. Ostin kuitenkin toisen samanlaisen heti perään kun edullisesti sai Uniikki-päiviltä, jospa sitten osaisin kertoa paremmin tuotteesta.

Joik käsi- ja jalkavoide - Vaikka voide tuntui ihan hyvin, niin ei tästä silti tullut suosikkiani. Tuoksu ei ihan miellyttänyt, sillä se muistutti jollain tapaa ehkä hieman avokadoa ja noh, tarjolla on rasvoja joissa ei ole linnunrasvaa (lisää voit lukaista tästä postauksesta).



Batiste Heavenly Volume kuivashampoo - Ihan kiva ja itse ainakin tykkäsin tuoksusta vaikka olen lukenut sen jakavan mielipiteitä. En kuitenkaan tiedä tulisinko hankkimaan juuri tätä uudestaan, sillä Batistella on niin paljon eri vaihtoehtoja. Yritän kyllä pikkuhiljaa irrottautua kuivashampoosta - tai ainakin sen liiankin aktiiviselta käytöltä - ja en myöskään tiedä onko merkki eläinkokeeton (ei taida olla?).

Kicks luomiväripohjustaja - Vähän kuin meikkivoidetta olisi laittanut silmäluomille.

Lancôme Grandiose maskara - Tähän muodostui eräänlainen viharakkaus-suhde. Joskus se teki niin rumaa jälkeä, mutta joskus taas aivan ihanat ripset, En kuitenkaan tule hankkimaan tätä toiste.

Lush Refresher suihkujelly - Kirpsakan sitruunan tuoksuinen ja hyllyvä jelly oli aika hauska. Loppuessa jelly alkoi kuitenkin murenemaan niin että peseminen alkoi olemaan hieman vaivalloisempaa. Hauska idea, mutta pitäydyn ennemmin perinteisessä saippuoissa.

Esse deep moisturiser kasvovoide (näyte) - Vaikutti ihan hyvältä. Mutta tiedän että tätä en tule itse hankkineeksi sen tyyriin hinnan vuoksi... (esim. The Natural Goods Companylla 57,30€/50ml)!

The Face Shop Jeju Volcanoid Lava mustapäälaastari - Tarrautuu hyvin kiinni nenään, mutta edelleen toivoisin näiden olevan hieman pidempiä, jotta myös nenänpielien epäpuhtaudet lähtisivät paremmin irti.

Patyka Absolis Huile Absolue öljyseerumi (näyte) - Jolie Lux Boxin mukana tullut pikkuinen näyte riitti ihan hyvin kasvoille, mutta mitään mielikuvaa ei siitä oikein jäänyt yhden käyttökerran perusteella.

Patyka Biokaliftin Radiant Exofoliating Mask -kuorintanaamio (näyte) *puuttuu kuvasta - Kuorintavoide oli söpön vaaleanpunaista ja vaikutti riittoisalta, sillä näyteestä riitti peräti 2-3 käyttökertaan. Tykästyin naamioon muutenin kovasti, mutta valitettavasti se on aivan liian kallista! Tämä näyte tuli lokakuun Jolie Boxin mukana ja täältä voit lukea tarkemmin tuotteesta (plus näet kuvankin näytepussukasta, hehe).

Alima Pure kulmakynä - Tämä kynä kului parissa kuukaudessa ja tämä taitaakin olla kaikista nopeimmin kuluva kulmatuote jonka koskaan olen omistanut. Tulisi siis liian kalliiksi hankkia tätä aina uudestaan, vaikka pidinkin tästä kovasti. Kynä tuli syyskuun Jolie Boxin mukana.


_____________

Haluatteko lukea vielä vuonna 2017 roskapostauksia?

27.12.2016

Mitä kauneusjuttuja jäi mieleen vuodesta 2016?



ColourPop Cosmetics

ColourPop tuntui olevan iso juttu ja myös toimitukset laajenivat viimein Suomeen - kalliilla postikuluilla kylläkin, mutta enää ei välttämättä tarvitse kikkailla Shipitolla ja olihan myös niitä kampanjoita halvemmilla postituksilla (jopa kerran ilmaisilla!). Ja juu myös minä hurahdin merkkiin ja yllättäen juuri kyseisen merkin tuotteet ovat alkaneet olla yksi luetuimpia aiheita täällä blogissa...!


Nestemäiset (matta)huulipunat

Aika moni taisi hurahtaa näihin huulikillon näköisiin pakkauksiin, jotka peittivät ja pysyivät jopa paremmin kuin perinteinen huulipuna? Itse ainakin hurahdin näihin ihan täysin ja no, ei noita perinteisiä huulipunia enää oikein löydykään meikkipussista samanlailla kuin ennen...!
Myös metallin hohtoiset huulipunat nestemäisessä muodossa tuntui ihastuttavan monia.


Vegaanikosmetiikka

Jostain syystä vegaanisuus tuntui olevan vahvoilla tänä vuonna - olihan kasvisruoka yksi suosituimmista hauista Googlessa -, niin siellä ruokalautasella kuin kosmetiikassakin. Oikeastaan sehän on luonnollista että vegaani haluaisi käyttää myös vegaanikosmetiikkaa ja myös yritykset ovat huomanneet kuinka kysyttyjä ryhmän tuotteet ovat.

(Samalla voisi mainita kuinka myös luonnonkosmetiikka on ollut jo monta vuotta nousussa, mutta nyt se tuntui olevan vielä kovemmassa huudossa!)


Korealainen kosmetiikka

Korealainen kosmetiikka ja yleensäkin korealainen ihonhoito (k-beauty) on viime vuosina ollut kyllä esillä, mutta tänä vuonna se tuntui vielä vahvemmalta - ehkä siksi kun tuotteita alkoi rantautua jo ihan Suomessakin myyntiin? Varmaan Missha ja TonyMoly oli nyt viimeistään useimpien tiedossa.


Naamiot

Multimasking, Peel Off Maskit, poreilevat naamiot, kangasnaamiot (joko hauskoilla eläinkuvilla tai ilman) janiinedelleen janiinedelleen. Tämä vuosi taisi olla kasvonaamioiden kultakautta!


_________

Mitä teille jäi mieleen kuluneesta vuodesta?

23.12.2016

Rauhallista joulua!

Karmiinisuu -blogi haluaa toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulua! ♥


22.12.2016

Eylure Crayon & Pencil

Heihou, pitkästä aikaa kulmatuotteista juttua!

Black Fridayn aikaan hyödynsin Oletkaunis.fi:n tarjouksen (juu, edelleen jankkaan BF:stä vaikka kohta on joulu), jolloin kaikista tuotteista sai 40% alennuksen - eihän noin hyvää tarjousta voinut olla hyödyntämättä!

Koska olin uuden kulmakynän tarpeen, enkä oikein tiennyt mikä sävy olisi itselleen se omiaan, niin tuo tarjous antoi jo aika hyvän mahdollisuuden kokeilla paria eri sävyä ja vieläpä eri muodossa. Ja itselle vieraalta merkiltä vieläpä!


Tilasin siis Eyluren kaksi eri kulmatuotetta, Brow Crayon vaaleimmassa sävyssä 30 Blonde ja Brow Pencil kulmakynän keskiruskean sävyssä 20 Mid Brown. Eylure on varmaan useimmille tuttu heidän irtoripsistään, itse taan en ollut koskaan ennen käyttänyt mitään merkin tuotteita - en edes tiennyt että näiltä löytyy kulmakyniäkin!

Crayon on pyöritettävä kulmaväri, eli sitä ei tarvitse teroittaa kuten tuota toista perinteisempää kulmakynää. Perinteisessä kulmakynässä puolestaan on toisessa päässä tuo pyöreä maskaramainen harja, josta ainakin itse tykkään enemmän kuin siitä perus harjamallista joita joissain kynissä on (esim. KICKSin kulmakynässä).


Olisin toivonut crayonin pään olevan enemmän viistopäisempi, mutta se olikin yllättävän pyöreä ja muistuttikin enemmän huultenrajaustuotetta. Koska crayonin pää ei ole kovinkaan terävä, niin sillä ei saa niin terävää jälkeä mitä kynällä. Toki lopputulos on pehmeämpi kun kulmista ei tule ns. liian skarppeja, mutta ainakin kulmakarvan 'häntään' kaipaisin nimenomaan sitä terävyyttä.

Huomasin myös että kun pyyhin kädellä noita käsivarteen tehtyjä swatcheja, niin Crayonin pysyvyys oli parempi kuin kynässä; se ei suttaantunut, toisin kuin kynällä tehty jälki lähti helpommin pois pyyhkäistessä. Ei siis ihan turhaan lue tuossa crayonin kyljessä että "super long-lasting brow pencil".
Kulmissa molemmat ovat kuitenkin pysyneet hyvin suttaantumatta.







Lueskeltuani muiden blogeja niin porukka oli jakautunut melko hyvin kahtia; toiset tykkäsivät enemmän kynästä ja toiset crayonista. Siksi itsekin ostin molemmat sen sijaan että olisin kokeillut vain toista, sillä kokeilemalla tietää enemmän kumpi on omiaan. Molemmissa on omat etunsa ja heikkoutensa; kulmakynä vaatii teroittamista mutta sillä saa skarpimpaa jälkeä (plus harja!), kun taas crayon tekee pehmeämpää jälkeä ja koska sitä ei tarvitse teroittaa, niin sopii se laiskemmallekin teroittajalle - mutta edelleenkin se viistompi pää olisi ehkä mukavampi näin kulmakarvoja ehostaessa.
Kulmakynän "kovuusaste" on sellainen josta itse tykkään; ei liian pehmeä, mutta väriä kuitenkin irtoaa hyvin ja niin ettei tarvitse mustelmille asti hinkata kulmakarvoja. Myös crayonista väri irtoaa ihan hyvin kulmiin.

