22.8.2016

Mauve Me & Stacked

Nyt voin kertoa tarkemmin hankkimistani NYXin tuotteista!

Vaikka NYXiä saa nykyään ihan Sokoksiltakin, niin en silti ole sortunut ostamaan tuotteita - enhän omista ennestään kuin vain yhden huulikiillon merkiltä. Toki sortumisia on meinannut tulla, mutta painavin syy miksen ole ihan hurahtanut NYX-huumaan on luultavasti ollut se, ettei niitä itseä kiinnostavimpia löydy meikkihyllyltä. Esim. Lingerie -punat ovat lähes aina loppu ja silloin kun niitä on, sävyt ovat juuri niitä joita ei halua itselle.


Yhtenä esimerkkinä voisi mainita Ombre blush -poskipunat, joihin en ole törmännyt ollenkaan Sokoksen NYX-hyllyllä. Onneksi netti tarjosi ombrenälkääni auttavaa kättään ja sain tilattua haluamani sävyn Bangerhead.fi:stä. Koska tuntui hölmöltä tehdä tilaus vain yhden poskipunan takia, niin nappasin vielä yhden Lush Lashes-kokoelman maskarankin, Stackedin, testattavaksi (ja joo, koska 20% sai vielä alennusta kaikista tuotteista niin jo senkin vuoksi!).


Ombre blushista valitsin sävyn Mauve Me, jonka koin olevan juuri sen sävyinen jota tarvitsee kesän jälkeen jotta kirkkaammat ja räikeämmät sävyt saisivat lepoa. Tietysti ne kaikista kirkkaimmat Ombret näyttivät kauneimmilta (kuten Soft Flush) pannussa, mutta Mauve  Men kaltaista sävyä en omista ennestään ja syksyvibat olivat jo niin vahvat, että pakkohan se oli valita.

Hyvin simppelissä ja pelkistetyssä pakkauksessa myös Mauve Me näyttää yhtä viehättävältä kuin kirkkaammat sisarensa. Kannessa on myös peili joka on varmasti ainakin käsilaukussa kätevä, mutta itsellä se ei juuri ole käytössä.

Oikeastaan nyt kun miettii, en edes muista milloin olen käyttänyt yksittäisten meikkituotteiden tai -palettien peilejä meikkaamiseen, sillä käsilaukussanikin on usein erikseen erillinen taskupeili!


Mauve Messä on kaksi sävyä, jotka voi miksata yhteen tai käyttää erikseen. Vaaleaa vaaleanpunan sävyä ei kyllä ole kovin paljoa, sillä ainakin kolme neljäsosaa on tuota tummempaa malvansävyä. Itse olen huomannut usein levittävän ensin vain tummempaa sävyä poskille ja sitten sen jälkeen sipaissut tuota vaaleampaa korostuspuuterin tavoin.

Poskipunassa on mukavasti pigmenttiä ja sävy näyttää kauniilta ja luonnolliselta iholla. Puna on kevyesti hohtava, joten se sopii hyvin arkisempaankin menoon. Huonona puolena taas voisi sanoa punan murustelun kun sen pintaa pyöräyttää siveltimellä, joten se tahtoo vähän sotkea kun punaa varisee pitkin pintaa - ja täten sitä myös kuluu hukkaan.


Stacked maskara on yksi seitsemästä Lush Lashes-kokoelman ripsareista. Lush Lashes maskaroissa on hajusteeton koostumus ja jokaisessa niissä on "jotain ainutlaatuista". Ne sisältävät keratiinia, kollageenia, vitamiineja ja vahoja, jotka hoitavat ripsiä samalla kun tuo ne esiin, kukin maskara omalla tavallaan.

Stacked lupaa levittyvän tasaisesti ripsiin ilman paakkuja sekä volyymia ja taivaita hipovat ripset. Ripsarin harjasosassa on kahta eripituista harjasta, joista pidemmät kohottavat ja pidentävät ripsiä kun taas lyhyemmät erottelevat tuodakseen enemmän tuuheutta ripsiin.


