29.9.2016

Näppyjen nitistämiseen

Taisteluni epäpuhdasta ihoani vastaan sen kuin jatkuu vaan - tälle taistelulle ei tunnu sitten koskaan tuevan minkäänlaista loppua! Juuri kun luulin pääseväni vihdoin epäpuhtauksista eroon, niin eiköhän sitten toinen puoli kasvoista täyttynyt miliumeista - ja ei, ei vain muutamasta vaan vasemman puoleinen poski kauttaaltaan niitä. Ja niin niitä finnejäkin alkoi taas pukkaa takaisin eri puolille kasvoille (huoh!).

Avaudutaan silti ehkä joskus toiste tästä kenkkuilevasta ihostani ja keskitytään ainoastaan vain näppyihin. Jep, juuri niihin ärsyttäviin finneihin jotka eivät ole jääneet sinne teinivuosille vaan kiusaavat aikuisenkin ihoa - ja aivan kuten teininä, niin aikuisenakin ne ilmestyvät juuri silloin kun sitä vähiten kaipaisi.


Olen kokeillut näppyihin niin teepuuöljyä kuin finnilaastareitakin. Tällä kertaa halusin antaa mahdollisuuden Lierac Prescription -sarjan Dual-phase concentrate kaksivaiheiselle tiivisteelle.
Lieracilta olen aiemmin käyttänyt kuvassakin näkyvää keratolyyttista liuosta (joka onkin jo loppunut). Se taisi hieman auttaa ihooni vaikka edelleen se on epäpuhdas, mutta kyllä sen käytöllä jotain vaikutusta oli. Jos liuoskin toi pientä helpotusta, niin kyllähän sitä toivoo myös saman sarjan tiivisteeltäkin.

Dual-phase concentrate on aikuisen ihon epäpuhtauksille tarkoitetttu tiiviste, joka puhdistaa ja kuivattaa ihon epäpuhtaudet sekä ehkäisee niiden jättämien jälkien syntymistä. Sen ainesosina ovat:

Kalamiini - vaaleanpunainen jauhe, joka koostuu sinkkioksidin ja rautaoksidin sekoituksesta, ja sillä on antiseptinen vaikutus.

Hydroksihapot (10%) - salisyylihappo on keratolyyttinen (ihon pinnan kemiallinen kuorinta) ja se auttaa muita ainesosia imeytymään ihoon.

Atselaiinihappo - käytetään sen antiseptisten ominaisuuden vuoksi, joka tuhoaa Propionibacterium acnes-bakteereita. Säätelee myös solujen uusiutumista.

Sinkki - ihossa luonnostaan esiintyvä hivenaine, jolla on talineritystä tasapainottavia, rauhoittavia, antioksidatiivisia ja puhdistavia ominaisuuksia. Tasapainottaa talineritystä ja puhdistaa ihoa.

Kamferi - antiseptisten ominaisuuksien vuoksi.

Mentoli - kutinaa lievittävien ja antiseptisten omnaisuuksien vuoksi. Uutettu piparmintun eteerisestä öljystä.


Pienessä pullossa olevaa tiivistettä ei sekoiteta ollenkaan, vaikka varmasti mieli tekisi kun näkee sen pohjalla olevan puuterin. Vanupuikolla vain dipataan pullon pohjalle, jolloin puikon päässä on vaaleanpunaista tiivistettä jota sitten vain töpötellään näppyjen päälle. Tiivistettä tulee reilusti puikon päähän jo yhdellä dippauksella, joten itsekään en dippaa yleensä kuin vain kerran puikkoa tiivisteessä, joka riittää jo kaikille näpyilleni kasvoissa (joita on yleensä 3-8 kpl ). Mentolin ansiosta tiiviste tuntuu hieman viileältä, joka on oikeastaan ihan mukavaakin ainakin niille kipeinä jomottaville paukamille. Koska tiiviste myös näkyy vaaleina läiskinä kasvoissa, niin sen käyttö on jäänyt vain illaksi ennen nukkumaan menoa, jolloin se saa yön ajan rauhassa vaikuttaa.

Mutta auttaako se finneihin?
No kyllä se jotain auttaa. Finnit eivät yhdessä yössä katoa (onko oikeasti tököttiä joka tekisi niin?), mutta eivät näytä ja tunnu niin pahalta kuin edellisiltana. Etenkin pieniin finneihin tämä tuntuu tepsivän hyvin, mutta isoimpiin ei riitä yksi tai edes kaksikaan hoitokertaa. Onneksi tiiviste tuntuu myös melko riittoisalta, joten ei tuo pikkupullo varmaan ihan heti pääse loppumaan.

En tiedä sitten kuinka kovasti hehkutettu Mario Badescun Drying Lotion poikkeaa tästä Lieracin tiivisteestä, sillä en ole koskaan käyttänyt sitä, mutta pikaisella googlettamisella molemmissa näyttäisi olevan niin kalamiinia, salisyylihappoja, sinkkiä kuin kamferiakin.

_______

Kuinka te nitistätte näppynne?
Onko tämä Lieracin tiiviste tuttu?