Koska yritän hiljalleen siirtyä myös eläinkokeettomien tuotteiden suosimiseen, niin tietysti yritin ottaa selvää Eyluren eläinkokeettomuudesta. Merkistä sanotaan että se olisi eläinkokeeton vaikkei tällä ole esim. Leaping Bunny tai PETA standardia, mutta jotkut ulkomaiset bloggaaat eivät kuitenkaan olleet kovin vakuuttuneita asiasta, sillä asiaa kysyttäessä Eylurelta vastaukset eivät ole kuulemma olleet erityisen vakuuttavia. Tällä hetkellä Eylure ei kuitenkaan toimita tuotteitaan Kiinaan ja oikeastaan voisi sanoa että kuluttaja voi itse päätellä että luottaako hän yrityksen sanaan että ovat eläinkokeettomia. Mainitaan nyt vielä että Eylure on Original Additionsin omistuksessa.


________

Mitkä Eyluren tuotteet ovat teille tuttuja taikka teidän suosikkejanne?

19.12.2016

Jolie Lux Box

Vihdoin ja viimein sain käsiini Jolie Lux Boxin! En siis (vielä) jatkanut Jolie Boxin tilausta, mutta halusin vielä joulukuulle yhden kauneusboxin kun Lux Box ilmestyi sopivasti viimeisen Jolie boxini aikoihin.

Niille jotka eivät vielä tienneet niin Lux Box on vain 1kk:n limited edition -kauneusboxi ja se maksaa hieman enemmän kuin mitä 3kk tai 6kk Jolie Boxin tilausjakson yhden boxin arvo on, mutta sisällön pitäisi täten olla myös arvokkaampi. Lux Box maksoi 39€, joka on kyllä hintava, (esim. 3kk:n Jolie Box -tilausjaksossa yhden boxin hinnaksi jää 24€) mutta se sisältääkin tuotteita 120€ arvosta! Toisin sanoen vaikka Lux Box on hieman kalliimpi kuin tavallinen Jolie Box niin sisällön pitäisi myös olla arvokkaampi.

Lux Box olikin aika suosittu, sillä se myytiin loppuun 72 tunnissa!


Odotinkin siis melko paljon Lux Boxilta ja kun se viimein saapui, niin ei se valitettavasti heti aiheuttanut ihastusta tai riemun tunteita laatikkoa avatessa. En oikein osaa sanoa mitä oikein odotin, mutta ehkä jotain hieman enemmän. Ehkä olisin toivonut myös erilaista laatikkoa tai vaikkapa eriväristä paperia johon tuotteet olisi pakattu, sillä mintunvihreä laatikko samanvärisellä paperikääreellä oli ihan samanlainen mitä Jolie Boxeissa. Tuotteet olivat myös ennestään tuttuja merkkejä, sillä niitä oli esiintynyt myös tavallisissa Jolie boxeissa.

Voisi sanoa että Lux boxin teemana olivat best sellerit - tai oikeastaan pariisilaiset bestsellerit. Tuotteet ovat Jolien itsensä mukaan klassikoita ja rakastetuimpia yksilöitä. No, ainahan on kiva päästä testaamaan niitä parhaiksi kehuttuja tuotteita ihan jo senkin vuoksi että tietää mistä oikein kohistaan.

Mutta kurkataan itse boxin sisältöä:


Alima Puren luomiväri (1,75g) on pigmenttirikas, jauhemainen mineraaliluomiväri, joka jättää iholle kauniisti kimaltavan pinnan arkeen tai juhlaan. Pyyhkäise väriä kevyesti koko luomelle tai käytä apuna kosteata sivellintä aikaansaadaksesi näyttävä, metallisen hohtava lopputulos.

Itse sain luomivärin sävyssä Chai, joka on pehmeä ruusukullan sävy - ja tämä tyttö pitää ruusukullasta! Vuosien varrella olen kuitenkin oppinut, että olen nykyään huono käyttämään jauhemaisia irtoluomivärejä. Omistan ennestään Meow Cosmeticsilta ja Shiro Cosmeticsilta samnakaltaisia irtoluomivärejä ja heikolla käytöllä ne ovat olleet viimeisen vuoden aikana. Toivottavasti tämä tulisi paremmin käyttöön.
Tämä onkin jo sitten kolmas omistamani Alima Puren tuote (tavallisista Jolie Boxeista ovat tulleet merkin kulma/silmänrajauskynä ja poskipuna).
Jolie webshopissa hinta 17,50€. Sopii vegaaneille.

Absolution La Crème Gommante on kirkastava kasvokuorinta (50ml), joka kuorii sekä mekaanisesti että entsymaattisesti sisältämiensä hedelmähappojen ansiosta. Tämä Jolien valikoiman yksi rakastetuimmista kuorinnoista puhdistaa ja supistaa ihohuokosia sekä kirkastaa ja tasoittaa ihoa. Mekaanisesti kuorivat rakeet ovat hellävaraiset ja sopivat herkälle ja ohuellekin iholle. Miedot hedelmähapot puhdistavat ja kirkastavat ihoa entsymaattisesti, uudistavat sekä elvyttävät ihon toimintoja ja verenkiertoa saaden ihon pinnan hehkumaan. Hedelmähapot ovat peräisin kasviuutteista, kuten mustikasta, sitruunasta, appelsiinista sekä vaahterasta. Sopii kaikille ihotyypeille.

No tämä vaikuttaa kiinnostavalta! Etenkin herkälle iholle sopivat kuorinnat kiinnostavat itseä ja tämä tulee varmasti käyttöön koska hei, kuorintoja tavitsee aina! Absolutionin tuotteista omistan ennestään merkin käsivoiteen.
Hinta Jolie webshopissa 31,90€ Sopii vegaaneille.

Iroisie Baume De Nuit on ihoa tehokkaasti korjaava yövoide (40ml) kaikille ihotyypeille ja erityisesti herkkäihoisten suuri suosikki. Voide auttaa ihoa yön aikana rakentamaan oman suojakalvon, joka suojaa ulkoisilta ärsykkeiltä. Korjaa ihon pintaa ja rentouttaa ihoa. Ruiskaunokki rauhoittaa, virkistää, estää ryppyjä ja tulehduksia. Auringonkukka ravitsee ja silottaa. Superlaadukkaat merilevät kosteuttavat ja estävät ihon ennenaikaista vanhenemista. Sopii erittäin hyvin kuivalle iholle myös päivävoiteeksi.

Itse olisin kaivannut päivävoidetta (koska nykyinen on loppumassa, ehehe), mutta koska en omista yövoidetta niin tämä tulee tarpeeseen. Pakko antaa plussaa tuubimaisesta pakkauksesta, sillä se on hygieenisempi kuin kannelliset purnukat, joten epäpuhdas iho kiittää!
Minulla on vieläkin korkkaamatta Iroisien putsari, mutta tämä taitaa mennä samantien käyttöön.
Jolie webshopissa 45,90€.


Patyka Divine Neroli Body Wash -suihkugeeli (250ml) on pehmeän sitruksinen ja kirpeä nerolin tuoksu johdatteee sinut tuoksumatkalle Tangerin lämpimään sykkeeseen. Nerolin eteerinen öljy on hyvin siedetty myös herkällä iholla. Se pehmentää, kirkastaa ja parantaa ihon elastisuutta. Appelsiininkukkavesi antaa energiaa ja herättää ihanasti uuteen päivään. Samettinen koostumus ei kuivata ihoa. Runsaasti vaahtoava koostumus sopii lisäksi kylpyvaahdoksi, myös jalkakylpyyn! Kaikille ihotyypeille.

Toivoinkin että boxissa olisi tullut joku Patykan tuotteista, mutta olisin ehkä kaivannut jonkin toisen tuotteen kuin suihkugeelin. Vaikka kyllähän tuo suihkugeelikin tuntuu melko spesiaalilta, sillä en koskaan ole pulittanut niin paljoa yhdestä saippuasta kuin mitä tämän arvo on...! Eihän tuota melkein uskalla käyttää kun on niin kallista tavaraa! Epäilen että joudun myös piilottamaan saippuan poikaystävältä, joka jostain kumman syystä tykkää käyttää samoja saippuoita joita itse käytän (ilmankos kuin ne Palmolive menit eivät ikinä lopu...).
Tuoksu ei omasta mielestä ole kovin huumaava vaan... noh, nerolimainen. Pakkaus miellyttää kuitenkin omaa silmää ja mietinkin jo että pitäisikö ihan piruuttaen täyttää tuo jollain toisella saippualla kun tuote loppuu, sillä tuo näyttäisi niin kivalta kylpyhuoneen hyllyllä, haha!
Hinta Jolie webshopissa 25€. Sopii vegaaneille.

Patyka Biokaliftin Eye Contour -silmänympärysvoide (1,5ml näyte) on kehitetty vaativalle sy-iholle. Voide on ainutlaatuinen yhdistelmä yli kymmentä luonnon aktiiviainetta, joilla on ikääntymisen merkkejä ehkäisevä vaikutus. Voide kirkastaa, laskee turvotusta, pehmentää, kiinteyttää ja toimii erinomaisena pohjana meikin alle. Väsymyksen merkit korjaantuvat ja silmänympärysiho hehkuu. Kamomillankukkavesi ja ruiskaunokinkukkavesi pehmentävät, rauhoittavat ja kirkastavat. Gotu Kola nuorentaa silmänympärysihoa, stimuloi mikroverenkiertoa, vähentää turvotusta ja kirkastaa tummia silmänalusia sekä parantaa kollageenin muoostumista ja ihon elastisuutta. Tattariuute ja Euroopan pyökkiuute kiinteyttävät ihoa. Sopii kaikille ihotyypeille.

Näyte on pakattu tuommoiseen nappiin ja voisi kuvitella että se on kätevämpi kuin perinteinen näytepussi? Katsotaan sitten kun otan sen testattavaksi. Täysikokoinen sy-voide näyttäisi olevan bestselleri, vaikka se maksaakin huimat 53€/15ml!
Voide sopii vegaaneille.