Omille hennoille ripsille Stacked on 'ihan kiva' ja se on miellyttävä käyttää. Massa levittyy tasaisesti ja ripset ovat erotellut, mutta olisin toivonut jotain vähän enemmän. Lopputulos on enemmänkin luonnollinen  - ripset kyllä erottuvat selvästi verrattuna siihen ettei maskaraa olisi ollenkaan, mutta silti niistä puuttuu sitä jotain. Maskara ei ole huono, mutta ei se silti päässyt pakkoliseksi meikkipussin varusteeksi. Mielenkiintoista olisi kyllä kokeilla myös muita Lush Lashes -maskaroita ja nähdä että kuinka ne poikkeavat toisistaan.

________

Mikä on oma suosikkisi NYXiltä?

16.8.2016

Päivitystä kosmetiikkavarastoon

Käytetään hieman ig:tä hyväksi, sillä voisihan sitä täällä bloginkin puolella kertoa mitä kaikkea kosmetiikkaa on tullut haalittua viime aikoina kaappeihin ja meikkipussiiin!


Pitkästä aikaa hankin jotain NYXiltä! Ombre Blushit ovat näyttäneet ihanilta eri kuvissa ja syksyä varten sorruin itsekin tilaamaan sävyn Mauve Me, siitäkin huolimatta että etenkin niissä kirkkaissa sävyissä punan ulkoasu näytti kauniilta. Mauve Men ajattelin kuitenkin olevan eniten käytössä sen luonnollisemman sävyn vuoksi.
Samalla ostin myös Stacked ripsivärin, sillä NYXin ripsareista ei ole itsellä mitään kokemusta aiemmin ja koska ne eivät myöskään ole hinnalla pilattuja, niin olisikin kiva löytää luottomaskara alle 15€ maskaroista. Molemmat tuotteet ostin Bangerhead.fi:stä, jolloin kaikki tuotteet sai 20% alennuksella.
Näistä kahdesta on tulossa vielä oma postauksensa!


Siitä on ikuisuus kun viimeksi olen ostanut mitään Inglotilta! Uudistuneen verkkokaupan myötä kaikki tuotteet olivat -30% alennuksessa, joten tilasin sitten itselleni HD Illuminizing Loose Powder korostuspuuterin sävyssä 43. Vaikka kaikki hehkuttavat theBalmin Mary-Lou Manizeria ja theBalmin laadun tuntien se olisi ns. varma valinta, niin haluan silti testata myös muiden valmistajien korostuspuutereita, nyt kun olen itsekin viimein tajunut niiden hienouden.
Tästäkin on tulossa vielä oma postauksensa!


Bearel haki taannoin tuotteilleen testaajia testiryhmään. Itse olin etanaakin hitaampi hakemuksen suhteen, joten en päässyt mukaan (nouuu!). Siitä huolimatta että olin hidas, niin Bearel itse halusi silti lähettää pari kasvonaamiota testiin ja tulihan mukaan vielä pari näytettäkin! Kahta näyettä olenkin jo testaillut ja niistä tulen ainakin kuun loppuneet-postauksesta kertomaan tarkemmin, joten niistä voi lukaista sitten joskus syyskuussa.
Kiitos ihanasta yllätyksestä Bearelille siis!