26.9.2016

Takkutukan kesytystä

Viime aikoina huomasin aina suihkussa käynnin jälkeen, kuinka takkuiset hiukseni olivat. Siis oikeasti, vaikka kuinka läträsin RICHin Pure Intense Luxury hoitoainetta, niin siitä huolimatta hiukseni eivät meinanneet kesyyntyä (etenkään jakauksen oikealta puolelta, joka jostain syystä on se kaikista takkuisin puoli aina...). Usein näytin siis siltä, että olisin sopinut vaikka uusimman Rölli -elokuvan taustalle hyörimään ilman, että kukaan olisi kiinnittänyt mitään huomiota.

Koska aloin hiljalleen turhautua takkuisiin hiuksiini ja selvityssuihkeiden jatkuvaan läträämiseen, niin katsoin parhaaksi ostaa uusia purnukoita hiusten pesuihin. Yleensä kyllä yritän kituutella loppuun asti vaikka tuote ei olisi ehkä se kaikista paras hiuksilleni, mutta tällä kertaa aloin jo turhautumaan niin että luovutin jo kesken yhden tuotteen käytön - etenkin kun sitä hoitoanetta on vielä puoli litraa jäljellä...!


Kovasti kehuttuja Maria Nilan tuotteita oli ilmestynyt Sokoksen hyllyille, joten ei tarvinnut netistä tilata ja odottaa tuotteen saapumista. Itse kävin ostamassa True Soft -sarjan hoitoaineen Kutsu Kauneuteen-viikoilta, jolloin normaalihintaisista tuotteista sai kuponkia vilauttelemalla 20% alennuksen  (itse asiassa hoitoaine oli ainoa hankintani koko tapahtumasta).

Ehkä olisi ollut fiksua ostaa samalla myös saman sarjan shampoo hoitoaineen kaveriksi, mutta kun kauneustapahtuma meni jo ohi ja tuotteet olivat taas normaaleissa hinnoissaan, niin tarjoushaukan nokkani kääntyi jo toiseen suuntaan. Ja niin sitten myöhemmin hankin cocopanda.fi'stä Davinesin Naturaltech-sarjaan kuuluvan sulfaatittoman shampoon.


Maria Nilan True Soft -tuotteet ovat karkeille ja kuiville hiuksille, sillä niiden tehtävänä on silottaa, kosteuttaa ja vahvistaa hiusta. Hoitoneessa oleva arganöljy autaa vähentämään hiuksen sähköisyyttä ja pörröisyyttä ja Colour Guard Complex auttaa suojaamaan hiusta mekaanista rasitusta, UV-säteilyä ja vapaita happiradikaaleja vastaan.
Näiden lisäksi Maria Nilan tuotteet ovat 100% vegaanisia, sulfaatti- ja parabeenivapaita.

Jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen huomasin eron aiempaan hoitoaineeseen verrattuna: hiuksista tuli kiiltävämmät ja ne silottuivat paremmin. Aina en ole tarvinnut harjaamiseen selvityssuihkettakaan, joka on jo plussaa. Silti tämäkään ei silota hiuksia aivan täydellisesti, mutta ainakin kampaaminen on huomattavasti helpottunut.

Tämä hoitoaine kyllä voitti minut puolelleen!


Davinesin Naturaltech-sarjan Replumping shampoo sopii kaikille hiustyypeille, mutta erityisesti hennoille ja ohuille hiuksille. Se lisää hiusten elastisuutta ja kosteuttaa hiusta ja hiuspohjaa. Sen aktiiviset ainesosat ovat petitgrain eteerinen öljy, joka antaa hiuksille elastisuutta, hellävaraiset pinta-aktiiviaineet jotka puhdistavat hellästi hiuksia ja fytoseuttiset aineet luumusta. Ja niin, shampoo on sulfaatiton ja incilistan kärjessä oleva puhdistava ainesosa löytyy nimellä Sodium Lauroyl Methyl Isethionate.

Jos joku nyt miettii että kärsinkö eräänlaisesta sulfaattikammosta, niin ei se ainakaan sitä ole. Viime aikoina olen vain miettinyt sopisivatko sulfaattivapaat tuotteet paremmin, sillä päänahkani on herkkyyteen taipuvainen (kuten kampaaja on sanonut: ei tarvinnut kuin hipaista kammalla niin hipaistu kohta alkoi jo punoittaa). Toisinaan saatan myös kärsiä ikävistä paukamista päänahassa, jotka tulevat juurikin hiusten pesun jälkeen - tässäkin mietin että olisiko sulfaatti siihen syypää.
Toisaalta sulfaatti ei kuulemma tee ympäristölle hyvää, joten eikö luonnostakin täytyisi pitää huolta?

Shampoo tuoksuu kivasti hieman sitruksiselle ja onhan pullokin aika tyylikkään näköinen suihkuhyllyllä. Aine itsessään on aavistuksen juoksevaa, muttei liian. Toisinaan shampoo vaahtoaa kevyesti ja toisinaan taas ei, riippuen ihan siitä kuinka likainen tai muotoiluainejäämiä sisältävä tukka on pesuhetkellä päässä. Joskus hiuksia pestäessä tulee sellainen olo että "peseekö tämä ollenkaan hiuksia?" kun se ei vaahtoa samanlailla runsaasti kuin sulfaattia sisältävät shampoot joita aina aiemmin käytin. Huuhdellessa kuitenkin aina huomaa että kyllä se pesee, sillä taas se tuttu takkuinen leijonaharja kohoaa hieman esiin - ja siksi sitä hoitoainetta on pakko laittaa.

