26.10.2016

Pystyisinkö käyttämään vain eläinkokeetonta kosmetiikkaa?

Olen eläinten ystävä ja sen tietää moni. En pidä ainoastaan vain kissoista ja koirista, vaan monista muistakin eläimistä kuten ketuista, pupuista, jyrsijöistä, siileistä ja lepakoista... noh, aika monista! Olen aina pitänyt eläimistä ja jo pienenä luin siskoni kanssa yhdessä Lemmikit-lehteä ja mummini tilasi synttärilahjaksi Eläinmaailmaa. Intagramista selaan päivittäin eläinkuvia ja -videoita, joita lähes pakotan myös muidenkin katsoa. Myös Avara luonto kuuluu usein sunnuntaiaamujeni ohjelmaan,

Olen myös kasvanut perheessä johon on kuulunut - ja yhä kuuluu, kohta 15v! - kissa, joten voisi sanoa että koko perheemme on eläinrakas, sillä tuo kissa on ollut todella tärkeä ja rakas meille kaikille (kuulisittepa vain miten isäni lepertelee sille, hän josta vähiten olisi silloin aikoinaan uskonut!). Niin ja onhan minulla itsellänikin lemmikkinä kääpiöhamsteri, vaikka saankin toisinaan kuulla että kuinka aikuisella ihmisellä voi sellainen olla lemmikkinä, että eikös ne ole enemmän lasten lemmikkejä (jota kääpiöhamsteri ei todellakaan ole!). Mutta minkäs sille voi, tykkään eläimistä ja jo tuo pieni jyrsijäkin tuo iloa päiviini - ja myös muille, ainakin poikaystävälle joka mielellään haluaisi antaa tälle jopa liikaa herkkuja ja rakentelee erilaisia pahvilaatikkoviritelmiä ja temppuratoja joissa voi seikkailla.

Eläinrakkauteni vuoksi olisikin siis melko selvää, että haluaisin suosia eläinkokeetonta kosmetiikkaa. Ja niin mielelläni teenkin!

Mutta.

On ikävä myös myöntää se, että en käytä vain eläinkokeetonta kosmetiikkaa.

Monet kerrat olen pyrkinyt käyttämään ainoastaan eläinkokeetonta, mutta aina olen lipsahtanut. Ja kuitenkin ajattelen että eläinkokeeton kosmetiikka olisi parempi vaihtoehto. Miksikö? Koska kosmetiikka ei ole ns. pakollinen tarve, vaan ihminen pärjäisi ihan hyvin ilman sitä tuuheuttavaa ripsiväriä kuin punaista huulipunaakin. Ei kosmetiikka ole ravintoa (paitsi silmänruokana, ehhehe) jota tarvitsee selviytyäkseen (paitsi krapulaisina ja flunssaisina päivinä kun pitäisi mennä ihmisten ilmoille) tai pysyäkseen terveenä. Joten miksi haluaisin käyttää huulipunaa, jonka vuoksi ne karvakamut ovat kärsineet ja kituneet, suoraan sanottuna pinnallisuuteni vuoksi?

En minä haluaisikaan, on ihan kamalaa ajatella että mitä sen yhden huulipunan vuoksi on jouduttu tekemään elävälle luontokappaleelle. Jostain kumman syystä sitä vain on silti tullut hankittua tuotteita, joita testataan eläimillä. Esim. en ole voinut vastustaa MACin tuotteita ja Bombshell sävyinen huulipuna on yksi lemppareitani. Sitä ei vain tajua että elävä luontokappale on voinut kärsiä sen tuotteen vuoksi jonka ostaa.

Huumassa sen ikään kuin unohtaa.


Vaikka eläinkokeetonta kosmetiikkaa on hyvin tarjolla, niin itselleni aiheuttaa eräs ristiriita joidenkin eläinkokeettomien merkkien osalta - ja se syypää on suurimmaksi osaksi L'Oreal. Vaikka esim. Urban Decay, The Body Shop ja NYX kuuluvat eläinkokeettoman kosmetiikan listalle, niin ne ovat L'Orealin tytäryhtiöitä. Haluanko siis tukea merkkiä joka itse on eläinkokeeton, mutta jota L'Oreal puolestaan ei ole? Eikö se ole vähän kuin paremman omatunnon hakemista, sillä ymmärtääkseni osa näistä rahoista menee emoyhtiölle? Valaiskaa ihmeessä te minua tässä asiassa paremmin  tietävät!
(Myös muita eläinkokeettomia merkkejä on ei-eläinkokeettomien sisaryhtiöinä, L'Oreal oli tässä vain yksi ja ehkä myös se helpoin esimerkki).

