29.11.2017

Kyllä kurkulle ja tomaatille

Haha hassua kyllä viimeisimmät postaukset ovat olleet melkolailla luomiväripainotteisia, joten ehkä ihan hyvä mennä vaihteeksi sitten sinne ihonhoidon pariin!

Yes to -tuotteet ovat varmasti jo monelle tuttu näky niin Sokoksilla kuin blogeissa eritoten sen jälkeen kun ne rantautuivat tänne myyntiin. Itse olen kokeillut merkin paperinaamiota, joka ei kuitenkaan vakuuttanut minua. En kuitenkaan antanut yhden naamion lannistaa minua, vaan annoin mahdollisuuden sarjan muille tuotteille. Tai no oikeastaan näin omassa käytössä pääasiassa vain yhdelle, vaikka kaksi niitä ostinkin.


Ostin siis kaksi ihonhoitotuotetta, joista toinen on kurkku misellivesi ja toinen on sekaiholle tarkoitettu tomaattinen puhdistusgeeli.

Tomaattisen Detoxifying Charcoal Cleanserin ostin itse asiassa poikaystävälleni, joten en osaa siitä kertoa kuin parin hassun käyttökerran perusteella mitä tuottetta kokeilin. Hauskan tästä putsarista tekee sen musta väri - musta onkin ollut aikamoinen trendiväri kosmetiikassa, niin hampaiden valkaisujauheissa kuin pois revittävissä kasvonaamioissa.

Putsarin pitäisi sopia myös hyvin akneiholle joten oikeastaan putsari sopisi myös minullekin, näin kun omaan hormonaalisen akne- ja sekaihon. Yleensä kuitenkin jätän akneihon putsarit hyllylle, sillä ne tuppaavat olemaan liian kuivattavia ja hormonaalinen aknehan voi olla riesana vaikkei iho rasvoittuisikaan, kun senhän aiheuttaa... no, ne hemmetin hormonit.


Tomaattiputsari on koostumukseltaan geelimäinen, jopa hieman hyytelömäinen ja se koostuu hiilestä ja pienistä kuorivista jojobarakeista. Ne eivät kuitenkaan raavi ihoa vaan itse koin niiden enemmän pyöriskelevän iholla. Putsari sisältää myös salisyylihappoa, joka tunnetaan myös kuorivana ja tulehdusta rauhoittavana ainesosana. Vaikka putsari on sävyltään mustaa, niin on se levitettynä läpikuultava ja siten enemmän vaaleanharmaa, joka hierottuna alkaa emulgoitumaan vaaleaksi vaahdoksi. Itse tykästyin siihen kuinka putsari ei jättänyt ihoa natisevan kuivaksi kuten olisi voinut luulla tuotekuvausta lukiessa, vaan ihan miellyttäväksi. Näin muutaman kokeilukerran perusteella uskaltaisin suositella tuotetta rasvoittuvalle ja epäpuhtauksista kärsivälle iholle - etenkin nuori epäpuhdas iho voisi tästä tykätä ja miestenkin makuun tämä voisi olla.

Myös Kivipuuteri -blogista löytyy putsarista arvio - hauska myös huomata että Maijalla purkin ulkoasussa lukee selvästi että acne, kun taas tässä poikaystävän purkissa lukee että combination skin. ;)


Itselleni taas ostin ihoa rauhoittavan kurkku miselliveden. Olin jo pitkään katsellut Yes to -misellivesiä, sillä niiden pumppumekanismillä varustettu pakkaus vaikutti näppärältä ja ajattelinkin sen toimivan vähän samanlailla kuin Lidlin Cien kynsilakanpoistoaineessa (eli paina pumppua vanulapulla, joka kastuu sitten itse tuotteesta painettaessa). 

Väärin!

Ensin ajattelin saaneeni viallisen pullon, sillä olin lukenut että joillakin tuotetta oikein roiskusi vanulapulle, joka on enemmän ollut jo sotkuistakin kuin näppärän siistiä puuhaa. No minun pullossani kävi vähän päinvastoin, sillä sitä ei saa sitten millään painettua alas! Olin yrittänyt pyöritellä korkkia kiinni ja auki, väännellyt ja käännellyt ja ottanut kokonaan irti jotta saisin sen toimimaan - mutta ei kun ei, aivan yhtä jäykkä ja vanulapulle ei tule kuin kärpäsen liraus misellivettä. Vasta parin viikon jälkeen sain pumppumekanismin viimein vähän niin kuin vahingossa toimimaan ja niinhän siinä kävi että se spruittasi misellivettä reippaasti ja hieman sotkuisesti, ihan kuten olin lukenut muiden käyttökokemuksista. Eli pumppua kannattaa painaa ennemmin hillityn hiljaa alas, jos haluaa saada sen nätisti lapulle ja ettei misellivettä kulu turhaan hukkaan.

Itse misellivesi taas tuoksuu kivasti kurkulle ja se tuntuu miellyttävältä iholla. Yksinään se ei riitä meikin puhdistamiseen, mutta olen tykännyt käyttää sitä kaksoispuhdistuksen jälkeen ennen seerumeiden ja voiteiden levittelyä. Jos tuotteen pumppumekanismin kanssa ei olisi ensin tarvinnut tapella ja tuotetta saisi nätisti vanulapulle hieman kovemmallakin otteella, niin pitäisin tuotteesta enemmän.

__________
Kurkku vai tomaatti?

8 kommenttia

  1. Just ajastin huomiselle postauksen yhdestä putsarilöydöstä, ehkä uskallan kokeilla tuota tomaattiputsariakin :D HArmi, että miselliveden pullon mekanismi on jäykkä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaattiputsari ei kyllä yllättäen ollut aivan liian pesevä kuten aluksi pelkäsi 😃
      Nyt misellivesin pumppumekanismi toimii ihan hyvin mutta oli se kyllä hermoja raastavaa ne pari ensimmäistä viikkoa 😬😌

      Poista
  2. Porkkana! Mun lemppari Yes To:lta on porkkanasarja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne porkkanatuotteet kuulostaa kyllä hyviltä! 💘

      Poista
  3. Olen mieltänyt Yes to -merkin pelkästään akne-/epäpuhtaan ihon sarjaksi, joten en ole kokeillut tuotteita, koska olen vanha kuivakorppunaama;) Kurkkumisellivesi kuulostaa kuitenkin virkistävältä, joten sitä voisin kokeillakin. Harmi, että pullon pumppumekanismissa on kehnouksia. Cienin pulloissa ko. mekanismi toimii yleensä kuin unelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkku misellivesi kyllä on ihan virkistävä ja se ei kuivata ihoa 🙂
      Cienissä mekanismi on kyllä loistava!

      Poista
  4. Mukava lukea, että sulla on aika samanlaiset kokemukset tuosta hiiliputsarista. Lidilin pumpullinen misellivesipullo toimii tosi hyvin, joten siellä ainakin osataan tehdä hyviä pakkauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voisikohan Yes to hankkia samalta valmistajalta pumppupakkaukset kuin mitä Lidl käyttää? :D

      Poista