Kuitenkaan en huomannut shampoossa mitään erikoista tai muuta mullistavaa, mutta eivät hiukset mitään pahaakaan sano tästä. Ehkä pidempi käyttöaika kertoo vielä enemmän shampoon laadusta ja onko sillä ollut mitään vaikutusta hiuksiini tai päänahkaani.

______

Suositteko sulfaatteja sisältäviä vai sulfaattivapaita tuotteita?

23.9.2016

Vuoden ostos?

Joskus netissä törmää kaikkiin ihmeellisyyksiin - jopa silloin kun selaa ihan vain kosmetiikkaakin.


Tämä törmäämäni asia ei suinkaan ollut kovin ihmeellinen, mutta ainakin se nauratti. Ja sitten kun se ei enää naurattanut, niin sen jälkeen se oli PAKKO saada - ihan sama vaikka miten turha se olisi!

Arvasitko siis jo mikä tuossa pussissa on?


No mikäs muukaan kuin kissankorvapanta!

Etude Housen My Beauty Tool Lovely Etti Hair Band on siis kissankorvilla varustettu hiuspanta, jota käytetään naaman putsauksen, kasvonaamion tai suihkun aikana - tai miksei vaikka meikatessakin kun haluaa hiukset pois kasvojen tieltä.

Ja juu, pompulahan on kyllä keksitty jos haluaa hiukset pois naamalta. Mutta tuolla pannalla ihonhoito on vielä hauskempaa! En sanoisi itseäni mitenkään suloisen näköiseksi tuo päässä, vaan enemmän naurettavalta ja ehkä hieman kahjoltakin. Tällä varmaan crazy cat lady -leima on taattu, etenkin siinä vaiheessa kun ikää kertyy vielä lisää.

(Mutta vielä hauskempaa on kun tuo panta on poikaystävän päässä kun läträän naamioita hänen naamalleen - oi kyllä, myös uusi poikaystävä on joutunut kotitekoisiin kauneuskäsittelyihin!)

Näitä pantoja löytyy niin eBaysta kuin jopa iHerbistäkin. Itse tilasin tämän Cosmetic-Lovesta.

______

Onko tämä sinusta vuoden söpöin, noloin vai turhin ostos?
Kuinka sinä teet ihonhoidostasi hauskempaa?

Hauskaa viikonloppua kaikille!

19.9.2016

Ruusunmarjaa & Kauraa

Olen todella surkea ostamaan ihonhoitotuotteita. Siinä missä olen valmis maksamaan vaikka huulipunasta pikkaisen enemmän, niin ihonhoitotuotteissa se ei päde ihan samanlailla. Luultavasti ajattelen sen niin, että ihonhoitotuote on ns. välttämätön tuote, joka kuluu nopeammin ja siksi sen pitäisi olla myös kukkaroystävällinen.

Etenkin kasvorasvojen suhteen olen jollain tavalla nuuka. En millään haluaisi pulittaa yli 10€ yhteen nassurasvaan (mutta huulipunasta se ei silti tunnu olevan mitenkään kummallista...), vaikka yleensä juuri se omalle iholle sopivat yksilöt ovat maksaneetkin enemmän.

Viime aikoina blogeissa on vilahdellut YA naturaen tuotteita, jotka ovat siis kotimaista apteekki- ja sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Tuotteet eivät ole edes kovin hinnalla pilattuja, sillä kaikki tuotteet maksavat alle 13€.

Koska Yliopiston Apteekissa oli 15% alennukset kaikista kosmetiikkatuotteista, niin pakkohan minun oli hakea merkin päivävoide testattavaksi kun edellinen rasva oli jo vähissä.


Päivävoide on normaalille ja sekaiholle, joka sisältää mustaherukansiemen- ja ruusunmarjaöljyn ihon pehmeyttä ja kimmoisuutta lisääviä omega-rasvahappoja, kun taas kaurauute ja koivunmahla uudistavat ja tasapainottavat ihoa. Voide on miedosti hajustettu ja se on pakattu pumppupulloon - minun epäpuhdas ihoni kiittää siitä, niin ei turhia pöpöjä pääse muhimaan voiteen sekaan (vaikka aina olenkin puhtain sormin sorkkinut kasvorasvoja, niin silti).

Itse pidän purkin yksinkertaisesta ulkoasusta ja sen kuvituksesta, sitä kehtaa ihan pitää kylppärin hyllyllä. Voide itsessään kosteuttaa melko kevyesti, mutta tällä hetkellä sen kosteusteho on itselle riittävä (tiedä sitten miten talvella) ja se imeytyy hyvin. Ehkä tätä voisi sanoa sellaiseksi perushyväksi kasvorasvaksi, joka ei ole kovin erikoinen mutta ihan toimiva.  Tuoksu on melko jännä voiteessa, en oikein osaa selittää sitä mutta itselle siitä tuli mieleen ehkä lievästi lapsuusaikojen muovailuvahat(!).

Hienoa kuinka kotimaista kosmetiikkaa on tarjolla lisää, sillä mielellään sitä tukisi kotimaisuutta. Kunhan vain vielä värikosmetiikkaankin tulisi kotimaisia helmiä!
Ya naturaen tuotteista jäi vielä houkuttelemaan sarjan silmämeikinpoistoaine ja hieman myös mustaherukkainen kasvovesi, mutta hillitsin itseni ja jätin ne toistaiseksi hyllyyn - odotellaan nyt ensin että edellisetkin purnukat kuluvat loppuun ennen uusien hamstraamista.