Kasvoputsarini oli vähissä ja tällä kertaa ostin testiin KICKSin Pure & Simple Foaming Face Washin, Tämä löytyi 8€ tarjoushintaan ja kun myyjä kehui niin kovasti tuotetta, niin soruin ostamaan sen jo nyt loppuneen First Aid Beauty -kasvoputsarin seuaajaksi - olihan tämä hinnaltaan edullisempikin kuin FAB. Muutaman kerran käyttäneenä kasvoputsari vaikuttaa kyllä ihan hyvältä ja riittoisalta, plus siinä on kiva mieto tuoksukin. Näin alussa vaikuttaa siis ihan lupaavalta FABin korvaajalta, katsotaan millainen fiilis on pidemmän käytön jälkeen!
The Body Shopin Peppermint jalkarasva oli myös tarjoustuote, jonka ostin kuumottaville jaloilleni. Mun on vaikea nukkua jos on liian lämmin ja olen huomannut, että saan paremmin unenpäästä kiinni jos sivelen jalkoihin viilentävää jalkarasvaa (useimmille tämä kuulostaa jostain syystä hölmöltä). Jalkarasva on kyllä kiva ja piparminttu itsessään on jo ihanan tuoksuinen, mutta olisin toivonut hieman enemmän sitä viilentävää vaikutusta.

________

Onko tuttuja tuotteita vai haluatko kuulla jostain tuotteesta tarkemmin?
Minut löytää ig:stä @iinuskab :)

12.8.2016

Hups, jo toinen kerta ColourPopia!

Terkkuja flunssapotilaalta!

Jostain kumman syystä onnistuin saamaan alkuviikosta pienen flunssan itselleni, joten meikkien ja kosmetiikan sijaan olen haudannut kasvoni nenäliinoihin (okei okei, oikeasti vessapaperiin koska nessuliinoja ei ollut...) ja juonut kuumaa terästettyä kaakaota. Mutta noh, ainakin nyt on varaa käyttää nuhaista aikaani bloggaamiseen!

Jotta jutut eivät menisi liian räkäisiksi, niin siirrytään nyt itse postauksen pääaiheeseen eli ColourPopin meikkeihin. Tein kesällä toisen tilauksen sinne ja nyt olisi vuorossa lisää näitä herkkuja, joista jäi itselle oikeastaan parempi fiilis kuin ensimmäisestä tilauksestani!


Jälleen kerran valitsin lippie stixejä, poskipunan ja pari luomväriä. Myös pari nestemäistä punaa valitsin tilaukseen, mutta tällä kertaa ne ovat Ultra Satin Lip-punia (viimeksihän valitsin yhden Ultra Matte Lipin).

Ja hei, kortissa oleva tervehdys "we a-dumbledore you!" sai kyllä hymyn kasvoille tälle Pottereiden lukijalle!


Luomivärit valitsin seuraavissa sävyissä:

Un - "A soft champagne sprinkled with silver multidimensional glitter in a Metallic Finish"
Tämä on yksi Jenn Ne Sais Quad -kokoelman luomiväreistä ja alunperin olisin halunnut ostaa kyseisen paketin, mutta ne oli myyty silloin loppuun. Onneksi luomivärejä myytiin myös yksittäin, niin sain valittua tämän shampanjaisen sävyn ostoskoriin.

Weenie - "A pinky rose gold in a Pearlized finish"
Olin jo pidemmän aikaa halunnut jotain ruusukultaista sävyä ja aina kun olen kuvitellut hankkivani sellaisen, onkin se joko ihan liian ruskea tai pinkki. Pakkohan se oli siis kokeilla olisiko tämä vastaus rukouksiini. Tämä löytyy myös KathleenLights x ColourPopin Where the Night Is -kokelmasta.


Poskipunista valitsin yhden sävyn:

Pegacorn - "This deep violet in a satin finish is a combination of the most magical things (both figuratively and literally)."
Olin jo jonkin aikaa halunnut violetin poskipunan, mutta kaikki silmää miellyttävät ovat olleet myös hintavampia. Silloin ei ihan huvittaisi maksaa turhan paljoa sävystä, josta ei varmuudella tiedä että olisiko se ihan omiaan. Pegacorn näytti kuitenkin niin hauskalta, että pakkohan se oli klikata ostoskoriin - plus toivoin sävyn mätsäävän yhteen Heart On -sävyisen lippie stixin kanssa (joka löytyy alempana tässä samassa postauksessa).


