28.11.2016

Se paljon puhuttu Warpaint

Yksi kovimmista trendeistä viime aikoina on ollut hampaiden valkaisu aktiivihiilijauheella - jo se että tästä trendistä puhutaan ihan Ilta-Sanomissakin kertoo, että hampaiden peseminen hiilellä on nykyään aika monen hampaiden pesurutiineissa - ja totta kai alan ammattilaiset heti varoittelevat tuotteen käytöstä.

Tunnetuin näistä hiilituotteista on mitä luultavimmin Warpaint, jonka itse ostin lokakuussa I love-messuilta. Olen aina haaveillut valkoisista hampaista, mutta en mielellään halua valkaista niitä vetyperoksidilla ainakaan kotioloissa, sillä pelkään vahingoittavani sillä hampaitani jollain tapaa. Siksi itse kiinnostuin Warpaintista, sillä omaan korvaani se kuulosti enemmän turvallisemmalta vaihtoehdolta kaikella sillä markkinoinnilla jota käytettiin kun puhuttiin tuotteesta.


Warpaint on siis 100% luonnollinen hampaidenvalkaisujauhe, joka vaalentaa hellävaraisesti tummentumia. Siinä on bentoniittisavea, joka sisältää hampaille tärkeitä mineraaleja kuten kalsiumia ja kaliumia. Kookoksen kuoresta valmistettu aktiivihiili puhdistaa ja kiillottaa hampaita kiillettä vahingoittamatta ja luomulaatuiset appelsiininkuori, piparminttu sekä sitruunamyrtti vähentävät tulehduksia ja raikastavat suun. Tuote on vegaaninen ja yhden Warpaint -purkin pitäisi riittää n.150 käyttökertaan.

Aktiivihiilijauhe itsessään ei siis valkaise hampaita kuten vetyperoksidi (joka siis värjää itse hammasluun tunkeutumalla kiilteen läpi), vaan se on täysin omasta hammasväristä kiinni kuinka valkoiset hampaat hiilellä saa aikaan. Mutta jo se että värjäymät saa hampaista pois on silti parempi kuin katsella niitä kahvin ja viinin tummentamia hampaita, vai kuinka?

Muistatteko tämän Frendien jakson? (Oli pakko!)

Koska olen aika sinisilmäinen kuluttaja, niin ajattelin että tuo musta jauhe todella voisi olla vain hyväksi ja ettei sen käytössä ole mitään väärää koska hei, siitähän sanotaan että se on hellävarainen ja ei vahingoita kiillettä. Mutta kun otetaan hieman enemmän selvää tästä aktiivihiilestä, niin missään ei kuitenkaan mainita että mikä tuotteen RDA- eli hankausarvo on - ja hiilellähän hangataan niitä värjäytymiä pois. Muutenkaan en löytänyt mitään tietoa mihin tuo hellävaraisuus perustuu, vaan kuluttajan pitäisi luottaa yrityksen sanaan että "tuote ei vahingoita kiillettä vaan vahvistaa sitä".

Kuningaskuluttaja teki aikoinaan juttua hammastahnoista, jossa käsiteltiin myös niiden hankausarvoa. Amerikan hammaslääkäriyhdistys on määritellyt RDA:lle turvallisuusrajaksi 250 ja sama on kansainvälisessä ISO standardissa, jota hammasvalmistajat käyttävät - mutta hammaslääkärit itse pitävät jo yli 100 hankausarvoilla olevat hammastahnat liian hankaavina.
Probleema on kuitenkin siinä, ettei tuubeissa mainita niiden RDA-arvoa. Kuten ei Warpaintissakaan.

EDIT. Otin yhteyttä itse Warpaintiin kysyäkseni paljon tuotteen RDA-arvo on. Vastaukseksi sain seuraavanlaisen lukeman:




Hankavuus on Warpaintissa siis 165, joka on alle 250 mutta kuitenkin yli 100, joka useimpien hammaslääkäreiden mielestä on liikaa.

(Mikäkohän siinä on että 3/4 ulkomaalaisista muuttavat nimeni aina Linaksi? Vaikka kirjoittaisin vääräoppisesti ensimmäisen kirjaimen pienellä i-kirjaimella, niin silti se saatetaan muuttaa Linaksi?)


Ja totta kai pitää olla myös yksi kuva siitä miltä jauhe näyttää suussa kun sillä pesee! Samalla voitte ehkä ymmärtää myös sen miksi en juuri hymyile kuvissa niin että hampaat näkyy, sillä en omaa mitään suoria hampaita siitä huolimatta, että käytin nuorena rautoja ja ties millaisia kuminauhaviritelmiä. Minkäs sille voi että perin huonot hampaat ja vieläpä turhan isot pieneen suuhuni...! Etuhampaani ovat menneet myös aina toistensa päälle, vaikka ennen rautoja ne olivat vielä pahemmin toistensa päällä.

