24.1.2016

Sunnuntaihöpötykset

Huh miten nopeasti päivät ovat kuluneet! Tuntuu kuin mitään ei olisi saanut aikaiseksi, vaikka sitä on pyörinyt kuin hyrrä konsanaan ja joskus moni asia hoidettavaksi on pamahtanut samalle päivällekin. Jospa helmikuu olisi sitten hieman rauhallisempi (esim. pakkasten osalta, nyt vielä toistaiseksi vaikuttaa melko lupaavalta).

Viime viikko on ollut populaarikulttuurin kannalta synkkää, kun sekä David Bowie että Alan Rickman kuolivat syöpään (- tietysti unohtamatta Motörheadin Lemmyä, joka myös kuoli syöpään joulukuun viimeisellä viikolla).

David Bowie tuli itselle tutuksi jo lapsena: automatkoilla mummolaan kappaleet soivat toisinaan auton radiosta ja äidin heiluessa siivouspäivinä imurin kanssa Bowien cd huusi soittimessa: Let the children loose it, let the children use it, let all the children boogie...
Tälläkin hetkellä jääkaappini ovessa on Bowie-jääkaappimagneetti, joka on ostettu vuosia sitten kun opettelin itsenäiseen asumiseen.

Alan Rickmanista pidin näyttelijänä ja vaikka en suuremmin ole Potter-elokuvien fani, niin siitä huolimatta pidin hänen suorituksestaan Kalkaroksena. Harry Potterien ja Tim Burtonin elokuvien lisäksi muistan Alan Rickmanin erityisesti myös Blow Dry-elokuvasta.


Viime viikon lopulla sain tsempattua itseni ja lukemaan vihdoin Maameren tarinoita enemmän kuin sen huikeat kymmenen sivua. Tällä hetkellä olen lukenut jo ensimmäisen osan (Maameren velho) ja yllättynyt positiivisesti kirjasta! Alku oli kieltämättä jollain tapaa kuivaa ja ajattelin etten millään jaksaisi lukea tämän tyylistä fantasiaa. Lopulta aloinkin tykästymään siihen ja illalla huomasin pohtivani kirjan asioita syvällisemmällä tasolla.

Vuosia sitten katsoin Studio Ghiblin Maameren tarinat-leffan, joka ei ainakaan silloin iskenyt minuun. Se on varmaan ainoita Ghiblin elokuvia joka ei vain kolahtanut ja jolloin keskittymiseni karkasi vähän väliä muualle kuin itse elokuvaan. En tiedä pitäisikö sillekin antaa joskus toiste uusi mahdollisuus...


Tällä viikolla käväisin suuhygienistillä poistattamassa hammaskiviä ja taas kerran suositeltiin sitä sähköhammasharjaa. Olen käyttänyt kyseistä vekotinta viimeksi lapsena, joka aluksi oli hauskaa mutta kuinka ollakaan että lopulta siitäkin lähti se innostus.
Noh, nyt sitten repäisin ja hankin sen sähköhammasharjan! Ja täytyy kyllä sanoa että oikeastaan tykkään siitä enemmän mitä luulin ja suu tuntuu kieltämättä puhtaammalta. Oma harjani on hyvin simppeli, joka ilmoittaa vain värinällä milloin pitäisi vaihtaa putsauspaikkaa toiseen ja milloin 2 minuuttia on tullut täyteen hampaiden harjauksessa. Olisihan siellä ollut myynnissä kaikenlaisia harjoja ihme ominaisuuksilla (kuten bluetooth-toiminnoilla, mitä ihmettä!), mutta ehkä itselle riittää tämä vaatimattomampi malli -ihan vain jo lompakonkin kannalta.

Eniten ketuttaa näissä sähköhammasharjoissa vaihtopäiden kallis hinta, joten vinkatkaa ihmeessä jos jostain saa niitä edullisesti! Ebayssa nähtävästi oli ties kuinka monen kappaleen settejä pilkkahintaan, joita toimitetaan - yllätys, yllätys - Hong Kongista. Kysymys onkin että kuinka nämä feikit sitten putsaavat suun, että kannattaako luottaa vain kalliimpiin alkuperäisiin jottei rahat menisi täysn hukkaan.

Keväällä onkin sitten uusi aika hampaiden tarkastukseen, joten katsotaan onko sähköhammasharjan käytön myötä tullut parempaa muutosta suuhygieniaan - unohtamatta myös sitä hammaslankaa(kin).


Yksi asia joka viime viikkoina on harmittanut, on se etten ole kerennyt oikein lukemaan muiden blogeja. Vaikeampaa siitä tekee myös se, että jostain ihmeen syystä bloggerin hallintapaneeli on lisännyt Bella-blogien kaikki blogit lukuluetteloon, jonka vuoksi se on täynnä näiden bloggaajien kirjoittamia julkaisuja. En ymmärrä miten ne ovat joutuneet lukuluettelooni, sillä en varsinaisesti lue mitään siellä olevia blogeja ja en saa näitä myös poistettua lukuluettelostani... Täytyy etsiä siihenkin ongelmaan jonkinlainen ratkaisu.

_________

Mitä teille kuuluu?
Leppoisaa sunnuntaita!

6 kommenttia

  1. Bowien ja Rickmanin poismeno kolahti täälläkin. Molemmat olivat taiteilijoita, joita olen arvostanut suuresti ihan mukulasta asti. :/

    Maameren tarinat! Ah, pitääkin kaivaa ne esille jostain ja katsoa, vieläkö ne ovat yhtä hyviä kuin teininä.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha koitapas etsiä! :D Kirja ei ehkä ole ihan niin koukuttava mitä toivoin, mutta ihan mukavaa luettavaa :)

      Poista
  2. Mulla on ilmestynyt yksi Purkkimafia-blogi listalle vaikken ole sitä tilannut, mistähän lie johtuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas omituista! Minäkään en tajua miksi ne KAIKKI bella-blogit ovat tulleet listalle kun en lue taikka seuraa niitä. :D Ärsyttää vain kun ei näe niitä oikeasti seuraamieni blogien uusia postauksia...

      Poista
  3. Mulla on itselläni tuo maameren tarinat kirja, mutten oo vielkään saanut aikaiseksi lukea. Hirmuinen määrä kirjoja mitä pitäis lukea ja olis kiinnostustakin, mutta tuntuu ettei aika riitä kaikkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kirjojen lukemiseen ei tunnu olevan tarpeeksi aikaa!

      Itse luin Maameren tarinoita neljännen osan alkuun asti, kunnes se piti palauttaa jo takaisin kirjastoon. :D Ekasta osasta pidin, toinen osa tökkäsi, kolmannessa osassa mielenkiinto tuli takaisin. Viimeisen osan kohdalla en jaksanut enää uusia lainaa vaan palautin kirjan ja vaihdoin jo toiseen lukemiseen. :D

      Poista