_______

Oletko jo tutustunut YA naturaeen?

16.9.2016

Jolie Box!

Muistan aina sen kun Livbox ilmestyi ensimmäisten kerran myyntiin. Monet bloggasivat innoissaan tuosta kosmetiikkaa pursuavasta laatikosta ja mietin aina itsekin että "voi hitto mäkin haluan!". Aikaa kuitenkin kului ja hiljalleen postaukset Livboxista alkoi jo tympimäänkin, sillä siinä ei oikeastaan ollut mitään erikoista. Aina se tuntui koostuvan tutusta markettikosmetiikasta, joita pystyy ostamaan yksittäin hyvistä tarjouksista ja niin se into vain paloi pois koko laatikkoa kohtaan.

Toki tarjolla oli muitakin kauneusbokseja, kuten Lookfantasticin oma Beauty Box ja mietin jo että pitäisikö harkita jotain sellaista? Kuitenkin ulkomaisten kauneusboksien tilaamisen koin jotenkin hankalalta ja ajattelin jo etteivät kauneusboksit vain ole minua varten. Mietin jo hetken Bearelin kauneusboksiakin, mutta toisaalta en halunnut pelkkää korealaista kosmetiikkaa sisältävää yllätysboksia.

Mutta kun kuulin Jolie boxista, niin se sai minut innostumaan! Niinpä tilasin pitkän mietinnän jälkeen 3kk boksin, joka maksoi 72€ eli 24€/kk. Kyllähän se hieman kirpaisi maksaa tuota summaa, mutta olin niin vakuuttunut aiemmista boksien sisällöistä, että todella toivoin saavani rahoille vastinetta!



Syyskuun boxi oli siis ihka ensimmäinen Jolie boxini. Itselle se saapui noudettavaksi 14.9 ja olin tietysti kerennyt siihen mennessä jo spoilaantumaa boksin sisällöstä, sillä niitä vilisi ympäri instagramia. Jolie itse oli myös paljastanut yhden boxin tuotteen sähköpostiviestissän, joka saattoi joillekin aiheuttaa jonkin asteista harmitusta.

Katsotaan kuitenkin tuotteet läpi vielä tarkemmin!


Couleur Caramelin kasvovesi sisältää mietoja hedelmähappoja ja on todellinen kirkastuspommi samealle iholle. Raikastavaan ja rauhoittavaan appelsiinipohjaan on lisätty yhtä kasvikunnan tehoikkanta kosteuttajaa, glyseriiniä. Luonnolliset hedelmähapot (omenahappo, viinihappo, glykolihappo) raikastavat ja kirkastavat kasvojen ihoa säännöllisessä käytössä. Alkoholiton tuote ei kuivata ihoa vaan jättää sen pehmeäksi, miellyttäväksi ja kosteutetuksi.

Kasvovedelle oli tarvetta ja sinänsä onni että spoilaannuin boksin sisällöstä, niin en kerennyt ostamaan ylimääräistä kasvovettä kaappiin pyörimään! Merkin tuotteita en ole koskaan käyttänyt vaikka meikkejä olen välillä katsonut nettikaupoista ja blogeista - ihonhoitotuotteet taas olivat ihan uusi juttu minulle.
EcoBeautyssa tällä 200ml pullolla on hintaa 18,50€. Jolien valikoimasta tuotetta ei löydy, mutta Jolie itse ehdottaa tälle kasvovedelle ihastuneille hankkimaan jatkossa L'atélier des Délicesin Vitamin Rich Toner kasvoveden, joka on täysin vastaava tuote. Sen hinta puolestaan on 24,10€.

Iroisie Gelée Douceur Démaquillante on yksi Jolien valikoiman tunnetuimmista puhdistustuotteita. Miedon tuoksuinen, alkoholiton puhdistusgeeli sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle. Poistaa ihoa kuivattamatta kaiken meikin, myös silmämeikin. Misellikoostumus, jonka ansiosta tuotetta ei ole pakko huuhtoa pois vedellä. Hellävarainen koostumus säilyttää ihon oman pH-tasapainon. Sisältää papaijaa, joka uudistaa ihoa. Sitruuna supistaa ihohuokosia ja on antiseptinen. Merilevä puhdistaa, suojaa ja kosteuttaa.
Iroisie on Pariisin kuuluisan Hotel Ritzin span käyttämä tuotesarja.

Kasvoputsareille on aina tarvetta rupiselle naamalleni ja tietysti kaikki herkän ihon tuotteet ovat erittäin tervetulleita. Tuote itsessään vaikuttaa myös mielenkiintoiselta sen misellikoostumuksen vuoksi. Tätä taitavat monet pitävän boxin arvoikkampana tuotteena ja kieltämättä yhdistetty mielikuva Hotel Ritzin spahan tuo omanlaista luksusmaista fiilistä. Tällä 100 ml pullolla on hintaa Jolien webshopissa 22,50€ ja se sopii vegaaneille.