Patyka Absolis Huile Absolue (1ml näyte) on monikäyttöinen öljyseerumi, Patykan kulttituote, josta koko sarja sai alkunsa. Sopii niin kasvoille, vartalolle kuin hiuksillekin. Ihoa uudistava yhdentoista eteerisen öljyn ja kasvilkjyn cocktail, joka palauttaa iholle sen luontaisen elinvoiman. Koiranruusu sisältää stimuloivia Omega-rasvahappoja, jotka uudistavat ja vahvistavat ihoa. Vehnänalkio- ja oliiviöljyt antavat iholle syväkosteutusta, jojobaöljy tarjoaa nopeasti imeytyvää kosteutusta ja oliiveista saatava skavalaani rauhoittaa ärsytyksiä ja tulehduksia. Sopii kaikille ihotyypeille.

Myös tämä öljy on pakattu nappimaiseen muotoon tuon pahvipakkauksen sisäpuolelle. Saa siis nähdä onnistunko tämän kohdalla pikemminkin lorauttamaan öljyt syliini... Tämäkin on täysikokoisena tuotteena bestselleri ja 50ml tuote maksaa huimat 49€.
Sopii vegaaneille.


Neal's Yard Remedies Rejuvenating Frankincense Toner (25ml minikoko) on uudistava kasvovesi, joka kirkastaa ja tasapainoittaa ihoa sekä auttaa seerumia ja kosteusvoidetta imeytymään paremmin ihoon. Viilentää, rauhoittaa ja ylläpitää ihon kimmoisuutta sisältämällään frankincense-öljyllä, rauhoittavalla aloe veralla ja kollageenin tuotantoa stimuloivalla tri-peptideillä. Sopii kaikille ihotyypeille.

Olen viime aikoina hieman ihastunut NYRiin, joten oli kiva saada edes nämä minikokoiset tuotteet täysikokoisten sijasta! Kasvovedelle on aina käyttöä ja tämä tuoksuu mukavan mausteiselle.
Täysikokoinen 200ml pullo maksaisi 31€. Sopii vegaaneille.

Neal's Yard Remedies Rejuvenating Frankincense Facial Oi -kasvoöljy ( 8ml minikoko) sisältää monipuolisen sekoituksen luomulaatuisia kasviöljyjä. Ravitsee tehokkaasti samalla ihoa uudistaen. Napakoittaa ihoa ja vähentää ikääntymisen merkkejä. Sopii kaikille ihotyypeille.

Tämä öljy tuli kivasti pikkuisessa spraypullossa, joten öljyn käyttö on melko vaivatonta eikä se sotke. Varmasti tulee jollain tapaan käyttöön ja pienellä testauksella imeytyi hyvin ihoon ja tuoksu oli kivan luonnollinen. Täysikokoinen 30ml pullo maksaisi 42€. Sopii vegaaneille

Neal's Yard Remedies Frankincense Intense Anti-age -kasvovoide (näyte) on erittäin tehokas, anti-agevaikutteinen kasvovoide, jonka tehoraaka-aineina toimivat gardenian kantasolut ja peptidiyhdiste. Voide kosteuttaa ihoa syvältä ja sen on todistettu kliinisin testein vähentävän juonteita, kiinteyttävän ja tasoittavan ihoa sekä kirkastavan ihon väriä. Hyvin imeytyvä koostumus sopii meikin alle. Sopii kaikille ihoyypeille, ihanteellinen ikääntyvän ihon hoitoon.

Eiköhän tämäkin näytepussukka tule käytettyä, ihan jo senkin takia että se on NYRiä. Sanoinko jo että olen ehkä pikkaisen ihastunut NYRiin?

Yhteenveto

Myönnän että olen lievästi pettynyt Lux Boxiin, sillä odotin että se olisi aiheuttanut vähintään samanlaisia ihastuneita henkäyksiä kuin mitä marraskuun Jolie Box aiheutti. Kuitenkaan boxi ei sisältänyt mitään turhaa, vaan kaikki tulee omaan käyttöön (uskon että luomivärikin vaikka suosin ennemmin kiinteässä muodossa olevaa). Jo pelkkien täysikokoisten tuotteiden arvo on 120,30€, joten lupaus boxin sisällön arvosta täyttyi ja 39€ maksama hinta niistä ei tunnu enää niin kirpaisevalta.

Mutta tilaisinko enää Lux Boxia jos se taas ilmestyisi? En osaa sanoa. Toisaalta jos seuraava Lux Box olisi sisällöltään parempi, niin tietysti se jäisi harmittamaan - sitähän pelkäsin tämänkin kohdalla, että jos boxin sisältö olisikin aivan ihana ja en olisi tilannut sitä, niin se jäisi harmittamaan ja kateellisena lukisin boxista muiden blogeista. Toisaalta nyt Lux Box oli enemmän sellainen ihan mukava, joka sisälsi ainakin tarpeellisia tuotteita eikä mitään ns. turhaa. Toisaalta olisin voinut kuvitella jonkin näistä tuotteista löytyvän jossain välissä tavallisessa Jolie Boxissa, ainakin Patykan suihkugeelin tai joku noista näytteistä tai minikokoisista NYRin tuotteista.

Toisaalta taas tämä oli ainakin omasta mielestäni parempi sisällöltään kuin joulukuun Jolie Box, joten sinänsä ei taas harmita että tilasin tämän uuden Jolie Box tilausjakson sijasta (katsotaan sitä sitten taas myöhemmin).

Melko ristiriitaiset fiilikset siis!

_______

Miltä Lux Box vaikuttaa?

18.12.2016

KonMaritusta

Lokakuussa olin siivonnut ihan holtittomasti. Oikeasti, joka päivä oli mennyt roskasäkkien kantamiseen, vaatekeräyspussien täyttöön ja kirppiskamojen kokoamiseen (pöydänkin olin varannut jo ennen kuin sain kaikki tavarat edes kokoon - ohoh!).

Jos yhtään tuntisitte minua paremmin, niin voisitte ehkä ihmetellä tätä siivousvimmaani sillä olen tunnetusti sotkuinen ihminen. Siis ihan oikeasti, olen aina inhonnut siivoamista ja en ole koskaan ollut järjestelmällinen, jolla on ties millaisia ratkaisuja tavaroidensa säilytykselle tai mapittanut papereitaan hienosti joko aakkosten, värien tai numeroiden mukaan. Kuinkakohan monta kertaa sain lapsenakin kuulla vanhemmiltani kuinka sotkuinen huoneeni on?

Toisin sanoen olen sottapytty.

Olin kuitenkin jo pitkään ollut ahdistunut omasta sotkuisesta elämäntyylistäni. Vaikka kuinka siivosin, niin aina ne tavarat olivat vain hujanhajan jolloin piti aloittaa koko homma alusta. Viime kesänä varasin kirppispöydänkin ja vein ylimääräisiä tavaroita myyntiin, ajatellen että sen jälkeen kämppäni pysyisi paremmin järjestyksessä. No sehän oli vain toiveajattelua; tavaramäärä pieneni vähän mutta sotkuisuus jatkui.


Latasin suunnilleen I love me-messujen aikaan BookBeatin ilmaisen 2 viikon kokeiluversion, josta otin luettavaksi kuuluisan ja paljon hypetetyn KonMari-kirjan. Kirja tuskin kaipaa enää kovin paljon esitettelyjä, sillä sitä on vilahtanut blogien lisäksi ihan myös lööppien ja muiden medialähteiden aiheina - ja nythän on ilmestynyt se uusikin kirja; Iloa säkenöivä järjestys. Mutta lyhyesti sanottuna kirjan pointtina on karsia kaikki ne tavarat, jotka eivät enää tuota iloa omistajalleen - sitten vasta voidaan miettiä kuinka niitä tavaroita voidaan järjestää ja säilyttää.

Tavaroiden karsimista neuvotaan seuraavassa järjestyksessä:

  • vaatteet
  • kirjat
  • paperit
  • komonot eli sekalaiset
    (eli cd:t, dvd:t, kosmetiikka, asusteet, sähkölaitteet jne)
  • tunne/muistoarvot (valokuvat yms)
Kaikista työläimmäksi ja tylsimmäksi itselleni osoittautui paperit. Siis ihan oikeasti, siihen meni kokonainen päivä! Sitä ei tajunnutkaan aiemmin miten paljon turhia papereita sitä oli sullonut kansioihin, josta esimerkkinä voisi mainita vaikka vuokrasopimuksen 7 vuoden takaa (ja muuttanut sieltä pois 5 vuotta sitten). Ja jälki-istuntolapun 11 vuoden takaa. Ja ikivanhat nettitikkujen liittymäsopimukset joiden olemassaoloista ei ole vuosiin ollut mitään tietoa.

Lopulta karsinkin tavaraa melko reippaalla otteella ja siivosin niin tehokkaasti, että luulin heittäneeni jo käytössä olleen meikkipohjanikin roskiin. Elelinkin sitten seuraavat päivät käyttäen näytepusseissa olevia meikkivoiteita joita oli lehtien välissä tullut - siitäkin huolimatta että sävyt eivät aina olleet ihan sopivia -, kunnes uusi netistä tilattu meikkipohja tuli sitten postista. Ja arvatkaa mitä? Heti sen jälkeen kun sain uuden, niin löysin sen vanhankin sitten heti seuraavana päivänä  (olin sujauttanut sen vahingossa kirppistavaroiden joukkoon). Niinpä niin! 

No eihän siinä, onneksi kyse oli kuitenkin luottomeikkipohjastani johon aina palaan uudestaan ja uudestaan, joten eihän ostos sitten kovin turhakaan ollut?