Un - Weenie - Pegacorn

Unia olen tykännyt käyttää ihan yksinäänkin luomilla, etenkin silloin kun on pitänyt kiireessä lähteä vaikka kauppaan, mutta haluaa silti olla hieman huolitellun - ja virkeämmän - näköinen. Weenie on myös ollut kovalla käytöllä ja vaikka nämä molemmat luomivärit ovat pigmenttisiä, niin etenkin Weeniessä se pigmenttisyys tuntuu olevan loistava! Muutenkin näiden kahden laatuun olen ollut tyytyväisempi kuin Nillionairen, joka tuntui koostuvan lähinnä vain kimalteista. Nämä kaksi luomiväriä ovatkin olleet aivan ihania ja saivat minut vakuuttumaan enemmän ColourPopin luomivärien laadusta kuin mitä ensimmäisen tilaukseni Nillionaire sai aikaan.

Pegacorn taas on ollut yllättävän kiva, joten turhaan olen vältellyt violetteja poskipunia. Tällä saa ihan luonnollistakin jälkeä ja kerrostamalla saa rohkeampaa jälkeä jos vain haluaa - itse olen pitäytynyt luonnollisuudessa. Tämä myös mätsää hyvin yhteen Heart On lippie stixin kanssa!


Huulille tuli valittua kaiken kaikkiaan neljä eri sävyä (huulimeikkejä tarvitsee aina). Vaikka lippie stixit osoittautuivat itselle mieluisimmaksi ensimmäisen tilauksen perusteella, niin rohkaistun valitsemaan vielä pari nestemäistä Ultra Satin Lip-punaa.


Ultra Satin Lip-punat valitsin sävyissä:

Cozy - "You’ll be snug as a bug in a rug in this true orange red!"
Tajusin etten enää omistanut oranssinpunaista punaa, joten oli aika korjata tilanne. Cozy kuulosti mukavalta, joten se tuli sitten valittua.


November - "A mid-tone warm peachy pink."
Onko sallittua tilata puna ihan vain oman syntymäkuukauden mukaan? Marraskuun lapsena halusin tietysti syntymäkuukauteni punan ja kuulostihan se myös sellaiselta sopivalta arkipunan sävyltä. Tämä on myös yksi KathleenLighta x Colourpop-tuote.


Lippie stixeistä valitsin seuraavat kaksi sävyä:

Lumière - "A dusty mauve pink in a matte finish created by the lovely @KathleenLights - "I wanted a color that both bold and shy people could wear. It's not a nude..it would look great on EVERYONE​!""
Tämä oli oikeastaan ns. ostoskorin täydennys tyyliin "pakko vielä yksi ottaa". Kaikki KathleenLights -meikit tuntuvat myös olevan niin suosittuja, että jo mielenkiinnosta haluaa testata niitä.

Heart On - "It’s like a hard on but with feelings and shit. You’ll understand when you wear this bright cool toned magenta in a matte finish."
Tämä sävy jäi erityisesti mieleeni Killer Coloursin Violan postauksesta, jossa hänellä oli ihanan kirkkaat huulet tällä kyseisellä punalla tehtynä. Olin myös keväällä katsonut jo sillä silmällä MACin Flat Out Fabulous punaa, mutta epäröinyt koko ajan: mitä jos se on liian rohkea sävy minulle? Ajattelin että Heart On voisi käydä jonkinlaisena dupena tuosta kyseisestä punasta, vaikken oikeasti edes tiedä kuinka lähellä sävyt ovat todellisuudessa toisiaan.


Lumière - Heart On - Cozy - November

Lumière on ollut todellinen yllättäjä, sillä se on ollut tästä nelikosta eniten käytetyin ja käytännöllisin! Sävy on juuri passeli arkeen, mutta se kuitenkin tuo selvän sävyn huulille. Etenkin nyt kun syksy lähestyy, niin tämä tulee varmaan melko kovaan kulutukseen (kuten jo nyt ollut)! Heart On taas oli niin ihana kuten oletinkin ja varmasti kiinnittää huomion huuliin - ainakin itsestä on tuntunut että muiden katse tipahtaa silmiltä hetkeksi huulille (mutta sitä en tiedä että onko se tipahtanut positiivisessa mielessä vai ei). 