Alima Pure Natural Definition Brow Pencil on uusi, pigmenttirikas ja pehmeästi liukuva kumakynä. Kynä sopii tarkkaan työskentelyyn, mutta jälki on helppo pehmentää ja häivyttää. Kynä sopii loistavasti myös silmänrajaukseen. Pysyvä koostumus kestää koko päivän. Medium on neutraali, keskiruskea sävy, joka on varma valinta useimmille.

Tämä oli se tuote, jonka Jolie itse paljasti yhdessä sähköpostiviestissään ja tämä oli myös boksin ainoa meikkituote. Tietysti joku värikäs huulipuna tai mukava luomiväri olisi ehkä enemmän aiheuttanut ihastelua, mutta itse oikeastaan tykkäsin siitä että sai kulmakynän ihan vain sen vuoksi, koska olin uuden tarpeessa. Medium on kyllä omaan makuun ehkä pikkaisen liian tumma, mutta katsotaan jos vaikka tottuisinkin sen tummuuteen.
Kulmakynällä on hintaa 22,50€ ja sopii myös vegaaneille.


Weleda Arnica Sports Shower Gel 20ml on raikas suihkugeeli, joka puhdistaa kuivattamatta ihoa. Säilyttää ihon kosteuden samalla kun se muodostaa pehmeän vaahdon. Raikkaalla rosmariinin ja laventelin tuoksulla on tasapainottava vaikutus. Sopii erittäin hyvin urheilijoille fyysisen treenin jälkeen.

Haha, tämä lähteekin treenikassin pohjalle samantien jo siksi kun siinä lukee sport! Suihkugeelissä on jännä yrttinen, mutta raikas tuoksu ja ainakin rosmariinin erottaa siitä selvästi.
Täysikokoinen 200ml tuubi maksaisi 10,90€, eli 20ml tuubin hinnaksi jää 1,09€.

Dr. Hauschka Sitruuna-Sitruunaruoho -vartalovoide 10ml antaa elinvoimaa uuteen päivään. Vartalovoiteen puhtaan raikas tuoksu avaa aistit. Sitruunaruoho ja aito, eteerinen sitruunaöljy kirkastavat ihon sävyä. Ne aktivoivat ja kiinteyttävät ihoa yhdessä ihokudoksen rakennetta kohentavan peltokorteuutteen ja ihoa vahvistavan salviauutteen ohella. Kvittenuute ylläpitää ihon kosteustasapainoa. Jojoba- ja oliiviöljy lisäävät vartalovoiteen hoitavaa vaikutusta.

Sitrustuoksujen ystävänä en voi vastustaa tuota tuoksua! Vielä en ole kokeillut iholle, mutta epäilen ettei tuo tuubi riitä koko vartalolle (luultavasti riittää vain reisille, heheh). Täysikokoisella 145ml voiteella on hintaa Sokoksella 31€ eli yhden 10ml tuubille tulisi hintaa 2,13€. Tämän mukana tuli myös pieni lehtinen Dr. Hauschkan vartalon- ja hiustenhoitotuotteista.


Neal's Yard Remedies Deliciously Ella Rose, Lime & Cucumber Moisturiser & Facial Wash: Yhteistyössä huippusuositun englantilaisen bloggaajan ja ruokakirjailijan, Ella WoodWardin, kanssa kehitetty Deliciously Ella-tuotelinja sisältää kaksi raikasta ja ihoa hellivää uutuustuotetta. Linja on aivan uunituore Suomessa ja ensimmäiset kuukaudet eksklusiivisesti Joliessa myynnissä. Ellan suosikkiraaka-aineet: tasapainottava ruusu ja lime sekä viilentävä kurkku palauttavat ihon luonnollisen hehkun ja kohottavat mielialaa. Sisältää lisäksi antioksidanttipitoista mustikkaa ja acai-marjaa. Kasvopesu poistaa hellävaraisesti meikin ja päivän aikana ihon pintaan kertyneen lian. Kasvovoide on koostumukseltaan kevyt ja se imeytyy nopeasti. Voide pehmentää ihoa ja palauttaa sen luonnollisen hehkun. Tuotteet sopivat kaikille ihotyypeille.

Nämäkin näytepussit tulee varmasti käytettyä jossain vaiheessa. 100 ml pullo kasvovoidetta maksaisi 36,50€ ja 100ml pullo kasvopesua 24€ ja nämä sopivat vegaaneille.

Zuii Foundation Primer -meikinpohjustusvoide on sekoitus ravisevia ainesosia, jotka suojaavat ja kosteuttavat ihoa. Pohjustusvoide tekee kauniin pohjan iholle ennen meikkivoiteen tai muun meikkipohjan lisäämistä. Ruusuvesi, kamomilla, aloe vera ja kehäkukka rauhoittavat ja kosteuttavat ihoa häivyttäen ikääntymisen merkkejä. Ruusuvesi vähentää tulehduksia, napakoittaa ihoa ja tasapainottaa ihon öljyisyyttä. Sopii parhaiten kuivalle, normaalille ja pintakuivalle sekaiholle. Rasvaisemmalla iholla voit käyttää primeria kosteusvoiteen asemasta meikin alla.

Olin jo jonkin aikaa miettinyt Zuiin primeria, joten tämä näytepussi tuli tarpeeseen! Täysikokoisella primerilla on kuitenkin hintaa 32€, joten ei ihan huvittaisi maksaa niin paljoa jos se ei sovikaan omalle iholle.