Tietysti kosmetiikkakin joutui konmarituksen kohteeksi. Tosi asiahan on se, että säilytän yhä niitä meikkituotteita joita en ole käyttänyt vuosiin sillä ajatuksella, että tarvitsisin niitä vielä jossain vaiheessa. Mutta tosiasia on myös se, että joihinkin kosmetiikkatuotteisiin vain kyllästyy ajan saatossa; alussa tuote voi olla ihana, mutta hiljalleen sen viehätys katoaa ja haluaa kokeilla taas jotain uutta. Toki on myös tuotteita joihin ihastuu aina uudelleen, mutta valitettavasti osa tuotteista on sellaisia, joiden olemassaolon ikään kuin unohtaa. Onneksi joitain voi antaa helposti eteenpäin kavereille (kynsilakat tuntuvat aina kelpaavan muille, kuten jotkut tuoksutkit), joten niitä ei ihan roskiin asti tarvitse nakata, mutta esim. 2 vuotta vanhaa ja lopulta käytössä unohtunutta huulikiiltoa ei taida enää odottaa mikään muu kuin roskakorin kohtalo.

En vieläkään ole omaksunut 100% konmaritusta, mutta opettavaista se on silti ollut. Siivotessa tajusin mitä kaikkea nurkista jo löytyy ja mitä ei tarvitse välttämättä enää ostaa. Vaatteita karsin melko reippaalla otteella ja siitä asti vaatekaappinikin on pysynyt siistinä (!!) - myös kaupassa on huomattavasti helpompaa kun muistaa mitä siellä vaatekaapissa jo on, joten turhilta riepuostoksiltakin on välttynyt.

Sama koskee kosmetiikkaakin. Oikeastaan en tarvitsisi yhtään enempää värikosmetiikkaa, sillä niitä löytyy jo ihan tarpeeksi. Eniten meikeistä kuluukin vain meikkipohjia, kulmatuotteita ja ripsivärejä - muut kuluvat selvästi hitaammin ja siksi niitä on päässyt kertymäänkin. Mutta en voisi silti sanoa että olisin 100% ostolakossa etenkään kosmetiikan suhteen, sillä jotkut tuotteet ne vain vetävät yhä puoleensa. Nyt olen kuitenkin oppinut enemmän tiedostamaan, että mitkä tuotteet ovat minua varten, jolloin välttyy enemmän ns. kokeiluostoksilta ja ostaa juurikin niitä, joista jo melkeinpä tietää että niitä tulee varmasti myös käytettyä.


Kämppäni ei vieläkään ole täysin siisti, vaan tavaroita lojuu vieläkin hieman siellä sun täällä joten edelleen siistin ihmisen elämä vaatii hieman opettelua. Mutta konmarituksen myötä se on mennyt silti parempaan suuntaan ja ehkä jonain päivänä myös minunkin kotini voisi näyttää siltä, että sitä kehtaisi esitellä kuvissa kuin muotilehdistä - tai kuten nykyään intstagramissa - konsanaan.

Tämäkin postaus piti julkaista jo viime kuussa, mutta ehkä näin joulun alla aihe on ajankohtainenkin. Vaikka materialistisuutta arvostellaan negatiiviseen sävyyn, niin kuitenkin olisi hyvä että se pieninkin omistettu tavara toisi iloa omistajalleen - ei se määrä, tuotteen trendikkyys tai arvo, vaan se tunne minkä siitä saa.
_________

Oletko hurahtanut konmaritukseen?

15.12.2016

Siirtymisestä cruelty-free kosmetiikkaan

Kuten jo aiemmin kirjoitin, lupasin yrittää siirtyä hiljalleen eläinkokeettoman kosmetiikan suosimiseen. Ja ei, ei se ihan mutkattomasti ole ihan sujunut kuten pelkäsinkin, mutta pikku hiljaa se siitä lähtee käyntiin. Nyt voisikin kertoa hieman fiiliksiä asiasta!

Ihka ensimmäinen muutos oli eläinkokeettomaan hammastahnaan siirtyminen heti kun edellinen Elmexin loppui. Nykyään marketeista löytyy Urtekramin hammastahnoja, jotka eivät ole edes kovin hinnalla pilattuja (Prismassa tämä taisi maksaa vähän alle 3 euroa), joten nappasin itselle valikoiman ainoan fluorillisen tahnan. Vaikka fluorista tällä hetkellä pelotellaan, niin itse en ota siihen muuta kantaa kuin etten ainakaan vielä vältä fluorihammastahnojen käyttöä.

Aluksi se vaati hieman totuttelua, ettei tahna vaahdonnut ihan samanlailla kuin mitä Elmexit ja muut. Myöskään mintun maku ei ollut kovinkaan voimakas, joten samanlaista raikastavaa tunnetta ei tullut suuhun mutta puhdas kylläkin. Toisaalta jotkut hammastahnat ovat turhankin tymäköitä - tiedättehän, niin tymäköitä että hampaiden pesu on enemmän epämiellyttävää? -, joten miedomman maun ystäville tämä on ihan passeli.


Korealaiseen eläinkokeettomaan kosmetiikkaan ajattelin tutustua Beyondin kautta tämän mielettömän söpön The God of Patches -sarjan Bye bye to Sagging Pore -liinanaamion avulla (ketut♥). Luulin jo että joutuisin sivuuttamaan korealaisen kosmetiikan - etenkin nyt kun se on niin hypetetty -, mutta onneksi siltäkin osa-alueelta löytyy eläinkokeettomia vaihtoehtoja. Beyondin tuotteet muutenkin ovat tuntuneet saavan kehuja ulkomaisilta bloggareilta, joten toivotaan että tämä naamio toimisi, kun sen pakkauskin on noin söpö! Myös muut The God of Patches-naamioiden pakkaukset näyttivät suloisilta, kaikkia kun koristaa jokin lutuinen eläin ♥.
Toistaiseksi Beyondia ei taida saada Suomesta(?), joten sitä pitää tilata ulkomailta.


Jostain kumman syystä ne parhaimmat ripsivärit ovat ei-eläinkokeettomilta merkeiltä. Ainakaan itse en ole löytänyt sitä parasta yksilöä eläinkokeettomista, mutta nyt yritän kyllä tosissani löytää sen. Black Fridayn tarjousta hyödyntäen tilasin Illamasquan Gain maskaran, koska sen sai huikean 70% alennuksella ja ainakin merkin toista maskaraa Ravenia on ylistetty monissa eri blogeissa (sääli ettei sitä ollut alessa). Erikoista tuossa maskarassa on se, että sen pitäisi hiljallee myös värjätä ripsiä 2 viikon aktiivisen käytön jälkeen - eikös Rimmelillä ollut myös samanlainen "värjäävä" maskara? Kuitenkin Illamasquan kohdalla on melko ristiriitaisia kokemuksia tuosta värjäävästä ominaisuudesta, enemmän ehkä olemattomia tuloksia mitä itse olen lueskellut. Mutta jos ripsiväri muuten toimii, niin annan sen kyllä itse anteeksi.


Myös fb-arvonnassa voitetut Essencen maskarat lähtevät testiin. Olen aiemminkin käyttänyt Essencen maskaraa, joka oli yllättävän hyvä kun otti huomioon sen hinnan, muttei silti täysin voittanut minua puolelleen. Rock 'n' doll crazy xxxl volume mascara vaikuttaa kuitenkin aika lupaavalta tapaukselta näin ensi fiiliksillä, joten eihän sitä tulisiko siitä jopa yksi meikkipussin vakiokalusteista! The False Lashes Mascara Dramatic Volume Ulimited puolestaan ei ole ensikokeilulla vakuuttanut minua, mutta sitäkin pitää vielä testata enemmän ennen lopullisen tuomion antamista.

Ainakaan nämä ripsivärit eivät ole hinnalla pilattuja, sillä esim. pretty.fi:ssä molemmat maksavat huimat 3,49€!


Tietenkin lipsahduksia on myös sattunut, sen myönnän. Ostin esim. Adidaksen deodorantin, koska en voinut vastustaa kiusausta alumiinittomasta antiperspirantista. Käytössäni on kyllä ollut Urtekramin deodorantti kookoksen tuoksuisena, mutta urheillessa sen teho ei ole oikein miellyttänyt itseä (kaipaan silloin paljon freesimpää tuoksua, ihan jo kanssatreenaajia ajatellen).

Jos taas keskitytään positiivisiin puoliin niin voisi sanoa, niin eläinkokeettomuuteen siirtyminen on vaikuttanut myös kulutukseen. En enää ryntää heti ensimmäisenä vaikka Sokoksella jokaisen tarjouksen perään, sillä suurin osa niistä koskee juurikin ei-eläinkokeettomia merkkejä. Myös ruokaostokseni ovat hoituneet nopeammin, kun ei tarvitse ihan jokaista plussatarjousta käydä vilkaisemassa kosmetiikan puolella - ja vaikka se 40% alennus Maybellinen maskarasta houkuttelisi, niin olen silti vain kävellyt niiden ohi.
Mutta onhan tämä aika haastavaakin. Esimerkiksi en tiedä tulenko löytämään sitä itselle oikeaa tuoksua eläinkokeettomien tuotteiden maailmasta. Vaikka The Body Shopin Black Musk-parfyymi houkuttaisi ostaa talvituoksuksi, niin ei se silti ole niin hyvä ihollani, että se olisi aivan pakko saada. Haluan että tuoksu tuo sellaisen pakko saada -tunteen, jota eläinkokeettomat yksilöt eivät vielä ole valitettavasti aiheuttaneet.

Ja hei, olen päivittänyt nykyään Tuotemerkki-sivun uuteen uskoon! Nyt sieltä myös löytyy nimen perästä että onko merkki eläinkokeetonta, luonnonkosmetiikkaa tai vegaanista - ja tietysti myös kotimaisuus on mainittu! Listaa koitan aina päivittää parhaani mukaan, joten älkää ihmetelkö jos sinne tulee hieman viiveellä tai virheellistä tietoa - kosmetiikan maailmassakin kun muutoksia voi aina ylättäen tapahtua.