Nykyään eläinkokeetonta kosmetiikkaa löytyy kuitenkin todella hyvin, jos vertaa vaikka siihen mitä se oli esim. 8 vuotta sitten, kun yritin siirtyä täysin eläinkokeettomiin tuotteisiin (tosi hyvin menikin, tämä blogi itsessään on jo todiste siitä jos lähtee selaamaan tuotepostauksia...). Myös yhä useampi yritys ilmoittautuu tänä päivänä eläinkokeettomaksi - ja jopa vegaanisiksi - ja tietoa on entistä helpompi saada.
Kuitenkin pitää olla myös tarkkana siitä, että mikä oikeasti on eläinkokeeton ja mikä ei, sillä pelkkä yrityksen sana ei siihen aina riitä ja eläinkokeettomuus voi olla vain eräänlainen markkinointikikka. Luulin pitkään että esim. Butter Londonin tuotteet ovat eläinkokeettomia, sillä pakkauksista löytyi Leaping Bunny-standardin logo. Lopulta kuitenkin paljastui että yritys oli käyttänyt sitä luvattomasti (lähde1lähde2). Voinko siis enää luottaa siihen että yritys on eläinkokeeton, jos käyttää luvattomasti yhtä tunnetuinta eläinkokeettomuuden merkkiä? Voi olla että he todellakin ovat eläinkokeettomia, mutta luottamus horjahti melko pahasti jo tuohon.


Viime aikoina oli ajatellut että ottaisin itseäni vihdoin niskasta kiinni, siirtyisin kokonaan eläinkokeettomaan kosmetiikkaan ja julistaisin sen täällä blogissakin. Löytyyhän noita tuotteita muutenkin jo kosmetiikkavarastoistani, joten muutos ei pitäisi olla kovin radikaalinen (ColourPopin meikit, Everyday Mineralsin meikkipohja, Pain ruusunmarjaöljy, Urtekramin dödö jne).

On kuitenkin tuotteita, joista en osaa sanoa että pystyisinkö luopumaan niistä tai löytäisinkö niille korvaajaa. Esimerkiksi rakastan Hermesin tuoksuani joka ei ymmärtääkseni ole eläinkokeeton, mutta sen tuoksu itsessään tuo minulle iloa. Hajuvesissä varmaan tulisikin se vaikeus, että mikä voisi korvata suosikkini.
En myöskään viitsi nakata tuotteita vain roskiin, vaan aion käyttää ne ei-eläinkokeettomat tuotteet loppuun - mitä niiden roskiin nakkaaminenkaan enää hyödyttäisi kun tuote on jo ostettu?

Sitäkään en oikein osaa sanoa niiden merkkien kohtaloa joiden emoyhtiöitä ovat jo aiemmin mainittu L'Oreal, Shiseido yms. Onhan se hyvä että osa sisaryhtiöistä ovat eläinkokeettomia ja mm. The Body Shop on viime aikoina aika paljon kampanjoinut eläimistä ja uusista vegaanisista tuotteista. Mutta en silti voi olla miettimättä itse emoyhtiötä sen takana (sanoo henkilö joka tällä hetkellä käyttää L'Orealin kynsilakan pikakuivattajaa). Vaikuttaako niiden käyttö todellisuudessa eläinkokeita vastaan? Vai olisiko sittenkin vain parempi suosia niitä merkkejä, jotka eivät ole minkään ei-eläinkokeettomien kosmetiikkajättien tytäryhtiöitä?

(Pakollinen kissakuva meidän neidistä)

Voisinko siis luvata siirtymistä 100% eläinkokeettomiin tuotteisiin? Rehellisesti sanottuna: en osaa sanoa. Helpompaa olisi luvata että 3/4 tuotteista olisi eläinkokeettomia ja 1/4 ei-eläinkokeetonta. Valintani ei välttämättä tekisi minusta sen parempaa ihmistä ja oikeastaan tuntisin olevani vähän tekopyhäkin jos alkaisin täällä jatkuvasti paasaamaan meikkien eläinkokeettomuudesta ja jo seuraavassa hetkessä joku teistä bongaisi minut kadulta kävelemässä lempparikengissäni, jotka ovat aitoa nupukkinahkaa.