Yhteenveto:

Itse olin ainakin tyytyväinen tähän ensimmäiseen boksiin, sillä jokainen tuote oli oikeasti tarpeellinen  - arkisia, mutta eniten käytettyjä tuotteita joista jokainen päätyy varmasti käyttöön. 24€ yhdestä tällaisesta laatikosta ei tunnu yhtään pahalta ja toivottavasti myös seuraavat 2 laatikkoa ihastuttavat!

__________

Mitä olette pitäneet Jolie boxista?

12.9.2016

Hehkua Nelikolmosella

Miltä kuulostaisi sipaista timanttipölyä kasvoille?


Itsestä ainakin se kuulosti aika mukavalta ajatukselta ("A kiss on the hand may be quite continental,
but diamonds are a girl's best friend"), etenkin korostuspuuterin muodossa. Nimittäin Inglotin HD Illuminizing on hienojakoinen timanttipölyä sisältävä irtopuuteri, jonka pitäisi sopia käytettäväksi arkisten menojen lisäksi myös HD-kuvauksiin sillä se sisältää HD-pigmenttejä.

Sävyjä on tarjolla viisi erilaista, joista itse valitsin vaaleankeltaisen sävyn nro 43.

(Olenko ainoa joka ei tykkää siitä kuinka kosmetiikalle annetaan tylsästi vain numeroita sävynimiksi?)


Inglotin pakkaukset ovat hyvin yksinkertaisia ilman kummempia koristeita, mutta yksinkertaisuudessaan ihan tyylikkäitäkin. Puuterin mukana tuli myös vippa, joka on itsellä kylläkin jäänyt käyttämättömäksi sillä suosin ennemmin sivellintä puuterituotteiden levitykseen. Vippaa olen käyttänyt viimeksi ehkä... ööh, yläasteella?

Näin mineraalimeikkien käyttäjänä on tullut tutuksi se, että jauhemaista tuotetta ripotellaan ensin kannelle, josta sitä sitten otetaan siveltimeen. Suosittelen muuten kaikkien jauhemaisten meikkien suhteen tekemään vain muutaman reiän suojamuoviin, jotta puuteri pysyy siististi purkin sisällä eikä räjähdä leviä ympäriinä (kuten vaatteille...) kun avaa sen ensi kerralla. Alussa puuteria ei ehkä tule kovin runsaasti rei'istä ulos ja varmasti mieli tekisi vain repäistä koko muovi irti, mutta hiljalleen kun tuotetta kuluu enemmän, niin sitten sitä puuteria alkaakin olemaan ihan joka paikassa - believe me.

Kerrostettuna ja häivytettynä

43 on ainakin sävyltään ollut ihan kiva. Se ei ole liian keltainen mutta ei täysin valkoinenkaan. Puuterissa näyttäisi olevan kimalteita, mutta se ei silti ole vain yhtä glitteristä pläjäystä kuin taitoluistelijan paljettiasu konsanaan - kuitenkin se vähän näyttäisi kimaltelevan tietyssä valossa. Enemmän puuteri tekee hehkuvamman kuin kimaltelevan lopputuloksen, joka on tietysti luonnollisempi ja täten tekee tuotteesta sopivan joka päiväiseenkin käyttöön. Jo pienellä määrällä saa hehkuvat ja raikkaan näköiset poskipäät ja puuteri levittyy ongelmitta kasvoille. Hassua kyllä se ei edes tunnu oikein miltään sillä se on niin kevyen tuntuista!

Mutta jostain syystä itselle jäi puuterista enemmän sellainen "ihan kiva"-fiilis. En tiedä mikä siinä on, sillä ei siinä oikeastaan ole mitään vikaa. Ehkä odotin siltä jotain enemmän, sillä ainakin Inglotin luomivärit olivat aiemmin ihastuttaneet minua pigmenteillään. Jokin tässä ei kuitenkaan aiheuta innostuneita sykähdyksiä; onko se liiankin yksinkertainen pakkaus, jonka näkeminen ei tuota iloa? Onko se tylsän kuuloinen sävynumero? Olisiko ehkä sittenkin pitäny valita jokin muu sävy, joka erottuisi enemmän kasvoilta? Vai olenko vain katsonut instagramissa liikaa suorastaan överisti korostuspuutereilla meikattuja kasvoja, jonka vuoksi tämän heleys ei oikein tunnu enää missään?

Tai sitten vain sytyn tälle hitaasti, kuten yleensä korostuspuutereiden suhteen on käynyt. En tiedä mikä siinä on, mutta alussa on aina sellainen 'no jaa'-fiilis ja vasta puolivälissä tai ihan lopussa on tajunnut sen loistokkuuden.

______

Mikä on teidän suosikki Inglotilta?

8.9.2016

MoYou London Mani Box

Yleensä sivuutan valmiiksi koottuja kauneuspaketteja, ihan vain jo sillä että haluan itse valita haluamani tuotteet - yleensä kun näissä pakkauksissa tulee vähintään yksi tuote joka jää vain pyörimään turhaan laatikon pohjalle. Luultavasti ainoa valmispakkaus jonka olen koskaan ostanut, on ollut bareMineralsin Get Started-aloituspakkaus, joka oli kyllä kätevä silloin kun halusi testata merkin tuotteita ja löytää se itselle sopiva sävy meikkipohjasta.