_________

Mitä ajatuksia teille tuli mieleen?
Kiinnostaako jostain näistä tuotteista lukea tarkemmin?

12.12.2016

Arkiset huulipunasävyt

Veikkaan että meillä useimmilla on ne tietyt huulipunan sävyt joita aina hamstraamme - siitäkin huolimatta että samankaltaisia sävyjä löytyisi jo ennestään. Tai ehkä jonkun poikaystävän muun mielestä ne sävyt voivat näyttää ihan samalta, vaikka niissä olisikin edes pikkaisen eroa.

Joitain vuosia sitten hamstrasin aina korallin sävyisä punia. Sitten oli ruskeannudet. Jos taas halusin jotain selvästi värikkäämpää, niin punaoranssin sävyjä tuli sitten haalittua (tai sitten taas niitä koralliin taittavia kirkkaan punaisia).


Nykyään taas olen huomannut haalivani hyvin arkisia, erityisesti my lips but better sävyisiä nudepunia - etenkin siitä asti kun alkoi nestemäisten punien vallankumous. Hiljalleen olen kyllä alkanut lämpenemään myös ruskean sävyisille punille (ysäriviboja?), mutta se tasapaino beigen ja vaaleanpunaisen kanssa vetää yhä vain eniten puoleensa.

Siinä missä ennen luotin värikkääseen huulimeikkiin, niin nykyään olen ihan sen vastakohta: mitä hillitympi niin sen parempi (mutta sävyä pitää silti olla!).

Seuraavat punat ovat esiintyneet jo blogissa aiemmin, mutta sävyt ovat juuri sellaisia joihin meinaan aina sortua kun katselen huulipunien sävykirjoa. Joudunkin aika usein muistuttamaan itseäni, että minulta löytyy jo yksi samankaltainen, joten aika usein nettishoppaillessa klikkailen tuotteita ostoskoriin ja sieltä pois.


Lempparini tästä nelikosta on ehdottomasti ollut theBalmin Committed, niin sävynsä kuin koostumuksensa osalta. Koostumus on moussemainen ja se tuntuu suht kepeältä huulilla, eikä se kuivata niitä liikaa. Siinä on myös kiva minttuinen tuoksu (jota suukoteltavakin on kehunut, en kylläkään tiedä tajusiko hän että se tuoksu oli punasta). Vaikka hinta ei aina takaa laatua, niin tuosta nelikosta theBalmin Meet Matt(e) Hughes puna on kallein (jos ei oteta huomioon ColourPopin postikuluja/tullimaksuja), mutta laadultaan myös omasta mielestäni paras. Nykyään näitäkin löytyy onneksi jo aika hyvistä tarjouksista eri nettikaupoista, joten ei tarvitse enää niin paljoa venyttää kukkaron nyörejä.

ColourPopin November puna taas tulee hyvänä kakkosena. Ultra Satin Lip -punien koostumus on huomattavasti miellyttävämpi kuin Ultra Matte Lipit, sillä ne eivät kuivata huulia niin pahasti ja koostumus on myös pehmeämpi, vaikka pysyvyys onkin heikompi. Mutta ennemmin lisäilen punaa kuin kärsin kuivattavasta tuneesta. Plus November kuluu ihan nätisti pois kun on sävyltään sen verran hillitty. Marraskuun lapsena oli totta kai saatava puna itselleen silloin kun se ilmestyi.

NYXin Lip Lingerie sävyssä Bedtime Flirt ja ColourPopin Ultra Matte Lip sävyssä Solow taas tulevat näiden kahden perässä. Sävyt miellyttävät omaa silmää, mutta ne eivät tunnu huulilla ihan niin mukavilta. Bedtime Flirt menee toisinaan, mutta sekin on enemmän sellainen "noh, kokeillaan vaihteeksi tätä". Tämä on kyllä ollut yksi eniten ristiriitaisia fiiliksiä antava puna, niin sävyltään kuin koostumukseltaan. Joskus se toimii ja joskus taas ei sitten yhtään!
Solow puolestaan olisi tosi kiva sävy, mutta se on niin pirun kuivattava! Tätä olen käyttänyt näistä kaikista vähiten, sillä en voi olla miettimättä sen kuivattavaa tunnetta. Viimeksi kyllä testasin tätä niin, että sipaisin punan kuivuttua huulirasvaa sen päälle, joka teki sen käytöstä miellyttävämpää. Mutta edelleenkään en kovin usein tartu tähän, niin kovasti sen kuivattava tunne on jäänyt mieleeni.


______________

Millaisiin sävyihin te sorrutte herkästi?

8.12.2016

Marraskuun loppuneet

Huh, joulukuu tuntuu jo nyt menevän ihan vauhdilla ja se tietää vähän hiljaisempaa aikaa blogillekin. Valitettavasti kovin jouluista tunnelmaa ei ole nyt luvassa, sillä vilkaistaan jälleen viime kuukauden roskasaldoa.

Ja ihan ensimmäisenä aloitetaan korealaisen kosmetiikan tuotteilla, joita tuli mukavasti käytettyä viime kuussa:


Benton Snail Bee High Content Mask Pack -liinanaamio - Oli miellyttävä käyttää ja ylimääräistä seerumia ei juuri jäänyt ihon pinnalle liinan poiston jälkeen, joten taisi se nassu hieman olla kostetutuksen tarpeen...! Mitään muuta taikaa ei kuitenkaan tapahtunut akneiholleni, mutta ei se sitä ärsyttänytkään.

Holika Holika Juicy Blueberry liinanaamio - Pakko sanoa että tämän liinanaamion pakkaus miellyttää omaa silmää, sillä onhan se aika mehukas! Naamio itsessään oli myös hyvin märkä ja se vaati hieman näpräämistä että sen sai avattua kokonaan. Sääli ettei se sopinut kasvoilleni ihan täydellisesti, sillä silmien välinen alue ei tahtonut asettua millään lailla kasvoille, joten naamo ei päässyt sillä kohtaa ihokontaktiin. Vaikka naamio myös tuoksui kivasti mustikalle ja sen käytön jälkeen näppyläni olivat rauhoittuneet, niin se ei silti sopinut minulle, sillä luultavasti siinä oli jokin aineosa jolle olin herkkä. Jo naamion aikana tunsin ihan lievää kuumotusta hiusrajan seudulla, mutta se ei ollut milläänlailla häiritsevää. Seuraavana aamuna taas ihastelin kuinka kasvoni olivat ihanan kosteutetut naamion jäljiltä, mutta heti kun pesin naaman, niin sitä alkoi punoittamaan ja kuumottaa  kaikkialta muualta paitsi silmien ja huulien alueelta - eli niiltä alueilta joihin naamio ei ollut kosketuksissa.

Holik Holika Juicy Tea Tree liinanaamio - Tämäkin naamio oli todella märkä, mutta tämä myös toimi kasvoilla ilman minkäänlaista oireilua! Tuoksu oli myös yllättävän miellyttävä sillä teepuuöljy ei tuoksunut siinä liian voimakkaana. Minusta myös tuntui että finneihin muodostui märkäpää nopeammin naamion käytön myötä, joten ne olivat aika hyvässä puristelukunnossa naamion jälkeen. Naamio myös kosteutti kasvoja mukavasti. Myöskään tämä ei asettunut hyvin silmien väliseltä alueelta.

The Face Shop Jeju Volcanic Lava Ash Nose Strip mustapäälaastari - Nenälaastari tarrautui napakasti kiinni ihoon, mutta lähti myös helposti pois. Olisin toivonut laastarin olevan hieman pidempi, jotta se olisi yltänyt myös nenänpieliin paremmin. Itsellä ei jäänyt epäpuhtauksia hirveästi laastariin, mutta luultavasti nenäni ei taida olla niin epäpuhdas, sillä poikakaverilla niitä puolestaan jäi kun vertailtiin laastareitamme (hehee, kuinka moni muu vertailee kaverin kanssa mustapäitään? :D). Mustaa mömmöä jäi hieman laastarin käytön jälkeen nenään, mutta se lähti helposti pois vedellä.

Holika Holika Smooth Egg Skin Peeling Gel kasvojen kuorintageeli (näyte) - Tämä oli todella mielenkiintoinen! Ensinnäkin geeli on aivan sileä ja sitä hierotaan puhtaille ja kuiville kasvoille. Pikku hiljaa geeliin alkaa ilmestyä muruja, jotka ovat sitä omaa kuollutta ihoa - oho! Kasvot jäivät käytön jälkeen miellyttävän tuntuisiksi ja kieltämättä tämä on yksi mielenkiintoisimpia kuorinta-aineita joita olen kokeillut.


I love... Mint & Chocolate -suihkugeeli - Ihan kuin Maraboun minttukrokantissa olisi kylpenyt! Saatu blogin kautta.

Vichy Normaderm 3 in 1 Cleanser + Scrub + Mask -puhdistustuote - Ihan kiva, mutta ei tämä päätynyt vakiokäyttöön. Välillä unohdin tämän olemassa olon ja jonkin aikaa tämä olikin ihan käyttämättömänä. Parhaiten tämä omasta mielestäni toimi naamiona. En usko että tulen ostamaan toiste, vaikkei tässä sinänsä mitään vikaa ollut. Aiemmin olen kirjoittanut tuotteesta täällä.

bareMinerals Mineral Veil viimeistelypuuteri (0,75g) - En oikein osaa sanoa tästä mitään. Ihan hoito asiansa, mutta ei ollut mieleenpainuva, joten en varmaan tule täysikokoista purkkia ostamaan tästä (ellei sitten ole jossain älyttömän hyvässä tarjouksessa, heheh).

Lumene meikkivoide (näyte)- Positiivinen yllätys! Teki ihanaa jälkeä ja ei sävykään (1.5 Fair Beige/Heleys) mennyt kovin pieleen. Voisin harkita tätä jos olen nestemäisen meikkivoiteen tarpeen!