Cozya taas en pidä sävyltään mitenkään erikoisena vaan sanoisin että sellainen perus punaoranssi. Kuitenkaan sävy ei ole liian oranssi, vaan ehkä enemmänkin sellainen kirkas tomaatinpunainen ja sävy onkin ollut itselle mieluinen käyttää.
November taas oli paljon tummempi kuin mitä ajattelin ja odotin enemmän persikkapinkkiä sävyä. Mutta ei sävy ole huonokaan, kiva lisä nudesävyjen kokoelmaan.
Nämä Ultra Satine Lipit eivät tunnu niin kuivattavilta huulilla kuin mitä Ultra Matte Lip-puna tuntui, eivätkä ne korosta samanlailla huulten 'ryppyisyyttä'. Mutta myös pysyvyys on näissä hieman heikompi, jonka huomaa ainakin syödessä ja juodessa. November tuntui kyllä pysyvän hieman paremmin kuin Cozy, josta sävyä jäi lähinnä vain huulten reunoille syömisen jälkeen. Näihin kuitenkin tykästyin enemmän kuin Ultra Matteen.

Näillä tuotteilla onkin hyvä siirtyä hiljalleen syksyyn. Itse taidan kyllä nyt valmistautua taas kuumalle kaakaolle peiton alle ja katsoa tv:n surkeaa tarjontaa.

_________

Mikä sävyistä kolahti eniten?

8.8.2016

Beauty Blusher - Poskipunien meikkimuna

Suurin osa varmasti jo tietää meikkimunat eli Beautyblenderit, eikös vain? Monella teistä saattaa olla jotain kokemustakin niistä, vai mitä?

Itsehän en ole päässyt meikkimunahuumaan oikein käsiksi, sillä en juuri käytä nestemäisiä meikkivoiteita. Okei, luin kyllä että se toimisi myös puuterimaisten tuotteiden kanssa, mutta eivät ne vain ole napanneet - kabuki ja mineraalimeikkipohja ovat toimineet hyvin tähänkin asti, joten miksi tarvitsisin yhtäkkiä sellaista munaa? (Apua, huonosta huumorintajustani kertoo jo se että tyrskähdin tuolle).

Mutta. Eräänä päivänä Ostolakossa-blogin Virve kertoi meikkimunasta, joka sai minunkin mielenkiintoni heräämään ja vakuuttumaan tuotteen tarpeellisuudesta: beauty.blusher.


Beauty.blusher on poskipunasieni, jolla pitäisi saada niin puuteriset kuin voidemaiset poskipunat nätisti laitettua kasvoille. Juu, poskipunasiveltimilläkin saa punat kasvoille, mutta jos tuollaisella sienellä voi saada nätin luonnollisen lopputuloksen, niin miksei? Ja koska elevenillä Beautyblender-tuotteet olivat sopivasti 20% alennuksella, niin pakkohan minun oli saada se itselle kun se kerta lupasi niin kaunista jälkeä.


Aiemmat meikkimunat joita olen nähnyt ovat olleet yleensä pirtsakan pinkkejä. Beauty.blusher taas on ankean harmaa, joka ei ainakaan värillään houkuttele tiirailemaan lähemmin. Oikeastaan tästä tulee mieleen lievästi mieleen EcoToolsin pisaran muotoinen konjac-sieni. Tylsä väri kuitenkin on parempi siitä, että sen poskipunan näkee siitä sienestä - vaikeahan sitä olisi tiirailla siitä räikeän pinkistä, vai mitä?