Kynsien leimailuun erikoistunut MoYou London alkoi taannoin julkaisemaan joka perjantai Weekly Mani Boxeja, jotka sisältävät kynsikoristeluihin liittyviä tarvikkeita lakoista leimauslaattoihin. Boxeja on aina myynnissä kaksi: Regular ("perus") ja XL esim. isommille (rakenne)kynsille, joten kaiken kyntiset kynsiharrastajat on otettu huomioon.

Itsehän en ole kovin kummoinen kynsiharrastaja, vaikka tykkäänkin toisinaan leimailla kynsiäni. Ajattelin myös ensin ettei Mani Box olisi ihan omiaan, sillä olen aina tykännyt valita itse omat leimauslaattani ja kynsilakkani.
Noh, toisin kuitenkin kävi kun kesällä MoYou London julkaisi Tropical Green Mani Boxin.


Mani Box maksoi tuolloin 20£ ja toimitus oli ilmainen Suomeen, mutta nyttemmin MoYou London on joutunut nostamaan tuotteiden hintoja 1£ verran ja myös toimitukseen on tullut muutoksia; yli 25£ tilaukset toimitettuna Suomeen ovat ilmaiset jos tilaus ei sisällä kynsilakkoja. Pienet pahoitteluni jo siis siitä että tästä boksista kirjoittelen näinkin myöhään!

Weekly Mani Boxin hinta on siis nykyään 25£, joten sinänsä onni että kerkesin tilata boxin ennen hinnan nousuja. Luultavasti Mani Boxiinkin tulee nykyään postikulut vielä päälle, ne kun sisältävät aina kynsilakkoja (korjatkaa jos olen väärässä!).

Tropical Green Mani Box sisälsi:

  • 4 lakkaa sävyissä Black Knight, Kiss the Frog, Surfs Up ja Winter Green
  • Tropical 013 leimauslaatan
  • XL Marshmallow  non-sticky leimasimen ja lastan säilytysrasiassa


Eniten minuun vetosi boksin kynsilakat, joka oli se pääsyy tilaukseen - olen jostain syystä heikkona vihreisiin kynsilakkoihin ja tuo sininenkin näytti niin kivalta! Puhumattakaan siitä että Essencen musta leimauslakka oli jo vähissä, joten tuo mustakin tuli todella tarpeeseen.
Kynsilakat ovat kuvassa vasemmalta oikealle: Black Knight, Kiss the Frog, Surfs Up ja Winter Green.


Tropical 13 leimauslaatassa on - yllätys yllätys - trooppisia kasveja koko kynnen kuvioilla. Osa kuvioista oikein huutaa kesää ja havaijipaitoja, mutta eiköhän osasta saa syksyisiäkin koristeluja oikean sävyisillä lakoilla. Etenkin alarivin kuviot miellyttävät omaa silmää.


Vaalean vihreä säilytysrasia, jonka kantta koristaa söpö mopsin kuva, kätkee sisälleen XL Marshmallow Non-sticky leimasimen valkoisella silikonipäällä ja lastan. Nämäkin tulivat kyllä tarpeeseen, sillä olin jo jonkin aikaa ajatellut hankkia uudet ikivanhojen Konadin leimaustarvikkeiden tilalle! Tämä luottokorttimainen lasta on myös kivempi sillä se ei naarmuta laattaa.

Tilaamani boksi sisältää tuotteita (vanhoilla hinnoilla) 30,95£ edestä, joten ihan mukava säästö tuli noin valmiiksi valituilla tuotteilla. Tilaukseni toimitti DHL ja kuten arvelinkin, en ollut itse kotona paikalla kun pakettia oltiin tuomassa. Onneksi netin kautta pystyi tekemään ilmoituksen haluamalleen paketin jättöpaikalle, josta pystyin sen itse hakemaan myöhemmin. Paketin voi toki pyytää uudelleen kotiovelleen tiettynä kellonaikana, mutta koska itse olen kotona vasta klo 16 jälkeen, ei paketteja enää tuoda siihen aikaan kotiovelle asti.

Että sellainen boksi! Kokonaisuuteen olin tyytyväinen, sillä kaikki tuotteet tulivat tarpeeseen ja jokainen kynsilakan sävy miellytti silmää. Tämä olisi sopinut hyvin myös aloittelevalle kynsileimaajalle, kun mukana tuli myös leimasin ja lasta. Joissain mani boxeissa ei ole tullut niitä mukana, mutta sen sijaan esim. leimauslaattoja on ollut sitten enemmän.
Toista mani boxia ei ole lähtenyt tilaukseen, mutta erään toisen kauneusboksin olen kyllä tilannut, eikä se sisällä pelkkiä kynsijuttuja vaan ihan yleisesti kosmetiikkaa. Niin se mieli vain voi muuttua kauneusboksienkin suhteen!

_______

Kiinnostaako teitä MoYou Londonin Mani boxit?

5.9.2016

Elokuun lopuneet

Hemmetti kuinka aika oikein kuluukin! Lempi vuodenaikani syksy on viimein saapunut ja kuun vaihde on itsellä mennytkin kotia tuunaten (eli kuluttamalla roposia kynttilätarvikkeisiin ja muuhun tilpehööriin) ja kirppispöytää hoidellen - eihän siihen mennytkään kuin melkein neljä kuukautta että sain aikaiseksi varata sen, huups!