Itse olen käyttänyt Warpaintia kerran päivässä ja lähinnä aamulla. Joskus olen saattanut käyttänyt sitä yksinään (nyt hammaslääkärit varmaan kauhistelevat tätä ruudun toisella puolella) ja toisinaan yhdessä hammastahnan kanssa. Itse en ole huomannut että Warpaint juuri maistuisi miltään tai tekisi suusta mitenkään raikasta tai suussa tuntuisi muuten mitään kummaa - ainoastaan vain väri on se joka kiinnittää eniten huomiota. Myös lavuaari on päässyt osingoille Warpaintista, sillä siihen on kertynyt mukavasti tummanharmaita roiskeita hammaspesujen ansiosta, joka tietää itselle enemmän siivoamista. Ihan kiva kun lavuaari muutenkin kerää turhan herkästi likaa itseensä, vanha kun on.

Mutta entä se lopputulos?


Pahoittelen ennen ja jälkeen-kuvissa tuota ostoskanavamaista tapaa, jossa ennen-kuvassa on lähes meikitön ja nuutuneempi ulkonäkö, kun taas jälkeen kuvassa on heti jo pikkaisen panostetumpi ja meikatumpi....! Puhumattakaan muutenkin kuvan laaduista ja valaistuksesta, öhöm...

Itse ainakin olen kokenut että hampaani ovat puhtaammat ja vaaleammat kuin aiemmin. Oma hammasluuni ei sävyltään ole kaikista puhtaimman valkoinen, mutta kyllä ne ovat paremman näköiset kuin ennen. Plus suukin tuntuu paljon puhtaammalta.

Vuoden vaihteessa olisi tarkoitusta varata aikaa vuosittaiseen hammastarkastukseen, joten ensi vuonna voidaan sitten katsoa onko jauhe vaurioittanut kiillettä tai tehnyt muuta hallaa, kuten tuossa IS:n jutussa oli varoiteltu. Nykyään olen jättänyt Warpaintin aktiivisen käytön pois juurikin sen vuoksi, ettei sen liiallisella käytöllä tee hallaa vahingossakaan.


Kaikista turvallisin ja suositeltavin vaihtoehto valkoisiin hampaisiin olisi marssia suoraan hammaslääkärin vastaanotolle, jossa ammattilainen hoitaa hampaiden valkaisun osaavin ottein, joko soodapuhdistuksella (sekin kuulemma valkaisee jo vähän hampaita) tai sillä vetyperoksidilla. Jos kuitenkin olet ajatellut aktiivihiilenkäyttöä niin ennemmin kannattaa olla varovainen ja käyttää tuotetta vähän samaan tapaan kuin mitä valkaisevien hammastahnojenkin kanssa suositellaan; silloin tällöin tarpeen mukaan eikä päivittäiseen käyttöön. Myös hellävarainen harjaustekniikka kannattaa pitää mielessä eli ei paineta liian lujaa, sillä jo liian kova harjaus tekee hallaa kiilteelle - oli se sitten vaikka ihan tavallista Pepsodentiä käytettäessä.

_____________

Oletko kokeillut jo Warpaintia tai vastaavaa tuotetta?

6 kommenttia

  1. Kyllä tossa eron huomaa ihan selkeästi! Enkä usko että kaikkea voi laittaa vain erilaisen valaistuksen ym. piikkiin :D Mun tekisi tavallaan mieli testata tätä, sillä en tosiaan omista itsekään mitään kaikkein valkoisimpia hampaita, mutta jotenkin mua pelottaa kaikki tällaset. Pelkään just sitä, että hampaat vaurioituu, kiille lähtee pois tai jotain vastaavaa. Tosin mun hampaat nyt on muutenkin sen verran rumat, ettei pelkkä vaalennus paljoa auttaisi eli ehkä mä jätän suosiolla testaamatta tän :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On parempi olla varovainen kuin piittaamatta. :) Ja parempi kiille hampaissa kuin hangattu se pois ja ymmärtääkseni sitten ne hampaat myös muuttuvat keltaiseksi kun kiille on hävinny hampaista... :D

      Mustakin tuntui että heti ton IS:n jutun jälkeen hampaita alko vihlomaan ja sitten kun jätin jauheen käytön niin kaikki oli taas normaalisti. Toivon todella että se meni vain luulosairauden piikkiin. :D
      Yleensä olen jättänyt lööppien uutisoinnit omaan arvoonsa, mutta tuossa nyt oli kuitenkin jotain perää.

      Poista
  2. Harmi, että hampaita vaalentavat tuotteet tuntuvat olevan haitaksi. En käytä edes vaalentavia hammastahnoja kulumisen pelossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Itsekin jätin suosiolla valkaisevat hammastahnat kaupan hyllylle ja luulin että Warpaint olisi jotenkin parempi ja hellävarainen hampaille. Mutta ei se siltä sitten vaikuta kun hankavuusarvo on yli hammaslääkärien suositusten...!

      Poista
  3. Eron kyllä huomaa! Itse en uskalla näitä käyttää, en edes niitä perinteisiä valkaisevia hammastahnoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo en kyllä enää itsekään. :D Ehkä silloin tällöin jos hampaat ovat taas tummentuneet, mutta en kyllä lähtisi joka päiväiseen käyttöön tämän kanssa!

      Poista