Idea on aika simppeli: sieni kastellaan vedellä jolloin se turpoaa ja puristetaan ylimääräinen vesi pois. Sitten vain dipataan sientä poskipunan pinnalla ja töpötetään punaa poskille. Yksinkertaista, eikö?


Omasta meikkikokoelmastani ei löydy voidemaisia poskipunia, koska olen aina ajatellut etteivät ne pysy poskillani (tai sitten en osaisi häivyttää niitä kauniisti). Puuterisia poskipunia sen sijaan löytyy ja yllättäen ne ovat sopineet beauty.blusherin käyttöön ilman että pinta menisi huonoksi sienen kosteudesta. Hienoa!


Ja tosiaan, lopputulos on todella luonnollinen ja sienen käyttö on ollut helppoa ja vaivatonta. En siis yhtään ihmettele miksi Virve on sitä kehunut, sillä itsekin tykästyin kovasti sen käyttöön!

Mutta. En silti voi olla miettimättä kuinka järkevä beauty.blusherin hankinta on kun miettii sen käyttöikää. Beautyblendereitä suositellaan vaihdettavaksi 3 kk:n välein, jos käyttö on säännöllistä. Entä sitten beauty.blusher? Voi olla, ettei sitä käytä niin ahkerasti kuin vaikka meikkivoiteen levitykseen käytettyä meikkimunaa, mutta yhtälailla se poskipunasienikin kuluu käytössä - etenkin jos sitä tykkää käyttää myös korostuspuutereiden kanssa tai jopa peiteaineen töpöttämiseen (nettiarvostelujen perusteella on kuulemma ollut loistava myös tummien silmänalusten peittoon). En voi siis olla miettimättä satsausta parempaan poskipunasiveltimeen, joka on luultavasti pitkäikäisempi ja tuleehan se lopulta halvemmaksi kuin beauty.blushereiden osto, sillä yksi beauty.blusher maksaa 15€ ylöspäin. Sääli sinänsä, sillä itse tykästyin tähän sieneen mutta en viitsisi aina ostaa uutta!


______

Mikä on oma meikkimunasuosikkisi?
Tarvitsetko beauty.blusheria vai luotatko siveltimeen?

3.8.2016

Jotain karkkia, rakkautta ja kesäistä

Mistä tietää, että kävi ruokaostoksilla Minimanissa? No siitä että kotiutti uusia Essencen kynsilakkoja kokoelmaansa. Taas!
Essence on oikeastaan syypää siihen miksi hieman välttelen Minimania, sillä eihän sitä hyllyä voi olla tutkimatta ja silloin sitä rahaakin menee - onneksi Essencen tuotteet ovat kuitenkin kukkaroystävällisiä, joten omatuntoa ei kolkuta niin paljoa (mutta pienistä puroista voi hiljalleen kasvaa iso joki...!).

Tällä kertaa nappasin hyllyltä persikkaisen vaalean ja aavistuksen helmiäisen 34 candy love, banaaninkeltaisen 38 love is in the air ja korallisen 24 indian summer.
Vasemmalta oikealle: 34 candy love - 38 love is in the air - 24 indian summer

Ainoastaan Indian summeria en ole vielä kokeillut kynsillä. Olin katsellut sävyä lievästi himoiten kosmetik4lessiltä ja siitä asti käynyt aina kyttäämässä josko se löytyisi myös täältä. Onneksi se lopulta tuli myös tänne myyntiin, niin ei tarvinnut ihan Saksasta asti tilata...! Candy love taas on aivan ihana nudelakka, sillä se on sopivan vaalea eikä lainkaan tylsä. Olisin toivonut ehkä pikkaisen enemmän helmiäistä kuin mitä siitä on, mutta toisaalta sitä ei ole överistikään. Love is in the air puolestaan on juuri sellainen keltainen jota olen kaivannut lakkakokoelmaani jo jonkin aikaa. Mulla on ollut koko kesän jokin ihme villitys keltaiseen sävyyn, mutta ihan vaatteissa en ole uskaltanut kyseistä väriä käyttää. Onneksi kynsilakalla saa helposti keltaista piristystä kun siltä vain tuntuu.


