19.9.2016

Ruusunmarjaa & Kauraa

Olen todella surkea ostamaan ihonhoitotuotteita. Siinä missä olen valmis maksamaan vaikka huulipunasta pikkaisen enemmän, niin ihonhoitotuotteissa se ei päde ihan samanlailla. Luultavasti ajattelen sen niin, että ihonhoitotuote on ns. välttämätön tuote, joka kuluu nopeammin ja siksi sen pitäisi olla myös kukkaroystävällinen.

Etenkin kasvorasvojen suhteen olen jollain tavalla nuuka. En millään haluaisi pulittaa yli 10€ yhteen nassurasvaan (mutta huulipunasta se ei silti tunnu olevan mitenkään kummallista...), vaikka yleensä juuri se omalle iholle sopivat yksilöt ovat maksaneetkin enemmän.

Viime aikoina blogeissa on vilahdellut YA naturaen tuotteita, jotka ovat siis kotimaista apteekki- ja sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Tuotteet eivät ole edes kovin hinnalla pilattuja, sillä kaikki tuotteet maksavat alle 13€.

Koska Yliopiston Apteekissa oli 15% alennukset kaikista kosmetiikkatuotteista, niin pakkohan minun oli hakea merkin päivävoide testattavaksi kun edellinen rasva oli jo vähissä.


Päivävoide on normaalille ja sekaiholle, joka sisältää mustaherukansiemen- ja ruusunmarjaöljyn ihon pehmeyttä ja kimmoisuutta lisääviä omega-rasvahappoja, kun taas kaurauute ja koivunmahla uudistavat ja tasapainottavat ihoa. Voide on miedosti hajustettu ja se on pakattu pumppupulloon - minun epäpuhdas ihoni kiittää siitä, niin ei turhia pöpöjä pääse muhimaan voiteen sekaan (vaikka aina olenkin puhtain sormin sorkkinut kasvorasvoja, niin silti).

Itse pidän purkin yksinkertaisesta ulkoasusta ja sen kuvituksesta, sitä kehtaa ihan pitää kylppärin hyllyllä. Voide itsessään kosteuttaa melko kevyesti, mutta tällä hetkellä sen kosteusteho on itselle riittävä (tiedä sitten miten talvella) ja se imeytyy hyvin. Ehkä tätä voisi sanoa sellaiseksi perushyväksi kasvorasvaksi, joka ei ole kovin erikoinen mutta ihan toimiva.  Tuoksu on melko jännä voiteessa, en oikein osaa selittää sitä mutta itselle siitä tuli mieleen ehkä lievästi lapsuusaikojen muovailuvahat(!).

Hienoa kuinka kotimaista kosmetiikkaa on tarjolla lisää, sillä mielellään sitä tukisi kotimaisuutta. Kunhan vain vielä värikosmetiikkaankin tulisi kotimaisia helmiä!
Ya naturaen tuotteista jäi vielä houkuttelemaan sarjan silmämeikinpoistoaine ja hieman myös mustaherukkainen kasvovesi, mutta hillitsin itseni ja jätin ne toistaiseksi hyllyyn - odotellaan nyt ensin että edellisetkin purnukat kuluvat loppuun ennen uusien hamstraamista.

_______

Oletko jo tutustunut YA naturaeen?

6 kommenttia

  1. Mä pulitan nimen omaan enemmän ihonhoitotuotteista joilla saan ihoa parempaan kuntoon, sen sijaan meikeistä voin vähän tinkiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustaki se olisi järkevämpää (etenki kun itselläkään ei ole se kaikista helppohoitoisin iho), mutta jotenkin se ei vain mene mun päähän! :D

      Poista
  2. Mulla on ihan sama juttu, mielummin pihistän ihonhoitotuotteista, kuin meikeistä. Ja meikkien kohdalla pihistän juuri niistä nopeasti kuluvista ja pilaantuvista tuotteista, kuten eyelinerista ja ripsiväristä :D Mulle tämä merkki on ihan vieras. Pakkaus on tosi kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama homma! Ehkä se johtuu sitten siitä että ne ovat nopeammin kuluvia tuotteita, eli pitää ostaa useammin vuoden aikana joten silloin ei mielellään huvittaisi maksaa maltaita. :D

      Poista
  3. Olen muutaman näytteen verran kokeillut, mutta en muuten. Varmaan jossain vaiheessa enemmän, kun jo varastossa olevia nassurasvoja yms. on saatu käytettyä enemmän. Iso plussa pumppupullosta. Kunpa niitä olisi muutenkin enemmän tuotteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pumppupullo on kyllä noin paljon mukavampi käyttää! :) Verrattuna ainakin purkkiin josta sormin pitäisi rasvaa napsia.

      Poista