En näe punaista jos joku nyt ilmoittaa minulle vaikka Maybellinen ripsivärin olevan parasta mitä maan päältä löytyy. Mutta en myöskään näe punaista eläinkokeettoman kosmetiikan puolesta puhumisesta, sillä itsekin sitä mieluusti kannatan, vaikkakin huonolla menestyksellä. Jokainen tekee itse omat valintansa ja tottahan se vain on, että molemmista ryhmistä löytyy hyviä tuotteita.

Ainoa asia mitä voin luvata, että tästä edespäin pyrin parhaani mukaan ostamaan jatkossa eläinkokeetonta kosmetiikkaa, sillä en edelleenkään pidä siitä ajatuksesta että eläimet joutuvat kärsimään ihmisen turhamaisuuden tähden - nykypäivänä eläinkokeet eivät kuitenkaan ole se ainoa vaihtoehto. Yritän siis tästä edespäin miettiä kaupassa ei-eläinkokeettoman tuotteen kohdalla, että miltä se itsestäni tuntuisi jos vaikka shampoota hierottaisiin väkisin silmiin ja sitten katsottaisiin että mitä tapahtuu?
 (Ehkä jatkossa voisin siirtyä takaisin niihin tekonahkakenkiinkin sitten, kun vanhat kengät ovat nähneet jo parhaan päivänsä?)

Blogissa tullaan kuitenkin yhä näkemään ei-eläinkokeetonta kosmetiikkaa, niin kauan kunnes tuote pääsee kuukauden loppuneet-postaukseen, jonka jälkeen se saa jäädä kaupan hyllylle. Mutta tulevat ostokset pyrin pitämään parhaani mukaan eläinkokeettomina tuotteina. Se voi olla haasteellista ajoittain, mutta yritetään silti. Mutta aivan kuten tähänkin asti, niin blogissa esiintyvät eläinkokeettomat tuotteet tulevat löytymään edelleen Eläinkokeetonta kosmetiikkaa-tunnisteen alta.
Myös vegaanit olen totta kai ottanut huomioon, sillä vegaanikosmetiikkaa löytyy Vegaaneille-tunnisteen alta.



Lopuksi vielä muutamia vinkkejä -ja vähän muistutuksena itsellenikin - niille, jotka haluavat suosia eläinkokeetonta kosmetiikkaa:

  • Suomessa myytäviä eläinkokeettomia kosmetiikka- ja puhdistusainetuotteita voi katsoa Animalian sivuilta.
  • Koreina on suomalainen kosmetiikan nettikauppa. joka myy ainoastaan eläinkokeetonta kosmetiikkaa, joten tuotteita voi huolettomasti klikata ostoskoriin.
  • Cruelty Free Kitty ja Logical Harmony ovat varmaan yksiä tunntetuimpia eläinkokeetonta kosmetiikkaa käsittelevistä blogeista.
  • Cruelty Free Internationalin tuotehausta voit tarkastaa suoraan, onko etsimällesi tuotemerkille myönnetty Leaping Bunny -merkki.
  • PETAn lista eläinkokeettomista tuotemerkeistä.
  • KARAn eli Korea Animal Rights Advocates sivuilta löytyvät korealaiset kosmetiikkamerkit, jotka ovat eläinkokeettomia ja myös lista niistä tuotteista, jotka eivät sisällä eläinperäisiä ainesosia. Ensimmäinen rasti-ruutuun-sarake kertoo ettei tuotetta ole testattu eläimin ja toinen rasti-ruutuun -sarake ettei yritys käytä eläinperäisiä ainesosia. Kolmas rasti-ruutuun-sarake kertoo ettei tuotetta viedä Kiinaan (tulkkaukseen käytin  apuna tätä kuvaa). Esim. A-True täyttää kaikki kolme kriteeriä, Beyondin tuotteissa saattaa olla eläinperäisiä ainesosia mutta täyttää kahden muun ehdot ja Innisfree on vain eläinkokeeton, mutta tuotteita viedään Kiinaan joissa kosmetiikkatuotteet testataan eläinkokein.
     Etelä-Korea on muutenkin ottanut asiakseen lopettaa eläinkokeet vuoteen 2018 mennessä (lähde), joka on tietysti hyvä uutinen kaikille eläinrakkaille ja korealaisen kosmetiikan faneille.
R.I.P Julkku <3