IsaDora meikkivoide (näyte) - Tämä puolestaan ei ihan täysin vakuuttanut niin kuin Lumene, sillä omasta mielestäni lopputulos oli liian maskimainen. Sävy taisi olla myös liian vaalea omalle hipiälle, joka omalta osaltaan vaikutti myös siihen ettei lopputulos ollut niin imarteleva.

CÎME Daisy Delight kasvovoide (2ml näyte) - Tästä tykkäsin! Voide vaikutti tosi riittoisalta, levittyi mutkattomasti kasvoille ja imeytyi hyvin. Sääli että täysikokoinen voide maksaa niin paljon (50ml/39€), sillä muuten olisin voinut ostaa sen jatkossa käyttöön. Näyte tullut lokakuun Jolie Boxin mukana.

Naturativ ekoAmpulli1 (0,5ml näyte) - Pakko jo heti alkuun hieman kritisoida, ettei noin pieni näyte tahtonut riittää koko kasvoille (ehkä mulla on sitten iso naama?). Seerumi kuitenkin imeytyi hyvin eikä lähtenyt rullaamaan alta kun päivävoiteen levitti sen päälle. Noin pienen näytteen perusteella on vaikea sanoa onko seerumin käytöstä mitään hyötyä. Tullut marraskuun Jolie Boxin mukana.

_______________

Löytyykö näistä tuttuja tuotteita?

5.12.2016

Eniten käytetyt (Jolie Box)

Kolmen kuukauden Jolie Box tilausjakson jälkeen vilkaistaan vielä vähän, että mitkä kaikki tuotteet ovat nousseet sieltä erityisesti esille omissa kauneusrutiineissa. Osa tuotteista on toki vielä korkkaamatta (odotan joidenkin tuotteiden loppumista ennen uuden käyttöön ottoa), mutta seuraavilla ollaan menty aika hyvää vauhtia. Sattumalta jokainen näistä tuotteista on myös eri kuukausien bokseista, heh!


Alima Puren kulmakynä ja mineraaliposkipuna ovat olleet ahkerassa käytössä siitä asti kun ne sain. Vaikka alussa pelkäsin kulmakynän sävyn, Medium, olevan liian tumma, niin sävy olikin yllättävän kiva! Olin jo tottunut siihen että myymälöissäkin myyjät aina ojensivat käteen sen kaikista vaaleimman mitä vain löytyi ja jossa sävyn nimenä oli tyypillisesti "Blonde" tai joku muu vastaava, joten en ajatellut että tummemmat kulmat sopisivat sitten minulle. Tämän jälkeen taas huomasin, että neutraalit keskiruskean sävyt voisivat sittenkin ehkä olla omiaan - eihän hiuksenikaan ole sieltä kaikista vaaleimmasta päästä.
Miinuksena voisi kynästä sanoa sen että se kuluu todella nopeasti - mikään muu omistamani kulmakynä ei ole tainnut kulua niin nopeasti kuin tämä! Myös kynän teroittaminen tuntuu toisinaan hieman töksähtelevältä ja kärki onkin usein katkennut kaikista poppakonsteista huolimatta (mikä osittain varmaan selittää sen miksi tuote on kulunut niin nopeasti...). Koska kynä ei ole sieltä kaikista halvimmasta päästä (yli 20€) ja se kuluu niin äkkiä. niin taidan kuitenkin katsoa muita huokeamman hintaisia kulmakyniä. Sääli, sillä tykkään tämän sävystä!

Poskipuna sävyssä Leigh on sellainen vaaleanpunaisen sävy, jota tykkään käyttää. Se ei myöskään ole kimalteleva vaan enemmän hehkuva, joten mennyt ihan normiarjessakin. Vaikka okei, toisinaan se näyttää tietyssä valossa kimaltelevaltakin (etenkin jos joku tulee spottaamaan taskulampulla naamaa kohti).
Tämä pääsi nököttämään Everyday Mineralsin Primrose -poskipunan rinnalle, joten olen vuorotellut näiden käyttöä aina fiiliksen mukaan!
Kulmakynä tuli syyskuun boksista ja poskipuna marraskuun.


Naturativ Home Spa-jalkojen kuorintasuola on nyt ollut viikottaisessa käytössä. Olen viimeisten viikkojen aikana ottanut aina sunnuntaisin tavaksi kuoria jalkani tällä, joka sisältää vielä 10 minuuttia jalkojen liottamista lämpimässä vedessä kun kuorinta-aine muhii jaloissa. Ja ah miten pehmeät jalat sen jälkeen on! Kuorinta-aine on myös suht riittoisaa, sillä 250ml purkki riittää useampaan kuin vain pariin käyttökertaan. Ja hei, myös poikaystävä on tykännyt käyttää tätä!
Tämä puolestaan tuli lokakuun hemmottelevan boxin mukana.

________

Onko teillä kokemuksia näistä tuotteista?
Mitkä tuotteet oli teidän suosikkeja Jolie Boxeista?

30.11.2016

IDUN Minerals mineraalimeikkipohja

Pitkästä aikaa olisi luvassa yhden mineraalimeikkipohjan esittelyä!

Olin hypistellyt aikani apteekeissa IDUN Mineralsin tuotteita, joista etenkin paljon hehkuttu mineraalimeikkipohja kiinnosti kovasti (ja Alexandrit sävyinen kynsilakka on himotuslistallani). Nyt ihka ensimmäistä kertaa lähestyinkin itse merkin maahantuojaa ja pyysin meikkipohjaa testattavaksi.

Sain testattavaksi pyytämäni mineraalimeikkipohjan valitsemassani sävyn Saga ja tämän lisäksi vielä merkin oman kabukisiveltimen pohjan levittämistä varten. Joten eiköhän käydä nyt yhdessä läpi nämä tuotteet!



IDUN Minerals on ruotsalainen kosmetiikkasarja ja merkin meikkipuuteri on ainoa kosmetiikkatuote, joka on päässyt Ruotsin Astma- ja Allergialiiton suosituslistalle ja saanut Svalanmärkt eli Pääsky-merkin, joka osoittaa ettei tuote sisällä yleisimpiä allergeenejä ja muita iholle ärsyttäviä ainesosia. Idunin tuotteet sopivatkin täten myös herkkäihoisille ja erilaisista iho-ongelmista kärsiville.

Toisin sanoen meikit kuulostavat juuri siltä mitä apteekissa myynnissä olevan kosmetiikan olettaisi olevankin.



Jos pitäisi valita kaunein mineraalipohjien pakkaus, niin se on ehdottomasti Idunin! Purkin kansi itsessään on kuin pikkuinen taideteos, joka on ilo silmälle ja sopii jo itsessään pieneksi sisustuselementiksi meikkipöydälle. Pakkaus on myös hauskasti neliön muotoinen, joka on myös erilaista kuin ne perus pyöreän muodot mihin puuteriset meikkituotteet yleensä pakataan.
Tiesittekö että Idun oli yksi pohjoisen mytologian jumalattarista, jota kutsuttiin välillä ikuisen nuoruuden ja välillä taas kauneuden jumalattareksi? Tämä tarina on selvästi otettu huomioon myös pakkauksen suunnittelussa ja lopputulos on kaunis ja mytologinen.

Neliönmuotoisessa kannen pohjassa on kuitenkin pyöreän muotoinen syvennys, jossa kabukisivellintä on helppo pyöräyttää ja täten saa myös kaiken ripotellun puuterin helposti karvoihin.

Idunin mineraalimeikkipohja ei sisällä kuin vain puhtaita mineraalipigmenttejä, eikä se sisällä hajusteita. Aineosaluettelo koostuukin vain kuudesta aineosasta (Mica, zinc oxide, CI77491, CI77492, CI77891, CI77499) ja meikkipohja sisältää suojakertoimen SK15. Pohjan luvataan myös pysyvän koko päivän paikoillaan, sillä sen pitäisi hylkiä kosteutta.

Saga on sävyltään vaalea neutraali, joka on sävyvalikoiman toiseksi vaalein sävy. Sävyjä löytyy valikoimasta yhteensä yhdeksän.


Kaikki merkin siveltimet on puolestaan valmistettu taklonista eli synteettisestä kuidusta. Täten ne ovat allergiaystävällisiä eikä yksikään karvakamu ei ole joutunut kärsimään meikkisiveltimen vuoksi.
Kabukisiveltimen pää on pyöreähkö ja se on taipuisampi ja löysempi kuin esim. EcoToolsin kabukisivellin, mutta palautuu silti takaisin muotoonsa sillä varresta se on suht napakka. Sivellin on myös tosi pehmeä - pehmeämpi kuin EcoToolsin kabuki jos taas verrataan - joten sitä on miellyttävä käyttää kasvoilla sillä se ei kutita tai ärsytä ihoa. Idunin siveltimien pitäisikin sopia hyvin herkkäihoisille sekä aknesta (kuten minulla) tai ruusufinnistä kärsiville.
Siveltimet on myös suunniteltu niin että niitä voi pitää pystyasennossa vaikka meikkauspisteen pöydällä, sillä varren pohja on tasapäinen.

Ensimmäisenä epäilin että voisiko noin joustava sivellin toimia mineraalipohjan kanssa, sillä olen tottunut napakampiin yksilöihin. Myös aikoinaan bareMineralsin aloituspakkauksessa mukana tullut sivellin meikkipohjan levitykseen oli aika pettymys, sillä se oli liian harva ja liian löysä (poskipunien levitykseen sen sijaan olen tykännyt käyttää sitä). Yllättäen Idunin sivellin suoriutuu tehtävästään ihan hyvin ja pidän kovasti sen pehmeydestä.