Ralliviikonloppuna sipaisinkin kynsille keltaista Love is in the airia ja pariin kynteen tälläsin vielä pikkuruiset kukka-aiheiset water decalsit. Sääli ettei niitä riittänyt ihan jokaiselle kynnelle!


Näitä kynsilakkoa onkin kivasti päässyt kertymään siitä asti kun niitä tuli tänne Suomeen myyntiin (hups). Vaikka inhoan niiden pitkää kuivumisaikaa - ilman pikakuivattajaa näiden kanssa lakkaaminen on ihan yhtä tuskaa -, niin muuten nämä ovat miellyttäneet ihanilla sävyillään. Etenkin kun ne maksavat vielä niin vähän!

__________

Mikä on sinun lempparisi Essenceltä?
Haalitteko tekin näitä kynsilakkoja?

1.8.2016

Heinäkuun loppuneet

Se on kuulkaas elokuu ja taas olisi aika vilkaista kosmetiikkaroskia! 


KMS California Silk Sheen hoitoaine - Pidin tästä hoitoaineesta ja jos se olisi halvempi, niin voisin kuvitella hankkivani toiste, sillä näin Suomen hinnoissa 28€ on mielestäni tästä ihan liikaa. Ulkomaisista nettikaupoista kuten Feeluniquesta tätä löytyy kyllä halvemmalla. Hoitoaineen tuoksu alkoi vain tympimään melko pian kun otti sen käyttöön, jokin siinä tuoksussa ei vain oikein kolahtanut. Pullo on vilahtanut aiemmin täällä.

Eliah Sahil Jojoba & Ruusuöljy luomu ihoöljy - Olen oikeastaan iloinen siitä että tämä loppui. Ensinnäkin lasipullo tavallisella korkilla oli aika epäkäytännöllinen öljyn annosteluun, joten sitähän sitten tuli läträttyä iholle vahingossa enemmän kuin tarpeeksi. Jos tarvitsen vielä ihoöljyä, niin todennäköisesti en valitse enää näitä vaan vaihdan toiseen merkkiin. Öljy on vilahtanut aiemmin täällä.

Lily Lolo poskipunat sävyissä Clementine ja Cherry Blossom - En edes muista milloin viimeksi olen käyttänyt näitä ja kuten näiden ulkoasustakin voi jo päätellä, niin kyseessä ovat aika vanhat punat... Kylmästi vain roskiin siis. Swatchit sävyistä löytyy täältä.

7th Heaven Charcoal Pore Stripes puhdistuslaput nenälle - Tämä pakkaus sisälsi 3 nenälappua mustapäiden poistoon. Nenänpäähäni näytti ihan törkeältä, sillä en tiedä että paloiko se hieman alkukesästä sillä se punoitti ja alkoi kuivumaan niin että iho hilseili (kiva kun näytti siltä kuin kuivaa räkää olisi ollut koko ajan nenässä...). Lopulta se olikin sitten täynnä mustapäitä, jotka eivät lähteneet kaikista kuorinnoista huolimatta, joten pakko oli kokeilla vielä nenälappuja. Nämä onneksi auttoivat ongelmaani, sillä kolmannen käsittelykerran jälkeen nenä näytti huomattavasti paremmalta. Voisin siis turvautua näihin toistekin!

Shiro Cosmetics tinted balm sävyssä Who Swallowed a Star - Tämä oli yhteen aikaan ihan suosikkini! Nykyään tämän koostumus on kuitenkin jo rakeinen ja käyttökin on jäänyt vähemmälle, joten valittettavasti joudun nakkaamaan pois. Swatch punasta löytyy mm. täältä.