__________

Mitä ajatuksia teille heräsi?
Oletko vaihtanut jo tuotteesi eläinkokeettomiin?
Onko sinulla jakaa omat vinkkisi meille muille eläinkokeettomista tuotteista?


ps. Korjatkaa myös ihmeessä kaikki virheelliset tiedot jos niitä suinkin esiintyy tekstissä. :D

10 kommenttia

  1. Todella mielenkiintoinen postaus, oli mahtavaa lukea sun ajatuksia tästä aiheesta! Mähän kirjoitin kesällä blogissani siirtyneeni pikkuhiljaa eläinkokeettoman kosmetiikan käyttäjäksi, mutta eihän se ihan ongelmitta oo sujunut. Oon sortunut muutamiin "huti"ostoksiin ja puhtaasti joskus vain unohtanut sen, että joku brändi ei ole eläinkokeeton ja tajunnut sen vasta tuotteen jo ostettuani. Oonkin tajunnut sen, että mulle itselleni tärkeintä ja realistisinta tällä hetkellä onkin se, että oikeasti pyrin mahdollisuuksien mukaan olemaan ostamatta niitä ei-eläinkokeettomia tuotteita, mutta jos se ei aina onnistu niin ei siitä pidä itseään liikaa soimata. Niitä hutiostoksia tulee kuitenkin tehtä yhä harvemmin enkä mä myöskään näe mitään järkeä heittää kaikkia omistamiani kosmetiikkatuotteita pois, jotka eivät ole cruelty free brändeiltä. Ne rahat on kuitenkin jo menneet niille yhtiöille, kun mä olen tuotteet ostanut.

    Mä oon myös monesti miettinyt esimerkiksi just tota L'Oréalia ja sen eläinkokeettomia tytäryhtiöitä. Monet ajattelevat, että ostamalla vaikka juuri NYXin ja UD:n tuotteita, he osoittavat tälle isolle emoyhtiölle, että sitä rahaa tulee, vaikka tuotteita ei vietäisi Kiinaan yms. Mä ymmärrän tän kannan, mutta samalla jokainen noiden brändien tuotteita ostava (myös siis minä) tosiaan tukee suoraan sitä L'Oréalia, mikä taas ei varmasti ole se pointti tässä.. Ja totta puhuen niin kauan kuin mäkin ostan niitä UD:n ym. tuotteita, en voi sanoa ostavani pelkästään eläinkokeettomia tuotteita. Ja tää on vain mun mielipide siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, en osannut ajatellakaan että ostamalla sisaryhtiön eläinkokeettomia tuotteita voidaan pyrkiä osoittamaan että eläinkokeet olisivat turhia kun tuote kuitenkin myy vaikkei sitä Kiinaan vietäisi. Mutta kuitenkin se raha menee sille eläinkokeita käyttävälle yhtiölle ja jotenkin tuntuu että nämä isot yritykset ajattelevat enemmän sitä tuottoa kuin eettisyyttä.

      Eläinkokeet ja eläinkokeettomuus kosmetiikassa tuntuu olevan melko arka aihe, joten kesti aikansa että sain koko postauksen tehtyä. :D Olisihan se hienoa julistaa olevansa ns. 100% Cruelty free bloggaaja, mutta se tuntuisi huijaamiselta koska tiedän että siihen menee oma aikansa, ennen kuin kaikki käyttämäni tuotteet ovat eläinkokeettomia. :)