Ja tässä vielä lopputulos Idunin mineraalimeikkipohjalla ja merkin omaa kabukisivellintä käyttäen:


Siinä missä Iduni eroaa muista käyttämistäni mineraalimekkipohjista on se, että se tekee kasvoista hehkuvat.  Siksi kuva on otettu suoraan aurigonpaisteesta - ei ehkä otollisin ja imartelevien kuvien ottamiseen, mutta siinä huomasi parhaiten kuinka kuulaalta kasvot näyttävät. Yleensä käyttämäni mineraalipohjat ovat olleet täysin mattapintaisia tai vain kevyesti kuultavia, joten tämä on selvästi kaikista hehkuvin niistä joita olen käyttänyt. Meikkipohjan pinta ei myöskään näytä yhtään puuterimaiselta vaikka sitä kuinka kerrostaisi, vaan se sulautuu ihoon, eikä kiristä tai kuivata. Uskoisinkin että tämä sopii kuivemmallekin iholle korostamatta ihon kuivia kohtia. Tämä ei myöskään kerääntynyt silmänympärysalueen juonteisiin kuten jotkut mineraalipuuterit ovat tehneet, vaan asettui nätisti.
 Rasvoittuvammalle iholle voisi puolestaan primeri tai viimeistelypuuteri olla tarpeen hillitäkseen ihon kiiltelyä/rasvoittumista. Itse tykkään sipaista vielä läpikuultavaa puuteria meikkipohjan päälle, sillä oma ihoni rasvoittuu tietyiltä alueilta, jolloin meikkipohja voi näyttää herkästi rasvaiselta päivän mittaa.
Ja hei, jos pikkujouluihin kaipaa hehkuvampaa meikkipohjaa niin tässä olisi kyllä yksi hyvä vaihtoehto!

Vaikka meikkipohjan lopputulos on melko hehkuva, niin se ei kuitenkaan päivän mittaa muuttunut rumaksi ja rasvaisten kasvojen näköiseksi. Jopa treenienkään jälkeen meikkipohja ei ollut kakkumainen tai sulanut rumasti kasvoilta! Hikinen tietysti, mutta ei tehnyt kasvoista sen rumempaa kuin mitä hikoilu nyt voi saada aikaan.

(Kyllä, minä treenaan meikkipohja kasvoilla koska häpeän niin paljon akneani, jos ymmärrätte.)


Idun Mineralsin tuotteita löytyy apteekeista kautta maan ja myös netistä tilaaminen onnistuu apteekkien omista verkkoapteekeista! Täydellinen jälleenmyyjien lista löytyy merkin omilta sivuilta (en hyödy millään lailla linkin klikkaamisesta). Mineraalimeikkipohjan hinta on esim, ego.fi:ssä 37€ ja kabukisiveltimen 20,60€.

Tuotteet saatu blogin kautta testiin.

____________

Onko IDUN Minerals tuttu?
Mitkä ovat omat suosikkisi merkiltä?

28.11.2016

Se paljon puhuttu Warpaint

Yksi kovimmista trendeistä viime aikoina on ollut hampaiden valkaisu aktiivihiilijauheella - jo se että tästä trendistä puhutaan ihan Ilta-Sanomissakin kertoo, että hampaiden peseminen hiilellä on nykyään aika monen hampaiden pesurutiineissa - ja totta kai alan ammattilaiset heti varoittelevat tuotteen käytöstä.

Tunnetuin näistä hiilituotteista on mitä luultavimmin Warpaint, jonka itse ostin lokakuussa I love-messuilta. Olen aina haaveillut valkoisista hampaista, mutta en mielellään halua valkaista niitä vetyperoksidilla ainakaan kotioloissa, sillä pelkään vahingoittavani sillä hampaitani jollain tapaa. Siksi itse kiinnostuin Warpaintista, sillä omaan korvaani se kuulosti enemmän turvallisemmalta vaihtoehdolta kaikella sillä markkinoinnilla jota käytettiin kun puhuttiin tuotteesta.


Warpaint on siis 100% luonnollinen hampaidenvalkaisujauhe, joka vaalentaa hellävaraisesti tummentumia. Siinä on bentoniittisavea, joka sisältää hampaille tärkeitä mineraaleja kuten kalsiumia ja kaliumia. Kookoksen kuoresta valmistettu aktiivihiili puhdistaa ja kiillottaa hampaita kiillettä vahingoittamatta ja luomulaatuiset appelsiininkuori, piparminttu sekä sitruunamyrtti vähentävät tulehduksia ja raikastavat suun. Tuote on vegaaninen ja yhden Warpaint -purkin pitäisi riittää n.150 käyttökertaan.

Aktiivihiilijauhe itsessään ei siis valkaise hampaita kuten vetyperoksidi (joka siis värjää itse hammasluun tunkeutumalla kiilteen läpi), vaan se on täysin omasta hammasväristä kiinni kuinka valkoiset hampaat hiilellä saa aikaan. Mutta jo se että värjäymät saa hampaista pois on silti parempi kuin katsella niitä kahvin ja viinin tummentamia hampaita, vai kuinka?

Muistatteko tämän Frendien jakson? (Oli pakko!)

Koska olen aika sinisilmäinen kuluttaja, niin ajattelin että tuo musta jauhe todella voisi olla vain hyväksi ja ettei sen käytössä ole mitään väärää koska hei, siitähän sanotaan että se on hellävarainen ja ei vahingoita kiillettä. Mutta kun otetaan hieman enemmän selvää tästä aktiivihiilestä, niin missään ei kuitenkaan mainita että mikä tuotteen RDA- eli hankausarvo on - ja hiilellähän hangataan niitä värjäytymiä pois. Muutenkaan en löytänyt mitään tietoa mihin tuo hellävaraisuus perustuu, vaan kuluttajan pitäisi luottaa yrityksen sanaan että "tuote ei vahingoita kiillettä vaan vahvistaa sitä".

Kuningaskuluttaja teki aikoinaan juttua hammastahnoista, jossa käsiteltiin myös niiden hankausarvoa. Amerikan hammaslääkäriyhdistys on määritellyt RDA:lle turvallisuusrajaksi 250 ja sama on kansainvälisessä ISO standardissa, jota hammasvalmistajat käyttävät - mutta hammaslääkärit itse pitävät jo yli 100 hankausarvoilla olevat hammastahnat liian hankaavina.
Probleema on kuitenkin siinä, ettei tuubeissa mainita niiden RDA-arvoa. Kuten ei Warpaintissakaan.

EDIT. Otin yhteyttä itse Warpaintiin kysyäkseni paljon tuotteen RDA-arvo on. Vastaukseksi sain seuraavanlaisen lukeman:




Hankavuus on Warpaintissa siis 165, joka on alle 250 mutta kuitenkin yli 100, joka useimpien hammaslääkäreiden mielestä on liikaa.

(Mikäkohän siinä on että 3/4 ulkomaalaisista muuttavat nimeni aina Linaksi? Vaikka kirjoittaisin vääräoppisesti ensimmäisen kirjaimen pienellä i-kirjaimella, niin silti se saatetaan muuttaa Linaksi?)


Ja totta kai pitää olla myös yksi kuva siitä miltä jauhe näyttää suussa kun sillä pesee! Samalla voitte ehkä ymmärtää myös sen miksi en juuri hymyile kuvissa niin että hampaat näkyy, sillä en omaa mitään suoria hampaita siitä huolimatta, että käytin nuorena rautoja ja ties millaisia kuminauhaviritelmiä. Minkäs sille voi että perin huonot hampaat ja vieläpä turhan isot pieneen suuhuni...! Etuhampaani ovat menneet myös aina toistensa päälle, vaikka ennen rautoja ne olivat vielä pahemmin toistensa päällä.

Itse olen käyttänyt Warpaintia kerran päivässä ja lähinnä aamulla. Joskus olen saattanut käyttänyt sitä yksinään (nyt hammaslääkärit varmaan kauhistelevat tätä ruudun toisella puolella) ja toisinaan yhdessä hammastahnan kanssa. Itse en ole huomannut että Warpaint juuri maistuisi miltään tai tekisi suusta mitenkään raikasta tai suussa tuntuisi muuten mitään kummaa - ainoastaan vain väri on se joka kiinnittää eniten huomiota. Myös lavuaari on päässyt osingoille Warpaintista, sillä siihen on kertynyt mukavasti tummanharmaita roiskeita hammaspesujen ansiosta, joka tietää itselle enemmän siivoamista. Ihan kiva kun lavuaari muutenkin kerää turhan herkästi likaa itseensä, vanha kun on.

Mutta entä se lopputulos?


Pahoittelen ennen ja jälkeen-kuvissa tuota ostoskanavamaista tapaa, jossa ennen-kuvassa on lähes meikitön ja nuutuneempi ulkonäkö, kun taas jälkeen kuvassa on heti jo pikkaisen panostetumpi ja meikatumpi....! Puhumattakaan muutenkin kuvan laaduista ja valaistuksesta, öhöm...

Itse ainakin olen kokenut että hampaani ovat puhtaammat ja vaaleammat kuin aiemmin. Oma hammasluuni ei sävyltään ole kaikista puhtaimman valkoinen, mutta kyllä ne ovat paremman näköiset kuin ennen. Plus suukin tuntuu paljon puhtaammalta.

Vuoden vaihteessa olisi tarkoitusta varata aikaa vuosittaiseen hammastarkastukseen, joten ensi vuonna voidaan sitten katsoa onko jauhe vaurioittanut kiillettä tai tehnyt muuta hallaa, kuten tuossa IS:n jutussa oli varoiteltu. Nykyään olen jättänyt Warpaintin aktiivisen käytön pois juurikin sen vuoksi, ettei sen liiallisella käytöllä tee hallaa vahingossakaan.