Joka tapauksessa aloitetaa tämä kuukausi perinteisesti edelliskuukauden loppuneilla - olkaapa hyvät!



First Aid Beauty Pure Skin Face Cleanser kasvoputsari - Alussa tämä vaikutti tylsältä, mutta myöhemmin tajusin että naamani juuri tykkää tämän tapaisista putsareista! Putsasi hyvin kasvot ja ei kuivattanut ihoa - voisin siis hyvinkin kuvitella hankkivani tätä uudestaan. Putsarista olen kirjoittanut aiemmin täällä.

DABBA Piparminttu kukkaisvesi - Kiva mintun tuoksu ja virkisti mukavasti kasvoja. Mutta ei tämä siankärsämöä päihittänyt, vaikka tuoksu onkin tässä huomattavasti parempi. Dabba kukkaisvesistä olen aiemmin kirjoittanut samassa postauksessa FABin putsarista (klikkaa siis aiempaa linkkiä tuosta ylempää).

Yves Rocher Pure System kasvojen kuorinta-aine - Tämä oli jo toinen tuubi tätä samaa kuorinta-ainetta ja no, ainakin nyt toistaiseksi jäi myös toiseksi. Unohdin oikeastaan käyttää tätä ja pakko tunnustaa, että käytin tätä välillä ihan sain säärienkin kuorintaan ennen säärikarvojen poistoa. Ihan kiva, mutta alkoi jo kyllästyttää.

FACY Collagen Tissue Mask kangasnaamio - Äitini antoi tämän naamion ja tätä olen käyttänyt jo kerran aiemminkin. Ihan kiva naamio, joka ei tee ihmeitä mutta ainakin saa rentoutua edes hetkeksi.

Belov East-Skin Green Tea Natural Nurishing Face Mask kangasnaamio - Tämänkin sain äidiltäni. Valitettavasti tämä naamio ei kyllä ollut niin kiva kuin edellä mainitsemani Facyn. Itse ainetta oli tosi paljon, sillä sitä jäi reippaasti vielä pussiinkin kangasnaamion jäljiltä (arvatkaapa vain kuinka limaisia nuo kaikki tyhjät purnukat olivat kun kaivoin nämä esille samasta pussista...). Myös kasvoille ainetta jäi reilusti naamion jälkeen, sillä jouduin pesemään ylimääräiset pois. Tuoksusta erottui selkeästi vihreä tee.



Cien kynsilakanpoistoaine - Edullinen ja toimiva, jota en ole (vieläkään) vaihtanut toiseen.

Crabtree & Evelyn ultra-moisturising hand therapy Tarocco Orange käsirasvaTämä oli mieluinen käyttää! Teki käsistä pehmeät (ja ehkä lievästi puuterisenkin tuntuiset, olenko ainoa joka on sitä mieltä?) ja kynsinauhanikin tykkäsivät tästä. Voisin kuvitella testaavani jotain muutakin merkin käsirasvaa, etenkin siinä vaiheessa kun ilmat kylmenevät! Aiemmin olen hehkuttanut käsirasvasta sen omassa postauksessaan täällä.

Meow Cosmetics Primp & Preen Premiere Puss Combination Skin Primer meikinpohjustuspuuteri - Tälle puuterille tapahtui hidas syttyminen: aluksi en oikein osannut käyttää sitä, mutta hiljalleen aloin lämpenemään ja lopulta huomasin käyttäväni tätä lähes aina mineraalimeikkipuuterin alla. Nyt olen päässyt hieman "sisälle" näiden primereiden suhteen, sillä tajusin että itse meikkipuuteria kuluu vähemmän kun pohjustaa kasvot ja jälkikin on tasaisempaa. Tulen siis hankkimaan uuden mineraalipuuterin meikkipohjan alle, mutta en varmaan tätä kyseistä yksilöä. Puuterista löytyy oma postaus täältä.

Missha Super Aqua Refresing Cleansing Foam kasvojenpuhdistusaine -näyte - Tämä putsasi kasvot oikein natisevan puhtaiksi! Valitettavasti niin natisevaksi, että iho tarvitsi heti kasvorasvaa käytön jälkeen. Tämän perusteella en siis ostaisi itselleni, sillä ihoni kaipaa enemmän kosteutusta. Tästä näytteestä riitti pariin käyttökertaan.

Missha M Perfect Cover BB Cream SPF42 BB-voide -näytteet - Nämä näytteet ovat sävyistä No. 13 (Bright Beige), No. 21 (Light Beige) ja No. 23 (Natural Beige), joista viimeisin eli No.23 sopi parhaiten ihoni sävyyn. BB-voide oli yllättävän kiva ja voisin kuvitella hankkivani tätä vaikka lämpimän kohteen matkalle jo korkean aurinkosuojan (SK 42!) vuoksi. Itse kyllä jouduin puuteroimaan ihon vielä lopuksi, sillä oma iho rasvoittuu sen verran että heleä lopputulos näyttäisi jo parin tunnin päästä enemmänkin rasvaiselta. Mutta koska olen vannoutunut mineraalimeikkipohjien käyttäjä (aivan kuin en olisi jo tarpeeksi sitä täällä jo toitottanut...), niin ei näistä tullut sen korvaajaa. Mutta kesää varten voisin harkita ja etenkin reissulle tämä olisi kätevä!

_________

Kuinka teidän syksynne on alkanut?