      Poista
  2. Tuo Loreal on vegaanien ikuisuusaihe, kommentoin sitä vain lyhyesti. :) Itse mietin siten, että en viitsi boikotoida suunnilleen kylän ainoaa kivijalkakauppaa eli Body Shopia, jossa myydään valvotusti eläinkokeetonta kosmetiikkaa. Koska eläinkokeetonta kosmetiikkaa on niin vähän kaikkeen muuhun verrattuna saatavilla, minusta olisi hassua boikotoida niitä harvoja eettisempiä toimijoita. Samoin tosiaan äänestän lompakollani eläinkokeettoman tuotannon puolesta, vaikka emoyhtiö olisikin "pahis". Lisäksi esimerkiksi Body Shopin voittoja ei käytetä eläinkokeiden rahoittamiseen, sen Lorkku lupasi jo ostaessaan lafkan aikoinaan (ja eihän sarjalla muuten olisi Leaping Bunnya). Mutta ymmärrän toisaalta niitä jotka haluavat vältellä suuryrityksiä, mutta itselleni se ei käytännössä onnistu täysin - ostanhan vegaaniruokaa myös ei-vegaanisilta firmoilta jne. Eli en ole täydellinen suinkaan emoyhtiöasiassa, mutta toisaalta suuryhtiöiden välttely on tässä maailmassa aika mutkikasta ainakin mun energiavarastoilla. :) Mutta hienoa, että nostit tärkeää asiaa esille blogissasi! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää tuo The Body Shopista! Tältä löytyy kuitenkin niin hyvän tuoksuisia tuotteita että olisi lähes sääli unohtaa ne. :')

      Toisaalta ymmärrän senkin että pienempi yritys on suostunut isomman sisaryhtiöksi, sillä se on yleensä taannut paremman tuoton ja markkinoinnin - olisiko esim. Nyx tullut välttämättä Suomeen edes myyntiin ilman Lorealia?

      Uskon että en itsekään pysty välttelemään 100% näitä "pahiksia" vaan saatan yhä ostaa esim. UD:n Primer Potionia ja luomivärejä, koska pidän niistä niin paljon ja onhan UD itsessään silti eläinkokeeton. Samanlailla kuin en pysty takaamaan että välttämättä löytäisin eläinkokeetonta versiota korvaamaan ei-eläinkokeetonta suosikkiani, joten olisihan se jo itseltänikin tekopyhää sitten vältellä emoyhtiöiden eläinkokeettomia sisaria. ;)

      Poista
  3. Mun mielestä tämä on sellainen asia, että jokaisen on vaan mietittävä se itselle parhain ratkaisu. Itse olen sen verran liberaali, etten ole enää missään asioissa ehdoton :D Mutta tiedän kyllä tuon tunteen, kun miettii, onko oma käyttäytyminen mahdollisesti ristiriitaista. Nämä eivät ole kyllä mitenkään helppoja asioita!

    ps. Buu niille, joiden mielestä kääpiöhamsterit on vain lasten lemmikkejä :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on ja sitten kun asioita ei haluaisi ajatella kovin musta-valkoisesti, niin se sekoittaa pikkaisen lisää sitä ristiriitaisuuden soppaa. :)

      No niinpä, etenkin kun juuri pienen kokonsa vuoksi niitä ei nimenomaan suositella lapsille. Näin aikuisellekin ne ovat välillä haastavia - etenkin kynsien leikkuu! :D

      Poista
  4. Hienoa Iina, peukku jo näistä ajatuksista! Aina mahtavaa, kun tästä aiheesta herää keskustelua :)

    Emoyhtiöasiasta voin jakaa myös oman mielipiteeni. Koen, että L'Oréal esimerkiksi on niin valtava yhtiö, että se ei heillä näkyisi missään jos jättäisin käyttämättä UD:ta tai NYX:iä. Sen sijaan jos käytän noita merkkejä, jotka itsessään ovat kuitenkin eläinkokeettomia, voin tukea juuri niitä merkkejä ja saada blogikirjoituksillani ehkä muitakin ihmisiä ostamaan juuri noita vaikka L'Oréalin omien tuotteiden sijaan. Eli vaikutan aktiivisesti passiivisen välttelyn sijaan.

    Mäkään en siis eläinkokeettomaksi ryhtymiseni jälkeen ole heittänyt mitään pois, olen vaan pikkuhiljaa antanut ja myynyt pois ei-eläinkokeetonta kosmetiikkaani. Mulle tää päätös oli helppo, ei vaan tuntunut enää hyvältä käyttää niiden merkkien tuotteita enkä aio niistä kuitenkaan blogiinikaan kirjoittaa. Loppuneet on ainoa kategoria, jossa noita ei-eläinkokeettomia tuotteita vielä näyttää, lähinnä tilastoinnin kannalta. Käytän siis osan ei-eläinkokeettomista tuotteistani ja muutamista epävarmoista loppuun myös.