Kaikista turvallisin ja suositeltavin vaihtoehto valkoisiin hampaisiin olisi marssia suoraan hammaslääkärin vastaanotolle, jossa ammattilainen hoitaa hampaiden valkaisun osaavin ottein, joko soodapuhdistuksella (sekin kuulemma valkaisee jo vähän hampaita) tai sillä vetyperoksidilla. Jos kuitenkin olet ajatellut aktiivihiilenkäyttöä niin ennemmin kannattaa olla varovainen ja käyttää tuotetta vähän samaan tapaan kuin mitä valkaisevien hammastahnojenkin kanssa suositellaan; silloin tällöin tarpeen mukaan eikä päivittäiseen käyttöön. Myös hellävarainen harjaustekniikka kannattaa pitää mielessä eli ei paineta liian lujaa, sillä jo liian kova harjaus tekee hallaa kiilteelle - oli se sitten vaikka ihan tavallista Pepsodentiä käytettäessä.

_____________

Oletko kokeillut jo Warpaintia tai vastaavaa tuotetta?

23.11.2016

Suosikki siveltimeni




Sivellinkokoelmani ei ole koskaan ollut erityisen suuri ja rehellisesti sanoen olen aina ollut huono ostamaan niitä. Ties kuinka kauan meni siihen että opettelin kättämään siveltimiä luomivärien kanssa, sillä aiemmin suosin ihan vain omia sormia - jopa siihen häivyttämiseen.

Siveltimillä on kuitenkin oma roolinsa meikkaamisessa ja tässä postauksessa käydään läpi niitä omia suosikkisiveltimiäni joihin olen luottanut. Koska tottahan se on, että hyvällä siveltimellä meikkaaminen on huomattavasti helpompaa ja mukavampaa.

(Kun kerta siveltimistä on nyt puhetta, niin tällä hetkellä odotan kovasti milloin Bohon siveltimet tulisivat tänne Ekoloon myntiin! Odottaako kukaan teistä niitä?)

Siveltimeni säilytän pienessä harmaassa ruukussa jonka löysin Tigeristä, ihan kuten tuossa yllä olevassa kuvassa näkyy. Siinä näkyykin aika hyvin sivellinkokelmani, joka ei todellakaan ole suuri. Muutama sivellin sieltä puuttuu kyllä joukosta, mutta ne ovat niitä joita käytän muutenkin harvemmin. Lähes kaikki ruukussa olevat siveltimet ovat jollain tapaa käytössä, mutta selkeitä suosikkeja sieltä nousee silti esiin.


Mineraalimeikkipohjan levitykseen käytän Zoevan Rose Golden Vol. 2 -kokoelman tasapäistä 104 Buffer sivellintä, joka jyräsi aiemman suosikkini ecoToolsin kabukisiveltimen ohi. Tällä mineraalimeikkipohjan saa levitettyä ihoon niin hyvin, että se ei näytä yhtään puuteriselta vaan hyvin luonnolliselta. Karva on myös pehmeämpää kuin kabukissa, jonka vuoksi se on myös miellyttävämpi käyttää. Sivellin on kuitenkin napakka ja vaikka silloin kun tilasin siveltimen - eli vuosi sitten - niin siitä sojotti yksittäisiä ja muita pidempiä karvoja, jolloin hieman epäilin sen laatua. Siitä huolimatta sivellin on pitänyt hyvin muotonsa ja harvenemista ei ole näkynyt tähän päivään asti.
Siveltimen karvat ovat taklonkuitua ja se sopii myös voidemaisten tuotteiden levitykseen puuteristen ja mineraalimeikkituotteiden lisäksi. Samanlaista Bufferia löytyy myös muissa sävyissä jos ruusukulta ei innosta - itseä on oikeastaan alkanut miellyttää enemmän Bamboo vol. 2 siveltimen ulkomuoto, mutta olisiko siinä mitään järkeä hankkia toista samanlaista? Toisaalta toista voisi käyttää  vaikka primerin levitykseen joten hmm...


Nanshyn Angled Airbrush FA01 on puuteri/poskipunasivellin viistolla päällä. Sen muoto olisi varmasti ideaalinen poskipunan levitykseen, mutta itse olen kättänyt tätä viimeistelypuuterin levityksessä, koska se on niin ihanan pehmeä - ei kutita yhtään! Valkoinen varsi miellyttää kovasti omaa silmää ja se ei kuitenkaan ole ainoastaan vain valkoinen, vaan siinä on pientä helmiäistä mukana, joka ei ihan tuosta kuvasta nyt erotu. Jos valkoinen väri taas ei kiinnosta, niin sivellin löytyy myös mustassa värissä tummempien sävyjen ystäville.
Nanshyn siveltimet ovat vegaanisia sillä karvat ovat synteettiset.


Real Techniquesin Setting Brush on ollut ihan ässä korostuspuutereiden levitykseen, sillä sivellin on tarpeeksi pienikokoinen - muttei kuitenkaan liian!- ja se nappaa hyvin tuotetta karvoihin. On tällä tullut myös levitettyä poskipunat ja aurinkopuuteritkin toisinaan, joten sivellin on hyvin monikäyttöinen. Siveltimen varresta saa myös hyvän otteen, joten sitä on mukava jo senkin takia käyttää. Karvat ovat keinokuitua.

Sigman kulttimaineeseen noussut Blending E25 on tarkoitettu luomivärin häivyttämiseen. Olin aiemmin käyttänyt bdellium toolsin Pink Bambu 776 häivytyssivellintä, kunnes kesällä uteliaisuuteni heräsi ja tilasinkin testiin paljon hehkutetun Sigman siveltimen. Ja pakko sanoa, että luomivärin häivyttäminen on ollut sen jälkeen paljon helpompaa! Vaikka bdellium toolsin sivellin on ollut ihan hyvä tehtävässään, niin sen karva on ollut paljon karkeampaa ja sen käyttö vaati myös enemmän opettelua. Sigman sivellin taas on ollut ihanan pehmeä ja vaivaton käyttää. Itselleni on jäänt hieman epäselväksi mitä karvaa siveltimessä on, mutta pienen tutkimisen jälkeen se vaikuttaisi olevan luonnonkarvaa (tarkemmin sanottuna vuohen).

Essencen Precice eyeliner rajaussivellin on yllättävän hyvä alle kahden euron siveltimeksi. Olen huomannut meikkaustapojeni muuttuneen viimeisen parin vuoden aikana niin, etten juurikaan käytä enää nestemäisiä eyelinereita tai vahvoja kissarajauksia, vaan 3/4 rajauksistani ovat nykyään pehmeämpiä, enemmän huomaamattomia ja luomiväreillä tehtyjä.
Siinä missä en tykästynyt Essencen liian velttoon poskipunasiveltimeen, niin tämä on huomattavasti napakampi tapaus. Sivellinvarastostani löytyy myös toinen samanlainen sivellin, mutta se on puolestaan kynsilakkojen kanssa puuhasteluun. Pitäisi hankkia myös joku kulmavaha ihan jo testimielessä, sillä siveltimen muodon puolesta tämähän olisi passeli myös kulmakarvojen muotoiluun.

__________

Mitkä ovat teidän suosikkejanne siveltimissä?

21.11.2016

NYX Ombre Lip Duo

Kertokaahan, ovatko ombre huulet vielä in? Itse muistelin niiden olevan joitain kuukausia sitten suosittuja, ainakin jos instameikkeihin on uskominen. Mutta ovatko ne vieläkin?

Niin tai näin, niin nyt olen viime aikoina kokeillut itselläni ombrehuulia. Kipaisin yksi päivä Sokoksella ja sieltä tarttui NYXin pisteeltä mukaan yksi Ombre Lip Duo -huulipuna, jolla voi meikata tämän trendikkään huulimeikin käteävsti yhtä tuotetta käyttäen.


Ombre lip duossa on toisessa päässä tummempi rajauskynä ja toisessa päässä vaaleampi huulipuna. Itse valitsin sävyn 04 Freckles & Speckles, joka oli näin jälkikäteen ajatellen melko turvallinen ja arkinen valinta eikä niin radikaali, kuten joidenkin sävyjen osalta (kuten vaikka Hearts &Spades).

Tarkkanäköisimmät saattavat jo hieman ihmetellä miksi pakkauksessa olevassa kuvassa huulipunan kärki on kynämäinen, mutta itse punassa se on tuollainen tylppä ja sisäänpäin painunut. Se ei suinkaan johdu siitä että puna olisi niin pehmeä, että se painuisi heti kasaan kun sen painaa huulia vasten. Vaan se johtui tästä:


Korkkien sisällä on tuommoiset pikkuiset vaahtotyynyt. Itse puna taas ei ollut kiertynyt kokonaan hylsyn sisälle vaan jäänyt hieman ulos, jolloin se oli painunut tuota tyynyä vasten ja mennyt lyttyyn.

Tyypillistä tuuriani!


Freckles & Specklesin vaaleampi sävy on rusehtava roosa, kun taas tummempi rajausväri on selvästi punaisempi. Sävyt eivät ole kovin kirkkaita vaan melko neutraalea ja arkisia. Vaikka sävyissä on eroa keskenään, niin ombremaisesti meikattuna ne eivät silti erotu radikaalisesti keskenään vaan yllättävän hyvin sulautuvat yhteen. Ehkä näin aloittelevalle tyylin meikkaajalle sävyt olivat helppoja, mutta toisaalta myös vähän tylsäkin - olisi sittenkin pitänyt valita jokin toinen niistä sävyistä joita olin katsonut!

Kuitenkin pidän sävyistä ja etenkin vaaleaa sävyä olen tykänyt käyttää ihan yksinäänkin huulilla ilman tummempaa rajausta, sen sävy kun on itselle juuri mieluinen. Pakko myös mainita että on omituista käyttää perinteisempää huulipunaa nestemäisten mattapunien jälkeen, sillä kiinnitän heti huomiota siihen kuinka paksuilta ne tuntuvat huulilla ja pysyvät hieman huonommin. Mutta näin lumisena vuodenaikana on oikeastaan parempikin käyttää vaihteksi kosteuttavampia punia, kun huulet tuppaavat kuivumaan herkemmin.

NYXiltä löytyy myös Ombre poskipunia, joista yhdestä olen kirjoittanut aiemmin täällä.

______

Ihastuttaako vai vihastuttaako ombre huulet?