4.4.2016

Loppuneita!

Maaliskuussa ei loppunut paljoa kosmetiikkaa - vain kaksi täysikokoista ja pari näytettä! Aikomuksenani oli esitellä tämä pieni määrä yhdessä huhtikuun loppuneiden kanssa, mutta mennäänkin tällä kertaa vähemmillä purnukoilla:


Herbina Gloss kiiltoa ja hoitoa antava Punaherukka hiuskiinne - Tästä tykkäsin ja marjaisa tuoksu oli yllättävän kiva - hyvä Herbina! Itse asiassa ostin heti perään jo toisen Herbinan hiuslakan, mutta tällä kertaa tuuheuttavan version (vihreässä pullossa).

Image Skincare Body Spa vartalonkuorinta - Näin pienestä tuubista ei kyllä riittänyt ihan koko kropan kuorintaan, mutta ei se mitään - ainakin se riitti reisien ja säärien kuorintaan, heheh! Oikeastaan en muista enää millainen tämä oli kuorintateholtaan, eli ei mikään mieleenpainuva tuote. Osana Mennen ja tullen-blogin arvonnan palkintoa.

KICKS Cotton Flower käsisaippua - Tämän ostin joulun jälkeisestä alemyynnistä. Ihan ookoo tuoksu, joka ei kuitenkaan ollut niin hyvä että olisi pakko hankkia toistekin ja pullo oli ihan nätti pitää kylppärissä esillä. En yleensä ole listannut käyttämiäni käsisaippuoita loppuneet postauksiin, joten nyt tein pienen poikkeuksen - kiinnostaako ne teitä vai onko liian perushuttua?

Lumene Bright Now Vitamin C Sleeping Cream heleyttävä & ravitseva yövoide näytepussi - Olen pitänyt Bright Now Vitamin C-päivävoiteesta, joten olin jo heti innoissani testaamassa tätä yövoidettakin. Tätä tuotetta markkinoidaan "kasvonaamion tehona voiteen muodossa", joka heleyttää ihoa, parantaa sen kosteustasapainoa, ravitsee ja virkistää väsynyttä ihoa - sehän kuulostaa tietysti hyvältä! Valitettavasti en itse näin yhdellä kokeilukerralla ihastunut voiteeseen, sillä se rullasi pois leukapielistä.

_____

Löytyykö tuttuja yksilöitä?

4 kommenttia

  1. Herbinan lakka oli mullakin vielä vähän aikaa sitten melkein jokapäiväisessä käytössä ja oli kyllä yllättävän hyvä lakka! Niin hyvä, että käytin koko pullollisen loppuun :D Voisin ostaa uuden pullollisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä yllättävän hyvä! :D Eikä pahan hintainenkaan!

      Poista
  2. Lumene Bright Now Vitamin C Sleeping Cream on mun suosikkiyövoide ikinä! Harmi, että se rullautui pois sun iholtasi. Mulla se ei tuota tee, mutta voiteiden rullautuminen on aika yksillölistä välillä. Mutta tosiaan, voide kosteuttaa ja heleyttää älyttömän hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että toimii sulla! :)

      Mun iho ei varmaan ole nyt niin kuiva että se tarvitsisi tehokasta kosteutusta ja rullaa siksi iholta, näin itse veikkaisin. :P Ehkä sitten se voisi itsellekin sopia jos iho tuppaa liiaksi kuivumaan?

      Poista