    Hyviä nuo jakamasi eläinkokeettomuus-vinkit, ainoastaan kehoittaisin vielä lisäyksenä olemaan aina kriittinen ja tarkistamaan asioita. Animalian, Leaping Bunnyn ja blogien listat kuitenkin päivittyvät aina viiveellä. Nyt odottelenkin, että milloin Beccaa aletaan viemään Kiinaan, kun Estee Lauder osti yrityksen :(

    Tää eläinkokeettomuus ei siis ole mitenkään helppo asia, joten tsemppiä siihen!

    VastaaPoista
  5. Totta, L'Oreal on iso yhtiö ja vaikka mm. UD ja NYX ovat sen sisarina, niin nämä merkit ovat kiilanneet aika hyvin Lorealin omien tuotteiden ohitse. Varmasti Lorkun omillekin tuotteille on oma fanijoukkonsa, kuten niille Volume Million Lashes maskaroille, mutta enemmän sitä fanikuntaa on tuntunut rakentuvan UD:n ja NYXin ympärille. Varmasti niiden eläinkokeettomuudellakin on jotain asiaa, sillä eettisiä arvoja mietitään yhä enemmän. ;)

    Kiitos tsempeistä! Ikävää jos Beccan tuotteita aletaan viemään Kiinaan kun kuitenkin ovat niin kehuttuja ja kauniita swatcheissa. :<

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä postaus! Itse kiinnostuin eläinkokeettomasta kosmetiikasta ensimmäisen kerran joskus vuonna 2012, mutta vasta tänä keväänä päätin siirtyä täysin eläinkokeettomaan kosmetiikkaan. Eli pitkä prosessi on ollut omalla kohdalla, ei todellakaan tapahtunut yhdessä yössä :) Mun mielestä se on jo tosi paljon, että pyrkii ostamaan eläinkokeetonta.

    Ymmärrän kyllä tuon ristiriidan emoyhtiöiden suhteen ja olen itsekin välillä miettinyt asiaa. Kyllähän siinä rahaa menee sille emoyhtiölle ja sitä kautta niiden eläinkokeiden tekemiseen. Itse ajattelen silti niin, että haluan osoittaa tukeni näille eläinkokeettomille tytäryhtiöille, jotta ne myös pysyisivät eläinkokeettomina. Sain tähän asiaan myös uutta näkökulmaa alettuani syömään vegaanisesti. Kyllähän mä ravintolassakin käyn syömässä sen vegeaterian, vaikka ravintola suurimmaksi osaksi liha-annoksia myykin. Sen mun vegaaniaterian kautta menee rahaa myös lihantuotantoon, mutta jos sille vegaaniannokselle ei olisi kysyntää, ei sitä myöskään myytäisi. Vähän sama pätee omalla kohdalla tuohon emoyhtiöasiaan. Toisaalta kyllä kunnioitan myös heitä, jotka eivät osta esimerkiksi NYXiltä ja UD:ltä Lorealin takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vertauskuva tuosta ravintolassa syömisestä, oikein hyvä pointti!

      Eläinkokeettomaan kosmetiikkaan siirtyminen on yllättävän pitkä prosessi, vaikka aluksi luulin että se olisi melko helppoa kun muutenkin osa tuotteistani on eläinkokeettomilta merkeiltä. Etenkin jos lähtisi vielä välttelemään noita sisaryhtiötä - johon en kyllä näiden keskustelujen myötä taida lähteä tekemään kun on saanut enemmän näkökulmia asiaan! :D Hyvä siis että vähän ristiriitaisenkin oloinen postaukseni sai tuomaan lisää näkökulmia emo- ja sisaryhtiöiden yhteistyön suhteen!
      En myöskään usko että minä yksin ainoastaan parannan maailmaa ja eläinten kohtelua sillä että boikotoisin 100% Lorealia, Shiseidoa, Estee Lauderia yms, mutta aina voin silti suosia näiden eläinkokeettomia sisaryhtiöitä. Onhan sekin jo jotain!

      Onneksi eläinkokeettoman kosmetiikan kysynnän myötä myös tarjonta on kasvanut paremmaksi. :) Tarkuuttahan tämä myös vaatii, sillä esim. jotain merkkiä saatetaan yllättäen viedäkin Kiinaan ja joskus joistain merkeistä esiintyy myös virheellistä tietoa. Ihan yksinkertaista tämäkään ei siis ole.

      Poista