Lavera Basis Sensitiv deodorantti - Ihan hyvä (ja kuvassa kivasti valottunut) dödö joka piti hyvin epämiellyttävän hajun loitolla - paitsi että tässä dödössä itsessään oli aika öklö haju, liian yrttimäinen ja ehkä miehekäskin. En varmaan tule siis hankkimaan toiste ainakaan tässä tuoksussa. Dödö on vilahtanut aiemmin täällä.


L'Oreal Sublime Fresh puhdistusliinat normaalille ja sekaiholle - Nämä eivät säväyttäneet ja osittain se johtui varmaan myös omasta huolimattomuudestani. Olin varmaan sulkenut pussin huonosti, jonka vuoksi puolet liinoista oli kuivia ja ainoastaan vain ensimmäiset ja kaksi viimeistä liinaa olivat tarpeeksi kosteita kasvojen puhdistamiseen.

Everyday Minerals näytteet - Nämä näytepussit ovat jotenkin niin epäkäytännölliset! Itse en ainakaan saa pussia repäistyä auki, vaan ihan suosiolla käytän saksia ihan jo senkin vuoksi, ettei puuteria leviä vaatteille, lattioille tai muille mahdollisille vaaravyöhykkeellä oleville pinnoille. Mutta kiva kuitenkin että on mahdollisuus testata tuotteita ennen niiden ostoa. Näytteet ovat Tea rose poskipunasta, White Primer meikinpohjusteesta ja semi-matte meikkipohjasta rosy light 2C, joka ei sopinut ihoni sävyyn. Näytteistä voit lukea lisää täältä.

Victoria' Secret Pear Glazé body mist - Ihan kiva tuoksu, joka oli ehkä liian meloninen omaan makuun sillä olisin toivonut enemmän sitä päärynän tuoksua. Jossain vaiheessa tämä alkoi jo kyllästyttää ja loppuosa tuoksusta kuluikin lähinnä huonetuoksun virkana. Jostain syystä nämä VS:n body mistit eivät ole saaneet minua pauloihinsa, ehkä kun niitä näkee nykyään lähes jokaisen marketin ja tavaratalon hyllyillä tai sitten en ole löytänyt näistä sitä omaa tuoksuani.

Biozell tuuheuttava kuivashampoo - Ei toiminut minun hiuksiini, sillä en huomannut sillä juuri mitään vaikutusta. Ainoa hyvä puoli oli se, että tuote ei tehnyt hiuksista valkoisia taikka harmaita vaikka kuinka suihkutti hiuksiin, mutta mitään muuta ei sitten ollutkaan. En tule siis hankkimaan toiste.

ISM Volume tuuheuttava hoitoaine normaaleille & hennoille hiuksille - Tämä päätyi saman sarjan shampoon kanssa treenikassin pohjalle. Hoitoaine oli ihan ookoo, mutta ei niin hyvä että hankkisin toiste, sillä se ei tähän tukkaan ollut tarpeeksi hoitava. Hoitoaineesta ja shampoosta olen kertonut hieman jo täällä.

I love...  Whipped Sugar Scrub Lemon Sorbet sokerikuorinta* - Auringonkeltainen kuorinta-aine oli ihan hauska lisä kylppärissä. Kuori ihan kohtuullisesti ihoa - olisi kyllä voinut olla kuorivampikin - ja käytin tätä aika usein ihan vain käsien kuorintaan työpäivän jälkeen. Tästä ja parista muusta I love...-tuotteista voi lukea lisää täältä.

Batiste Cherry matkakokoinen kuivashampoo - Tämän hankin Prahan reissua varten (kuten aiemmin jo kerroin), sillä Batisteen voi aina luottaa. 50ml kokoisen pullon sai ottaa lentokoneeseen käsimatkatavaroihin, kunhan vain muisti laittaa läpinäkyvään pussiin tarkastusta varten.

*Saatu blogin kautta testiin.


______

Onko näissä teille uusia tuttavuuksia vai vanhoja kavereita?